Kahden vuoden irtiotto työelämästä

Nelisen vuotta sitten tein jotain mistä moni haaveilee, mutta harva uskaltaa toteuttaa.

Irtisanouduin vakituisesta työsuhteestani ja heittäydyin niin sanotusti tyhjän päälle.

Tästä alkoi kaksi vuotta kestänyt ”uraloma” - irtiotto työelämästä, jonka aikana tapahtui asioita, joita en ikinä olisi voinut ennustaa. Näistä yksi oli globaali pandemia noin puoli vuotta irtisanoutumiseni jälkeen ja toinen Terhin rahablogin perustaminen.

Urabreikki muutti minua paljon ihmisenä. Ennen kaikkea se kirkasti arvomaailmaani, mutta antoi myös tietynlaista itseluottamusta ja perspektiiviä asioihin. Toki tämä kaksi vuotta maksoi myös rahaa, mutta oli minusta joka euron arvoinen.

Miten uraloma muutti minua ihmisenä?

Itseasiassa hassua, mutta tällä viikolla minulta kysyttiin miten urabreikki muutti minua ihmisenä. Jouduin miettimään vastaustani hetken.

Ensin tuli mieleen se, että aikaisemmin nopea uralla eteneminen, valta ja titteli olivat tärkeitä päämääriä. Enää en ajattele näin. Ymmärsin uralomalla etteivät nuo asiat tuo aitoa onnea. Tämä ei tarkoita, että olisin laiska tai päämäärätiedoton - päinvastoin. Suuntaan vaan energiani nyt enemmän itselleni merkityksellisiin asioihin, kuten nuorempien kollegoiden auttamiseen.

Toiseksi, arvostan nykyään omaa ja perheen kanssa vietettyä aikaa enemmän sekä harrastuksia ja ylipäänsä työn ulkopuolista elämää. Minusta ihmiset, jotka tekevät ilta- ja yömyöhään töitä ovat hukassa ja surullisia. Arvomaailma on vinksallaan. En halua olla tällainen ihminen.

Pyrin myös pitämään itseni ulkopuolella työelämän toksisesta, egoistisesta ja opportunistisesta sekoilusta. Vaikka ihmeellinen (osittain rahan ajama) valtataistelu sapettaa välillä, yritän pitää itseni siitä irrallaan. Toisinaan huomaan olevani vähän huvittunut ihmisten käyttäytymisestä. En siis pidä itseäni parempana kuin muut, koska uskon, että suurin osa meistä on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Työelämä vaan ajaa meidät välillä käyttäytymään tosi erikoisesti.

Näiden lisäksi huomaan usein ajattelevani töissä, että mitä sitten? Mitä sitten, jos asiakas valittaa? Mitä sitten, jos kollega puhuu selän takana? Mitä sitten, jos saat hikisen 100 euron palkankorotuksen, vaikka olet vääntänyt niska limassa töitä? Pieniä asioita isossa kuvassa, joita ei kannata oman mielenterveyden takia ottaa henkilökohtaisesti. Tätä tapahtuu aivan kaikilla työpaikoilla, eikä kaikkiin asioihin pysty aina itse vaikuttamaan.

Lopuksi tulee vielä mieleen, että kuuntelen intuitiotani ja sisäisiä hälytyskellojani nykyään herkemmin. Ne ovat aina oikeassa! Hätiköityjä päätöksiä ei pidä tietenkään tehdä, mutta pidän aistit herkkänä ja lähden välittömästi toimimaan, jos huomaan, että jotain on pielessä.

Jaoin tähän kysymykseen liittyen ajatuksiani myös Instagramin puolella.

Kahden vuoden urabreikin hintalappu

Laskin, että uraloma maksoi minulle nettona noin 60.000 euroa. Toisin sanoen noin 30.000 euroa vuodessa.

Vaikka olin oikeutettu ansiosidonnaiseen tuona aikana, suurin osa hintalapusta koostuu menetetystä nettotulosta, eli mitä olisin tienannut, jos olisin ollut palkkatöissä tuona aikana.

Summa koostuu:

-          menetetystä nettotulosta (palkka ja lomarahat)

-          karenssiaikana itse maksetusta osuudesta ja itse maksetuista lomarahoista

Summassa ei ole huomioitu:

-          mahdollisia bonuksia tai muita työsuhde-etuja

-          vaikutusta eläkkeeseen

-          freelance-tuloja

-          sitä, että työelämään palaamisen jälkeen nettopalkkani nousi noin 15 prosenttia. Olisinko koskaan saanut palkankorotusta, jos olisin jäänyt edelliseen työpaikkaan?

Tuon parin vuoden aikana koin silloin tällöin huonoa omaatuntoa ansiosidonnaisen saamisesta, mutta erikoinen maailmantilanne aiheutti sen, että aika moni muukin oli samassa tilanteessa.

Lisäksi yritin pitää tavoitteeni koko ajan mielessä, joka oli mielekkäämpien työtehtävien löytäminen. Tämän tavoitteen saavuttaminen oli mielestäni koko yhteiskuntaa hyödyttävä päämäärä ottaen huomioon, että työikää oli vielä 30+ vuotta edessä.

Kaduttaako menetetty 60.000 euroa?

Ei kaduta.

Minusta 60.000 euroa on pieni hinta kaikelle sille mitä sain sen vastineeksi. Näen tuon summan investointina, joka poiki sellaisia asioita, joille on vaikea määrittää arvoa.

Vaihdoin urapolkua, perustin blogin, loin omia työpaikasta riippumattomia verkostoja, kokeilin kevytyrittäjyyttä ja koen kasvaneeni ihmisenä tavalla, joka pitää minut järjissäni työelämässä tänä päivänä. Lisäksi sain viettää aikaa perheeni kanssa ja huolehtia terveydestäni.

Joku joskus sanoi, että kun olen mummona miljonääri, en luultavasti haikaile tuon 60.000 euron perään. Näin se taitaa olla, koska en osaa nytkään haikailla sen perään😉 Sitäpaitsi, aion olla miljonääri jo aikaisemmin!