Opiskelin sosiaalityötä, vaikka olin varma etten halua työskennellä sosiaalityöntekijänä

Vuonna 2015 olin valmistumassa ylioppilaaksi ja tarkoituksena oli samana keväänä hakea korkeakouluun. Selailin opintopolkua tavoitteena inspiroitua jostakin alasta, jota lähtisin opiskelemaan. Huomioni kiinnitti yhteiskuntatieteet ja siinä sosiaalityön pääaine, sillä sosiaalityön arvot ja merkitys puhuttelivat. Luin pääsykokeisiin ja pääsin ensiyrittämällä Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan yhteiskuntatieteitä ja sosiaalityötä pääaineena. Erityisesti kandivuotena aloin kuitenkin pohtimaan alavalintaani. Tällöin alkoivat useat työharjoittelut joiden myötä ymmärsin, että sosiaalityön ihanne ei toteutunut käytännön työssä. Lisäksi ihmisten kysyvät ilmeet ‘’miksi opiskelet sossuksi?’’ pistivät miettimään, että miksi opiskelin kyseistä alaa. Kaikesta huolimatta päätin jatkaa opiskelua.

Tein viimeisen opintoihin liittyvän harjoittelun keskisuuressa konsulttitalossa, mitä kautta pääsin tutustumaan sosiaali- ja terveysalan konsultointiin. Se vei mennessään. Valmistumisen jälkeen siirryin toiseen pienempään konsulttiyritykseen ja samalla näkökulma muuttui vahvemmin strategiakonsultointiin. Tuntui että olin löytänyt oman juttuni, vaikka opiskellessa (erityisesti kandivaiheessa) koin, että en nähnyt, mitä oikeastaan haluaisin tehdä valmistuttuani. 

Tällä hetkellä olen vanhempainvapaalla ja helmikuusta alkaen saan kotihoidontukea, jolloin saamani Kela-tuen määrä tippuu noin 90%. Viime vuoden syksynä aloin pohtimaan pitäisikö ennen kesää tehdä jokin työkeikka, kun mieheni voisi olla vanhempainvapaalla, jolloin voisin muutaman kuukauden työllä olla pidempään kotona paremmilla nettoansioilla. Nykyiseen konsulttityöhön palaaminen pariksi kuukaudeksi olisi hankalaa, koska projektit harvemmin kestävät vain paria kuukautta. Tästä syystä aloin vakavissani pohtimaan, jos tekisin muutaman kuukauden sosiaalityötä. Avoimia sosiaalityöntekijöiden työpaikkoja on tällä hetkellä noin 300, joten mahdollisuudet työllistymiseen ovat erittäin hyvät. Parhaassa tapauksessa vain yhden puhelinsoiton päässä. Tämä on ehdottomasti palauttanut ajatukseni siihen, että vaikka kandivuonna en nähnyt täyttä potentiaalia opinnoissani, se voi myöhemmin olla kultaakin arvokkaampi asia. Erityisesti tällä hetkellä, kun yleisillä työmarkkinoilla on epävarmuutta monilla eri tasoilla.

Avaan hieman lukuja eli mitä parin kuukauden keikkailu voisi tuottaa:

Jäädessäni kotihoidontuelle, tuloni ovat n. 300 e/kk. 

Sosiaalityöntekijän peruspalkka on tällä hetkellä n. 4000 e/kk + mahdolliset sitouttamislisät, joten palkka on yleensä paikkakunnasta riippuen noin 4200 e/kk. 

Vuokratyöfirman kautta sosiaalityöntekijäksi työllistyminen taas tarkoittaa noin 5000-6000 e/kk tuloa.

Yhteenvetona: minulla olisi mahdollista tienata noin 10 000€ nettoa muutaman kuukauden matalan veroprosentin työpanoksella.

Tämä esimerkki ja nykyinen mahdollisuus on osoitus siitä, kuinka tärkeää on oppia uutta ja saattaa aloitetut asiat loppuun, vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisikaan aina mukavalta (tämä ei tietenkään päde jokaisessa asiassa eli joskus on tervettä osata lopettaa ajoissa). Isoin syy miksi voin tässä elämäntilanteessa edes harkita “keikkasossuna” operoimista on se, että olen valmistunut ja pätevä sosiaalityöntekijä. Ilman pätevyyttä (maisterin tutkintoa) töiden saanti olisi hankalampaa ja palkkataso merkittävästi matalempi. Työmarkkinoiden ollessa muuten haastavia, opintojen kautta saatu tietotaito voi olla väylänä myös silloin.

Jaan elämäämme ja projektejamme Instagram-tilillämme, joten tervetuloa seuraamaan meitä myös sitä kautta.