Kuinka uranvaihto tehdään? Tositarina uranvaihtajasta

Vuosi 2023 lähenee loppuaan ja vuorossa on Terhin rahablogin viimeinen postaus tälle vuodelle.

Annoin teille mahdollisuuden äänestää postauksen aihetta.

Eniten ääniä sai uraani ja ammattiini liittyvä postaus. Toiseksi eniten ääniä sai persoonallisuustyypeistä kertova kirjoitus ja kolmanneksi tuli Seppo Saarion Miten sijoitan pörssiosakkeisiin -kirjan pohjalta pitämäni joulukalenterin sijoitusopit blogitekstin muodossa.

Niinpä kerron nyt siitä minkälainen urapolkuni on ollut ja miten olen matkan aikana onnistunut muuttamaan urasuuntaani pariinkin kertaan.

Tämä kirjoitus on tavallaan jatkoa Kahden vuoden irtiotto työelämästä -kirjoitukselle, jonka julkaisin elokuussa ja jossa lyhyesti mainitsin, että urabreikki johti uuteen erikoistumiseen. Kyseinen postaus on kolmanneksi luetuin kirjoitukseni tänä vuonna.

Kiinnostus työelämäaiheisiin yllättää minut aina positiivisesti, sillä ensisijaisesti kategorisoidun sijoittamiseen ja raha-asioihin.

Tämä on vuorossaan neljäs työelämäaiheinen kirjoitus tälle vuodelle.

Kolme urapolkua 12 vuodessa

Olen hankkinut kaupallisen koulutuksen yliopistosta ja valmistuin reilu 10 vuotta sitten. Valmistumiseni venyi parilla vuodella, sillä olin opiskelujen aikana aktiivinen, enkä ainoastaan päntännyt seuraavaa tenttiä varten.

Olin esimerkiksi opiskelijavaihdossa, matkustelin paljon ja tein töitä koko opiskelujeni ajan.

Siinä missä joidenkin muiden perheiden lapset saivat keskittyä täysillä opiskeluun, tämä duunariperheen lapsi kävi iltaisin ja viikonloppuisin töissä! Ehdin opiskelujen ohella olla muun muassa huvipuistossa vuoroesimiehenä, kiinteistöalalla hallinnollisena assarina ja finanssialalla pankki- ja vakuutusneuvojana.

Sain tätä kautta monipuolista kokemusta ja tutustuin moniin ihmisiin myös opiskelupiirien ulkopuolella.

Olen aina jotenkin ajatellut, että tein varsinaisen uranvaihdoksen urabreikin jälkeen 2021, mutta tätä kirjoittaessani tajusin, että yhtä radikaali uramuutos oli ensimmäisen kokopäiväisen työni jälkeen noin kymmenen vuotta sitten. Silloin siirryin myyntihommista projektipäälliköksi IT-alalle.

Joten ehkäpä minulla onkin ollut itseasiassa kolme urapolkua tähän mennessä, jos lasken urapolut ensimmäisestä kokopäiväisestä vakkarityöstä.

Urapolku 1 – Ohjelmistomyyjä

Aloitin ensimmäisen kokopäiväisen työni markkinointi-alan ohjelmistofirmassa myyntikonsulttina vuosi ennen valmistumista. Jouduinkin jossain vaiheessa ottamaan kuukauden opintovapaata tästä työstä, jotta sain rutistettua gradun loppuun.

Tämä työ oli raakaa uusasiakashankintaa hyvin startupmaisessa firmassa, jossa työaika oli tiukka 8-17 ja ruokatunti täytyi pitää tasan klo 12-13. Muistan myös erään perhematkan, jolle minua ei työpaikalta päästetty, vaikka olisin ottanut vapaan palkattomana. Niinpä muu perhe lähti matkalle ja minä jäin Suomeen.

Työpaikka muistutti enemmän armeijaa kuin leppoisaa toimistotyötä.

Jokainen myyjä prospektoi itse niin sanottuun pipelineensa potentiaaliset asiakkaat, kontaktoi (kylmäsoitti) ja pitchasi tuotteen potentiaalisille asiakkaille, clousasi kaupat ja kaupan jälkeen vielä hoiti asiakkuutta useamman kuukauden samalla kun pyrki tuomaan lisää uusia asiakkaita firmalle. Tämä oli melkoista liukuhihnahommaa.

Joka kuukausi myynnit nollaantuivat ja uusi 15.000 euron myyntitarget tuli saavutettavaksi. Jos siihen ei päässyt, ei herunut komissioita. Ja aika harva pääsi.

