Kuinka saavuttaa taloudellinen vapaus 8 askeleella
Unelmista Tavoitteisiin: tarvitsin Selkeät Askeleet Taloudelliseen vapauteen
Taloudellisen vapauden tavoittelu on matka, joka vaatii onnistuakseen muutakin, kuin pelkän unelmoinnin. Ymmärsin tämän henkilökohtaisesti noin kuusi vuotta sitten, kun palkkapäivänä tilillä oli vähemmän, kuin olin luullut ja laskuja tuntui tulevan enemmän, kuin olin odottanut. Turhauduin ja tiesin tarvitsevani merkittävää muutosta omassa taloudellisessa tilanteessani.
Olin toivonut asialle parannusta jo pidempään, joten tiesin että pelkällä toiveella, ilman konkreettisia suunnitelmia ja määrätietoisia tavoitteita, mitään muutosta tilanteeseen ei tapahtuisi. Tämä johti minut etsimään selkeää ja seurattavaa ohjeistusta, joka auttaisi minua tässä pyrkimyksessä. Inspiroiduin Matti Pekkarisen sanoista: "Tähtää niin pieneen edistymiseen, että se tuntuu aivan hullulta. Pääset takuulla eteenpäin." Nämä sanat veivät minua etsimään ohjetta, jossa tavoitteet olisi paloteltu hallittavan kokoisiksi. Etsimääni ei löytynyt suomenkielisistä lähteistä, joten löysin Dave Ramseyn "7 babysteps" -metodin. Ramsey esittelee metodissaan selkeät askeleet taloudellisen tilanteen parantamiseksi, jotka ovat:
Säästä 1000 dollaria ensimmäiseksi hätävaraksi.
Maksa pois kaikki velat (pois lukien asuntolaina).
Säästä 3-6 kuukauden kulut kattava hätävararahasto.
Sijoita 15% tuloistasi eläkkeeseen.
Säästä lapsesi koulutusta varten.
Maksa kotisi laina pois etuajassa.
Rakenna varallisuutta ja tee hyvää.
Ottaen huomioon, että asun Suomessa, missä eläkejärjestelmä ja koulutuksen rahoitus eroavat Yhdysvalloista, päätin muokata Ramsey'n metodia itselleni sopivaksi. (Muutenkaan en suosittele hänen sanomisiaan ottamaan suoraan totena. Ramsey on esimerkiksi kritisoinut feminismiä ja sanonut, että naisten tulisi pysyä kotona lasten kanssa eikä käydä töissä.) Joten tässä oma versioni:
8 askeleen polku taloudelliseen vapauteen
Alku suoritetaan yksi kohta kerrallaan:
Tee budjetti.
Säästä 1000 € hätäpuskuri.
Maksa korkeakorkoiset velat pois ja aloita sijoittaminen.
Kasvata puskuri 3-6 kuukauden pakollisia menoja vastaavaksi.
loput askeleet suoritetaan samanaikaisesti:
Sijoita 20-30% tuloistasi.
Rakenna varallisuutta myös muulla tavalla, esimerkiksi sijoitusasunnolla.
Osta oma asunto tai maksa aiemmin hankkimaasi asuntolainaa.
Nauti, toteuta unelmiasi ja tee hyvää.
Kun lähdin kohti parempaa taloudellista hallintaa, ensimmäinen merkittävä askel oli budjetin laatiminen. Tammikuussa 2019 sain aikaan ensimmäisen budjettini ja kävimme erityisen tarkasti läpi kolme kuukautta menojamme, jotta näimme mihin rahaa kuluu. Meille sopiva tapa on ollut nollapohjainen budjetointi, jossa huomioidaan tulojen ja menojen lisäksi myös säästäminen ja sijoittaminen.
Seuraava vaihe oli 1000 euron hätäpuskurin kerryttäminen. Olin aloittanut säästämisen vuoden 2018 syksyllä ja tavoite saavutettiin maaliskuussa 2019. Tämän jälkeen kykenin maksamaan pois velkojani ja aloittamaan sijoittamisen. Aluksi sijoitin 10 eurolla kuukaudessa, mutta´kaikkien velkojen maksamisen jälkeen olen nostanut sijoituksiin menevää summaa.
Tällä hetkellä tavoitteenani on kerryttää, jälleen kerran, kolmen kuukauden pakolliset kulut kattava summa hätäpuskuriin. Olin jo pitkällä tämän tavoitteen suhteen, kunnes korkeampien korkojen vuoksi jouduin käyttämään puskurini sijoitusasunnon parkkipaikkalainan maksuun. Harmitti takapakki, mutta tämän myötä ymmärsin entistä paremmin, kuinka tärkeää on olla valmistautunut taloudellisiin yllätyksiin. Viimeisen vuoden ajan olemme omistaneet myös sijoitusasunnon, joten puskurin tärkeys on korostunut entisestään. Riippuen elämäntilanteestasi, suosittelen pitämään kolmen-kuuden kuukauden pakollisia menoja vastaavan summan helposti saatavilla, joko säästötilillä tai pieniriskisessä rahastossa, koska elämä yllättää aina.
Pohdittuani, kuinka parhaiten visualisoin ja hallitsen henkilökohtaisia taloudellisia tavoitteitani, muistin opiskeluprojekteissa käyttämäni Lean Kanbanin. Kanban-menetelmällä pystyy luomaan sekä visuaalisen että joustavan työkalun, joka auttaa taloudellisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä menetelmä auttaa myös iloitsemaan niistä saavutetuista askeleista kohti unelmaasi!
Jos innostuit visualisoimaan taloudellisia tavoitteitasi samalla tavalla Kanban avulla, niin näin se käy: Aloita valmistelemalla oma Kanban-taulusi, joka voi olla joko käsin piirretty paperille tai digitaalinen versio esimerkiksi Canva-sovelluksessa – itse olen kokeillut kumpaakin. Paperilla on helppo siirrellä postit-lappuja ja pitää tavoitteet näkyvillä vaatekaapin ovessa. Tosin minulla paperinen versio repeytyi (en ollut kunnolla kiinnittänyt oveen), joten nyt testauksessa digitaalinen versio. Taulu jaetaan kolmeen osioon: Tehtävät, Kesken ja Valmis, mikä auttaa seuraamaan tehtävien etenemistä.
Kun Kanban-pohjasi on valmis, kirjoita kaikki tavoitteesi erillisille korteille ja laita ne Tehtävät-puolelle. Esimerksiksi kirjoita tehtäväkortti "Laadi budjetti" ja siirrä se Kesken-osioon aloittaessasi budjetin teon. Kun budjettisi on valmis ja olet siihen tyytyväinen, kortti siirtyy Valmis-osioon. Jatka samalla tavalla liikuttamalla muita kortteja kun edistyt. Voit tehdä kullekin velalle oman korttinsa ja siirtää ne eteenpäin prosessissa sitä mukaa, kun edistyt velkojen maksussa.
Kanban-menetelmän avulla voit pysyä motivoituneena ja järjestäytyneenä pyrkiessäsi kohti isompia unelmiasi. Päivitä Kanban-tauluasi säännöllisesti, jotta näet edistymisesi! Tämä visuaalinen työkalu on arvokas apu pitämään tavoitteesi selkeinä ja saavutettavina matkalla kohti taloudellista vapautta.
-Mari, Varallisuusprojekti-