Kummilapselle sijoittaminen

Reilu vuosi sitten sain kunnian ryhtyä siskoni esikoisen kummiksi. <3 Hyvin nopeasti kummiuden alussa päätin, että tavaroiden antamisen sijaan tulen sijoittamaan kummilapselleni. En voi sanoa olevani minimalisti, mutta kaiken maailman tavarat, joita lapsiperheissä on, tuottaa pientä ahdistusta. Siksi koin itselleni sopivaksi, että tavaroiden sijaan sijoitan kummilapselleni joka kuukausi pienen summan.

Tällä tavoin koen antavani merkityksellisen lahjan, joka hyödyttää kummilastani enemmän kuin vuosien saatossa annetut tavarat. Haluan myös keskustella kummilapseni kanssa sijoittamisesta sitten, kun asia on ajankohtaisempi. Tällä hetkellä keskustelumme pyörii lähinnä "tätä" (täti) ja "kakka" sanojen ympärillä. Vielä menee siis hetki, ennen kuin raha tulee puheeksi. ;)

Miten kummilapselle sijoittaminen käytännössä tapahtuu?

Kummilapselle sijoittamiseen on muutamia erilaisia vaihtoehtoja. Tämä pätee myös omalle lapselle sijoittamiseen.

  • Sijoittaminen omissa nimissä — voit lahjoittaa kummilapselle 4999 euroa verovapaasti kolmen vuoden välein

  • Kummilapselle voi avata hänen omiin nimiin tilin, jota kautta rahat sijoitetaan — tähän tarvitaan molempien vanhempien lupa

Itse päädyin siihen, että pyysin kummilapseni vanhempia avaamaan tilin Nordnet pankkiin kummilapseni nimissä. Tällöin kaikki rahat ovat alusta asti kummilapseni omaisuutta ja hän saa niihin käyttöoikeuden täytettyään 18 vuotta. Kummi ei voi itse avata tiliä lapsen nimiin, vaan se täytyy tehdä vanhempien toimesta ja molempien vanhempien suostumuksella.

Tilin avaaminen lapselle ei ole ihan niin nopeaa kuin tilin avaaminen itselle, vaan käsittely vei ainakin Nordnetissä muutaman viikon. Miksi Nordnet? Siskoni, eli kummilapseni äiti käyttää itse Nordnetiä, joten tilin avaaminen sinne oli luonnollista. Näin hän pystyy hallinnoimaan lapsen tiliä oman tilinsä kautta. On helpointa avata lapselle tili siihen pankkiin, jossa jompikumpi tai molemmat vanhemmat ovat jo asiakkaina.

"Huomioi, että lapsen Nordnet-tunnukset ovat katselutunnukset, eli niillä voi käydä kauppaa vasta, kun lapsi täyttää 18 vuotta. Siihen asti huoltajat hallinnoivat alaikäisen lapsen tiliä vanhempien valtakirjalla joko erillisillä tunnuksilla tai oman Nordnet-tilinsä kautta. Lapsen tilin hallinnointi sujuu jouhevimmin, jos vähintään toisella huoltajista on lapsen tiliä avattaessa jo oma Nordnet-asiakkuus."

Lue lisää Nordnetin sivuilta

Eli kun asiakkuuden avaa lapselle, vanhemmat hallinnoivat varoja siihen asti, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Minä olen tehnyt automaattisen kuukausisiirron tililtäni kummilapseni Nordnet-tilille. Vanhemmat saavat päättää, mihin rahat sijoitetaan kuukausittain. He voivat myös halutessaan vaihtaa sijoituskohdetta vuosien saatossa.

Rahasto vai osakkeet?

Sijoitan kummilapselleni 20 euroa kuukaudessa, minkä takia rahasto on sijoituskohteena hyvä valinta. Osakkeita ei kannata ostaa muutamilla kympeillä korkeiden kulujen takia, ja koska riittävän hajautuksen saaminen kestäisi useita vuosia!

Nordnetin valikoimasta löytyy jopa kuluttomia rahastoja, kuten Indeksirahasto Suomi, mikä sijoittaa OMX25 indeksin mukaisesti Helsingin pörssin 25 vaihdetuimpaan yritykseen. Näin saa kerralla hyvän hajautuksen eri toimialojen kesken ja kuluttomasti. Kulujen huomioiminen on tärkeä osa sijoittamista, ja varsinkin kun kyseessä on muutaman kympin kuukausisijoitus.

Näin toivon sijoituksen tuottavan 18 vuoden aikana. Tuotto on laskettu 7 prosentin tuotolla, mikä on melko lähellä Helsingin pörssin keskimääräistä tuottoa, kun katsoo historiaa. Korkoa korolle -ilmiö ehtii tehdä hyvin töitä monta vuotta. Mikäli kummilapsellani olisi tuo 8614 euroa 18-vuotiaana, siitä summasta 4320 euroa olisi minun sijoittamaa rahaa ja 4294 euroa tuottoa.

Onko kummilapselle tai lapselle sijoittamisessa riskejä?

