Mihin en sijoita?

Usein keskustellaan siitä mihin sijoittaa ja mistä sijoitussalkku koostuu. Hajauttamista eri omaisuusluokkiin suositellaan vahvasti. Omaa sijoitusfilosofiaani ohjaa muutama periaate: sijoitan siihen minkä ymmärrän ml. ymmärrys siitä mistä arvonmuodostus koostuu, pystyn itse kontrolloimaan sijoituskohdetta joustavasti sekä sijoitusten tulisi olla jollaintavalla (yhteiskunnallista)arvoa tuottavia. Täten sijoitan pääasiallisesti suoraan osakkeisiin sekä asuntoihin. Lisäksi pyöritän vuokraamallani asunnolla airbnb:tä. Ehkä hieman idealistisesti ajatellen: yritykset tuottavat uusia innovaatioita, ovat tärkeässä roolissa ratkottaessa kestävään kehitykseen liittyviä haasteita ja asunnoilla tarjoan joillekin kodin. Omaa sijoitusfilosofiaani olen avannut esimerkiksi tässä aiemmassa kirjoituksessani, jossa kerron miksi harrastan nimenomaisesti osakesijoittamista.

Asiaa voisi lähestyä myös toiselta kantilta: mihin ei sijoita ja miksi. En välttämättä tarkoita tällä sitä, että mihin en voisi tulevaisuudessa sijoittaa, vaan mihin en tällä hetkellä sijoita. Tässä kirjoituksessa kerron siis mihin en sijoita ja avaan syitä tälle. Toisaalta, tilanne voi muuttua ja tiedostan, että alla olevien lisäksi on myös muita sijoittamisen kohteita, joita en tässä kirjoituksessa ota käsittelyyn.

Rahastot

Moni taho neuvoo aloittamaan sijoittamisen rahastosijoittamisella. Rahastosijoittamista perustellaan esimerkiksi sillä, että sijoittamiseen pääsee käsiksi pienelläkin summalla ja rahastojen kautta hajauttaminen on yksinkertaista eikä tarvitse käyttää aikaa osakepoimintaan.

Itselleni rahastosijoittaminen ei ole kuitenkaan iskenyt. Syinä on se, että en koe olevani täysin kontrollissa sijoitusten suhteen, kulut voivat olla korkeampia kuin suorassa osakesijoittamisessa ja rahastojen myynti on hitaampaa kuin osakkeiden. Itse tykkään seurata aktiivisesti sijoittamieni yritysten toimintaa, joten suora osakesijoittaminen on itselleni mieluisaa. Osakkaissa on myös helppo seurata arvon nousua sekä omaa tuottoa osinkojen kautta.  

Toki tiedostan, että rahastoja on monenlaisia. Kustannustehokas indeksisijoittaminen voisi olla hyvä vaihtoehto, jonka kautta saa hyvää hajautusta vähäisillä kustannuksilla. ETF-rahastoihin sijoittaminen on myös alkanut itseäni kiinnostaa. ETF-rahastojen kautta voisi päästä mukaan sijoittamaan esimerkiksi toimialapainotteisesti tai vaikkapa keskittyen tekoäly-yrityksiin. Osto ja myynti tapahtuvat myös yhtä näppärästi kuin suora osakekauppa. Eli, melkeinpä voin luvata, että jotain rahasto-ostoja tulen tekemään, jahka ennätän perusteellisemmin perehtyä eri ETF:iin.

Kryptovaluutat

Kryptovaluutta sijoittaminen on yleistynyt valtavasti 2020-luvun aikana ja samalla kasvanut pienen piirin porukasta suureen suosioon myös niin kutsujen tuulipukusijoittajien parissa ja kasvavassa määrin nuorten keskuudessa. OIen nähnyt miten monet esittelevät valtavia arvonnousujaan ja arvojen monikertaistumista esimerkiksi bitcoinissa ja ethereumissa. Luonnollisesti myös paljon kaupallisia mainoksia on tullut omiin some-kanaviin.

Miksi en ole itse hypännyt mukaan tähän kryptosijoittamisen huumaan? Muutamia vuosia sitten perehdyin aiheeseen enemmän ja kesti hiukan aikaa ymmärtää mihin kryptot perustuvat, kuten  alussa sanoin niin haluan aina ymmärtää sijoittamani kohteen toiminnan. Kryptovaluutat ovat digitaalisia valuuttoja, joilla voi maksaa ja lähettää nopeasti rahaa ympäri maailmaa. Etuna kryptovaluutoissa on se, että ne toimivat ilman kolmatta osapuolta eivätkä näin ollen ole sidottuja mihinkään keskusjärjestelmään. Tämän kryptovaluuttojen perusymmärryksen jälkeen olen miettinyt onko tämä sellaista toimintaa, johon haluan itse sijoittaa?

Koitin etsiä tietoa kuinka paljon kryptovaluutalla on todellisia käyttäjiä globaalisti. Tällä hetkellä käyttäjiä arvioidaan olevan noin 420miljoonaa. Käyttäjien määrä kasvaa erityisesti nousevissa talouksissa. Tätä käyttäjämäärän kehitystä seuraan mielenkiinnolla, sillä jännä nähdä pystyvätkö kryptot todella haastamaan perinteisiä maksuvälineitä.

