Ulota joulusiivous myös sijoitussalkkuusi

Joulun alusaika on usein siivoamisen kulta-aikaa, kun valmistaudutaan viettämään mukavaa ja lämpöistä joulua. Joulun saapuminen ennakoi aina myös sitä, että pian taas tulee vuosi päätöksiin. Joulusiivous kannattaa ulottaa myös omaan sijoitussalkkuun, sillä verottaja seuraa tuottoja ja tappioita aina kalenterivuoden mukaan. Tässä kirjoituksessa jaan viiden kysymyksen listan, jotka läpikäymällä pitkäjänteinen sijoittaja voi säästää selvää rahaa.

Onko tarve keventää myyntivoittoja luovutustappioilla?

Jos olet aiemmin kulunutta vuotta kerryttänyt myyntivoittoja, niin sinun kannattaa miettiä olisiko hyvä myydä jotain tappiolla, koska tappion voi verotuksessa vähentää myyntivoitosta. Myyntitappiot ovat vähennyskelpoisia synytymisvuonna ja aina seuraavan viiden vuoden ajan, joten koko pajatsoa ei toki tarvitse heti kerralla tyhjentää. Yksinkertaistettuna esimerkkinä: jos olet vaikkapa myynyt tänä vuonna 10 000 eurolla luovutusvoitolla yhtiön X osakkeita, mutta yhtiön Y osakkeet myyt 6000 euron tappiolla, niin verotettavaksi pääomatuloksi jää tällöin 4000 euroa. Jos osakesalkkua läpikäydessäsi näet omistavasi osakkeita, joiden nousuun et usko ainakaan muutaman seuraavan vuoden aikana, niin harkitse kannattaisiko niitä myydä pois.

Ensisijaisesti osakkeiden myyntitappiot vähennetään luovutusvoitoista ja jos niitä ei ole niin vähennys tehdään kaikista pääomatuloista. Osakkeiden myymisen lisäksi tappiota voi syntyä myös jonkin muun omaisuuden myymisestä, kuten asunnon tai rahastojen.

... Vai olisko mahdollista saada pientä myyntivoittoa verottomasti?

Mikäli et ole tänä vuonna vielä tehnyt mitään myyntejä voitolla tai tappiolla, mutta nyt olisi ‘pikkurahan’ tarve, niin käypä katsomassa miltä salkkusi tilanne näyttää. Verottoman myyntivoiton raja on 1000 euroa vuodessa. Eli, jos olet voitolla jostain osakkeista ja tarvitset pientä kassavirtaa itsellesi, niin harkitse voisitko myydä osakkeita voitollisesti maksimissaan 1000 eurolla. Tämän tyyppiset myynnit ovat hyvä tapa realisioida voitollisia osakkeita vuosittain ja saada omaa pääomavirtaa täydennettyä.

Varaudutko tammikuu ilmiöön?

Osakeijoittamiseen liittyy erilaisia anomalioita, joista olen aiemminkin jo lyhyesti kirjoittanut. Yksi anomalioista on niin kutsuttu tammikuu ilmiö, jonka mukaan osakkeet nousevat tammikuussa. Sijoittajan kannattaisi siis ostaa osakkeita ennen vuodenvaihdetta ja myydä pois tammikuun nousun jälkeen. Myös Helsingin pörssin osalta ilmiötä on tutkittu paljon ja esimerkiksi Drillon Maxhunin pro gradu-tutkielman mukaan ilmiö näkyy erityisesti keskisuurten ja etenkin pienten yritysten parissa. Nyt vaan siis etsimään sopivaa ostettavaa vielä loppuvuodelle!

Oletko huomioinut sijoittamistoimintaan liittyvät kuluvähennykset?

Verotuksessa voi vähentää myös sijoitustoimintaan liittyviä kuluja. Tälläisiä kuluja voi olla esimerkiksi talouslehtien tilausmaksut, sijoittamiseen liittyvä kirjallisuus, kurssivähennykset ja mikseipä muutamat jäsenyhdistysmaksutkin. Mietipä siis voisitiko ostaa joululomille itsellesi uutta sijoituskirjallisuutta tukemaan omaa sijoitustustoimintaasi?

Voisitko lahjoittaa osakkeita joululahjaksi?

Osakkeiden lahjoittaminen lahjaksi voi olla hyvä aineeton lahja, joka tuottanee myös arvoa pidemmällä aikavälillä. Osakkeita ei voi kuitenkaan suoraan ostaa lahjaksi, vaan ne täytyy omistaa ensin itse. Osakkeita lahjoittamalla voit itse välttyä pääomatuloverolta kuin myös lahjan saaja voi välttyä, mikäli säilyttää osakkeet vähintään vuoden. Yhdelle henkilölle voi verovapaasti lahjoittaa enintään 4 999 euroa kolmen vuoden välein. Osakelahjan arvoksi katsotaan osakkeiden käypä arvo lahjoitushetkellä. Katsopa sijoitussalkkusi joulusiivousta tehtäessäsi, jos voisitkin lahjoittaa osakkeita ja näin estää viime hetken stressin joululahjaostoksilla.

Iloa joulusiivoukseen niin kodin kuin sijoitussalkun osalta!

**

HUOM! Ylläolevia vinkkejä ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoiksi. Mikäli lähdet ylläolevia neuvoja soveltamaan, niin perehdyt aiheeseen tarkemmin ja huomioi esimerkiksi mahdolliset eroavaisuudet arvo- ja osakesäästötilin välillä.

Ota Sijoittajaleidin some-kanavat seurantaan: IG-tili ja/tai Facebook. Osakesijoittamisen lisäksi asiaa vastuullisesta ja kestävästä liiketoiminnasta, urheilusta ja välillä muistakin teemoista.

Edellinen
Edellinen

Kuinka uranvaihto tehdään? Tositarina uranvaihtajasta

Seuraava
Seuraava

Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistuu - Mitä se tarkoittaa asuntosijoittajalle?