Palkka ei ollut kummoinen ja olin itseasiassa tienannut enemmän opiskelijana. Kokemuksesta oli kuitenkin paljon hyötyä myyntiprosessien ja asiakkuudenhallinnan ymmärtämisessä. Lisäksi paikka oli täynnä nuoria, joka tarkoitti paljon hauskoja aktiviteetteja.

Mutta, ura- ja palkkakehityksen kannalta oli kannattavaa etsiä uusia uramahdollisuuksia aika pian firman ulkopuolelta.

Urapolku 2 – IT-projektipäällikkö

Päädyin isoon pörssilistattuun firmaan vetämään IT-projekteja vähän niinkuin vahingossa.

Olin yliopistossa eräältä luennolta bongannut gradutoimeksiannon, jonka johdosta tein gradun kyseiselle firmalle. Kun kävin esittelemässä tulokset johdolle, ilmoitin mielenkiinnostani tehdä kyseiselle firmalle töitä.

Täysin sattumalta erään hankkeen hankekoordinaattorin paikka oli vapautumassa, johon minut sitten rekrytoitiin. Näin sain ensikosketuksen IT-projektien vetämiseen ja jäin sille tielle noin seitsemäksi vuodeksi.

Hankin tuona aikana useita projektijohtamisen sertifiointeja ja kouluttauduin erilaisilla kursseilla. Pääsin isoihin asiakkuuksiin ja sain paljon vastuuta ottaen huomioon, että en ollut aina kokeneimmasta päästä.

Urakehityksen kannalta tämä urapolku oli erittäin antoisa.

Monen vuoden jälkeen halusin kuitenkin nähdä jotain muuta ja siksi hyppäsin pariksi vuodeksi urabreikille. Tätä ennen olin tehnyt hommia non-stop, ilman minkäänlaista breikkiä. Ei edes monelle naiselle tyypillistä äitiyslomaa.

Urapolku 3 – Muutosjohtamisen konsultti

Reilu pari vuotta sitten tein uranvaihdoksen, kun siirryin kansainväliseen liikkenjohdon konsultoinnin firmaan muutosjohtamisen konsultiksi. Työpaikkailmoituksessa puhuttiin työelämän murroksesta ja ihmisiä koskettavista transformaatioista – olin myyty!

Ihan nollasta muutosjohtamiseen en lähtenyt, sillä olin päässyt IT-projekteja vetäessä kerran sellaisen projektin vetovastuuseen, jossa olin vastuussa myös muutosjohtamisesta. Tiesin siis mitä aktiviteetteja konkreettisimmillaan muutosjohtaminen pitää sisällään.

Muutosjohtamisessa kyse on muutoksen valmistelusta erilaisin analyysein, muutoksen etenemisen seuraamisesta erilaisin mittarein, esimiesten sitouttamisesta vaikkapa coachaamalla heitä, myyvien ja selkeiden viestintämateriaalien valmistelusta, koulutuksien suunnittelusta, joskus organisaatiomuutoksien suunnittelusta, henkilöstön sitouttamisesta palkitsemiseen, urakehitykseen ja kulttuuriin liittyvillä toimenpiteillä, ja lista voisi jatkua loputtomiin!

Viimeiset pari vuotta ovat olleet kiireisiä ja olen siirtynyt projektista toiseen ilman taukoa. Tänä vuonna minulla on ollut kolme asiakasta. On ollut huippu huomata, että myös teknologiaorientoituneessa Suomessa ihmisten merkitys muutoksen onnistumisessa on huomattu.

Muutosjohtamisessa kysyntää riittää ja positiivista on ollut huomata, että näinä vaikeina taloudellisina aikoina osaamiselle on kysyntää myös työmarkkinoilla. Laskin, että tänä vuonna olen saanut viisi yhteydenottoa rekrytoijilta!

Mutta kuten tiedätte, olen hyvin kranttu työpaikkojeni suhteen 😉

Mitä urapolku neljä tuo tullessaan, se jää nähtäväksi! Näillä puheilla odotan jännityksellä mitä vuosi 2024 tuo tullessaan.

Kiitos kaikille kuluneesta vuodesta & hyvää joulua sekä uutta vuotta <3

Edellinen
Edellinen

Tavoitteet uudelle vuodelle - Selvitä kysymyksillä omat tavoitteesi

Seuraava
Seuraava

Ulota joulusiivous myös sijoitussalkkuusi