Siinä missä kryptovaluutan anonyymisyys on hyvää ja luo osittain tasa-arvoa, niin toisaalta se mahdollistaa myös laittoman rahan siirron helpommin. Kryptovaluuttaa on käytetty esimerkiksi laittomien ase-tai huumekauppojen valuuttana tai nettikasinoissa. Tällaisen toiminnan tukeminen itseäni sijoittajan roolissa ei kiinnosta. Kuitenkin, käsittääkseni laittoman toiminnan osuus kryptovaluuttaliikehdinnässä on pientä.

Mihin kryptovaluuttojen arvonmuodostus perustuu? Kryptovaluuttojen arvot voivat muuttua usein ja rajusti. Toisin kuin esimerkiksi osakkeissa, joissa yrityksen liiketoiminta luo pohjaa osakkeen arvon vaihtelulle, kryptoissa arvo määräytyy yksinomaan kysynnän ja tarjonnan perusteella: mitä enemmän ostetaan, sitä voimakkaammin arvo nousee, kun taas myydessä runsaasti, arvo voi laskea nopeasti. Konsensus kryptosijoittajien, kuten bitcoinin, keskuudessa vaikuttaa olevan, että pitkällä aika välillä arvo tulee kasvamaan kaikesta arvon heilahtelusta huolimatta. Toisin sanoen, kryptosijoittamisessa en ole itse lainkaan kontrollissa sen suhteen miten voisin ennakoida arvon vaihtelua, jos haluan ostaa ’pohjilta’ tai myydä voitolla.

Kryptovaluuttojen arvot voivat muuttua usein ja rajusti. Toisin kuin esimerkiksi osakkeissa, joissa yrityksen liiketoiminta luo pohjaa osakkeen arvon vaihtelulle, kryptoissa arvo määräytyy yksinomaan kysynnän ja tarjonnan perusteella: mitä enemmän ostetaan, sen arvo nousee, voimakkaammin, kun taas myydessä runsaasti, sen arvo laskee.

Voisinko harkita kryptovaluuttoihin sijoittamista? Ainakin mietin nyt bitcoinin ostamista ja sen käyttämistä ihan maksuvälineenä.

Metsät

Metsään sijoittamista pidetään perinteisenä sijoittamistapana useassa suomalaisella suvussa, sillä onhan meillä syvät juuret agraariyhteiskunnassa. Metsäomistukset siirtyvät perintöjen myötä sukupolvelta toiselle. Puuinfon mukaan Suomessa on noin 950.000 metsäkiinteistöä, joista yksityisten omistuksessa on noin 44 prosenttia.

Metsäsijoittamisen tuotto tulee hakkuista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että sijoittajan tilipäivä on päätehakkuu, joka tehdään kun metsä on kasvanut noin 70-vuoden ikäiseksi. Lisäksi puuta on mahdollista myydä vaikkapa energialaitoksille polttopuuksi. Yksi tuttavani möi myös yksittäisiä puita Lähi-Itään, sillä siellä tehdään paljon huonekaluja, ikkunanpieliä ja muita tuotteita suomalaisesta puusta.

Siinä missä kryptovaluuttojen arvo heilahtelee voimakkaasti, metsässä arvo säilyy vakaana. Tämä arvon säilyminen metsässä sijoituskohteena kaiketi houkuttelee. Kuitenkin, metsän hoitamisen eteen tulee tehdä töitä - toki sen voi ulkoistaa - sekä myös myynti edellyttää vaivannäköä.

Itse en ole minkään metsätilan omistaja tai tuleva perijä. Suoraan metsään sijoittaminen on täten haasteellista. Metsiin sijoittaminen onnistuisi myös metsärahastojen kautta, mutta kuten aiemmin kerroin, en ole lainkaan rahastosijoittaja, joten metsä sijoituskohteena jäänee itsellä väliin tässä elämässä täysin. Toisaalta, jos ylimääräistä rahulia olisi runsaasti, niin olisi kiva ostaa metsää ja luovuttaa se luonnonsuojeluun!

Arvometallit

Jalometalleihin sijoittajaa usein motivoi turvata selustansa mahdollisen talouskriisin iskiessä, jolloin valuutat saattavat menettää arvoaan ja osakekurssit syöksyvät. Jalometallien, joista kulta ja hopea ovat yleisimmät sijoituskohteet, arvo säilyy hyvin ja tulevaisuudessakin niillä on lähes takuuvarmasti hyvä markkina-arvo.

Itseäni jalometallit sijoituskohteena eivät kiinnosta. Uskon vahvasti, jos/kun talouskriisejä tulee, niin ne saadaan kuitenkin selätetyksi jollain tavalla, yrityksillä kun on kykyä uudistaa itseään ja osa toki tippuu pelistä pois. Toisaalta, muutaman tonnin sijoitukset vaikkapa kultaan eivät paljoa lohtua toisi, silloin kun lähtee maailmalla kunnolla rytisemään. Eli näkisin, että jalometalleissa kannattaisi olla kiinni suurilla summilla, jos motivaationa ainoastaan on arvon säilyttäminen kasvan tuoton saamiseen sijaan. Varmasti jos olisin vauraampi henkilö, niin osan varallisuudesta sijoittaisin kultaan, juuri sen takaamiseksi, että omaisuuden arvo säilyy, jos todella rajuja talouskriisejä iskee.

**

Ota seuraan Sijoittajaleidin IG-kanava tai FB-sivusto.

Edellinen
Edellinen

Sijoittaminen äidinmaidossa

Seuraava
Seuraava

Tavoitteiden asettaminen - Miksi tavoitteita kannattaa asettaa?