Näen keskusteluja Facebook-ryhmissä siitä, että kannattaako lapsen nimiin sijoittaa. Riskinä on, ettei lapsi "osaa" käyttää rahoja fiksusti, vaan tuhlaa ne turhuuksiin välittömästi täytettyään 18 vuotta. Päätin ottaa tämän riskin yhdessä kummilapseni vanhempien kanssa. Tulen ottamaan saman "riskin" myös oman lapseni kanssa, kun aloitan hänelle sijoittamisen syntymän jälkeen.

Uskon, että mikäli lapselle annetaan hyvää talouskasvatusta, hän osaa käyttää rahat fiksusti. Pidän talouskasvatusta tärkeämpänä asiana kuin sitä, että sijoittaa ja säästää lapselle mahdollisimman paljon. Hyvä talouskasvatus kantaa pidemmälle kuin kymmenet tuhannet eurot.

Sijoittamista tärkeämpää on rahataitoitojen opettaminen.

Voivatko vanhemmat väärinkäyttää kummilapselle sijoittamani rahat?

Koska siirrän rahat suoraan kummilapseni nimellä olevalle arvo-osuustilille, ovat rahat hänen, eikä vanhempien. Mikäli vanhemmat käyttäisivät rahoja omiin tarpeisiin, olisi kyseessä kavallus eli rikos.

Vanhemmat saavat käyttää lapselle kertynyttä omaisuutta vain, mikäli vanhempien oma elatuskyky on alentunut huomattavasti (työttömyys, sairastuminen yms.). Silloinkin lapsen rahoja voi käyttää vain lapselle tarkoitettuihin hankintoihin, kuten harrastuksiin tai esimerkiksi ajokorttiin. Lähtökohtaisesti vanhemmat ovat velvollisia maksamaan tällaiset menot omista rahoistaan. Lisää tietoa aiheesta löydät täältä.

Mitä tulee ottaa huomioon alaikäiselle sijoittamisessa?

Yle oli tehnyt hyvän listauksen, mitkä kuusi seikkaa tulee ottaa huomioon sijoittaessa lapselle:

  1. Sijoita ensin itselle, sitten vasta lapselle

  2. Voit lahjoittaa verovapaasti 4999€ kolmen vuoden välein

  3. Yli 20 000 euron omaisuudesta tulee ilmoittaa digi- ja väestötietovirastoon (DVV)

  4. Lapsen rahat kuuluvat lapselle

  5. Valitse turvalliset sijoituskohteet — älä ota liikaa riskiä

  6. Muista ennen kaikkea rahakasvatus

Tuosta tulee esille tärkeät pointit, joista osan kävinkin jo aikaisemmin kirjoituksessa läpi. Nostaisin kuitenkin vielä esille sen, että ensisijaisesti vanhempien ja kummien tulee huolehtia omasta taloudestaan ja sijoittaa itselleen. Mikäli tämän jälkeen vielä liikenee ylimääräistä, voi lapsen nimiin sijoittaminen olla hyvä vaihtoehto. Aina happinaamari ensin itselle, ja sitten vasta muille.

Kohtaan viisi viitaten, lapsen nimiin ei myöskään voi ostaa mitä tahansa osakkeita. Lapselle saa ostaa Euroopan talousalueen pörssissä olevia tuotteita, mutta esimerkiksi Applen osakkeiden ostoon tarvitset luvan DVV:ltä. Lupa maksaa 184 euroa, ja se pitää kysyä joka kerta, kun haluat ostaa pörssituotteita Euroopan pörssin ulkopuolelta. Lisää aiheesta täältä.

Muista aina huolehtia ensisijaisesti omasta taloudestasi

Mikäli itselle sijoittaminen on vielä aloittamatta, suosittelen lähtemään liikkeelle ensin itsestäsi. Aina ensin oma talous kuntoon, ja sitten vasta lapsille ja kummilapsille sijoittaminen. Vaikka et koskaan sijoittaisi lapsellesi, se ei tee sinusta huonoa vanhempaa.

Kun vanhemman oma talous on kunnossa, pystyy hän tarvittaessa auttamaan lastaan taloudellisesti esimerkiksi kustantamalla ajokortin, takaamalla ensimmäisen asunnon lainan tai vaikka käymällä silloin tällöin ruokakaupassa. Kuten aikaisemmin totesin, mielestäni lapselle sijoittamista tärkeämpää on hyvä talouskasvatus.

Blogistani löydät kirjoituksen, kuinka aloitat sijoittamisen Nordnet pankin kautta. Kirjoituksessa on ohjeet askel askeleelta kuvien kera. Näillä ohjeilla voit myös aloittaa sijoittamisen lapsellesi tai kummilapsellesi. Ohjeet löydät täältä.

  • Johanna

Edellinen
Edellinen

Joukkorahoitus – hyvä tapa sijoittaa listaamattomiin kasvuyrityksiin?

Seuraava
Seuraava

Mistä tunnistaa hyvän taloyhtiön?