Vaurastumisen rahataidot - Kyky säästää ja kuinka onnistua siinä (@saanaopacic)

Säästäminen yhdistetään helposti tinkimiseen. Säästää - jättää jotakin pois, luopua jostakin. Säästämisen aloittaminen voi kuitenkin muuttaa omaa arvomaailmaa, ymmärrystä ja kulutustottumuksia niin radikaalisti, että alussa jostakin luopuminen voi myöhemmin tuntua vapaudelta olla ilman. Kulutustottumusten muuttuessa ja niiden ymmärtämisen kasvaessa rahojen käyttökohde saattaa matkanvarrella muuttua ja rahat menevätkin todennäköisesti muuhun, kuin mistä ne on aiemmin säästänyt. Toisaalta sehän on säästämisen tarkoitus, ohjata rahavirta uudelleen myöhempää käyttöä varten.

Tähän blogitekstiin haastattelin yrittäjää ja sosiaalisen median vaikuttajaa Saanaa (@saanaopacic), joka vuonna 2020 aloitti ostolakon ja heinäkuussa 2022 säästötilillä oli huimat 23 000 euroa. Kulutustottumukset muuttuivat ostolakon, eväisiin siirtymisen ja lähikauppa-asioinnin vähenemisen myötä pikkuhiljaa. Alussa ostolakon myötä ostamisen vähentämisestä tuli fyysisesti huono olo, koska ostamisesta oli tullut tapa tuottaa itselle mielihyvää.

Säästäminen tuo mukanaan mahdollisuuksia

Saana kertoo: “Silloin kun aloitin säästämisen, ajattelin, että elän arvojeni mukaisesti ja haluan tukea kestävää kehitystä. En koskaan halunnut valinnoillani kuluttaa luontoa ja meidän lasten tulevaisuutta vain, jotta minulla olisi aina jotain uutta, usein pikamuotia päälläni. Olen itsekin ostanut ennen pikamuotia ja vähän liikaakin, mutta en olisi uskonut, että oma mieli muuttuisi näin paljon kaikkien asioiden suhteen. Säästän rahaa, säästän aikaa, säästän luonnonvaroja, säästän hermoja. On tosi ahdistavaa, jos joka kerta juhliin mennessä ajattelet, että minulla ei ole mitään päälle pantavaa ja se ei edes ole totta, koska harva kulkee oikeasti alasti. Harva on elänyt niin, ettei olisi ikinä ennen käynyt juhlissa ja kaapissa ei olisi yhtään juhlavaatetta. Nyt säästän siis muutakin kuin vain rahaa. Paljon on siis muuttunut ja tavat ovat rakentuneet tukemaan omaa taloudenhallintaa.”

Saanalle säästöt mahdollistivat palkkatöistä yrittäjyyteen hyppäämisen ja oman kodin ostamisen. Säästöihin voi turvautua tarvittaessa. Säästäminen ei siis ole lopullista luopumista, vaan ennen kaikkea mahdollisuuksia ja tulevaisuuden turvaamista. ”Jos kuluttamista lykkää, ei se tarkoita, että ikinä ei tulisi mitään kulutuksen kohteita. Jos asut omistusasunnossa ja jotain hajoaa, on se korjattava. Jos haluat matkustella kotimaassa, ei sekään ole halpaa tai ilmaista. Lapsille tulee hankintoja. Kun sulla on se raha säästössä ja jossain vaiheessa haluaisit vaikka ostaa uuden astiaston, on sinulla siihen mahdollisuus. Mikään ei ole ikuista. Säästö on turva. Ne rahat eivät vain makaa siellä tilillä. Säästäminen ei ole ikinä turhaa. Aina raha asiat ei mene hyvin, vaikka olisit kuinka taitava rahan kanssa.”

Säästämiseen liittyykin vahva usko tulevaisuuteen. Tulevaisuus ja säästöt tuovat mukanaan mahdollisuuksia. Säästäminen voi mahdollistaa isotkin elämänmuutokset. ”Jos ei koe tarvetta kuluttaa, ei se tarkoita, ettei kuluttamisen kohteita löydy tulevaisuudessa.”

Saana Opacic säästää

”Jos ei koe tarvetta kuluttaa, ei se tarkoita, ettei kuluttamisen kohteita löydy tulevaisuudessa.” Kuva: Saana Opacic

Säästäminenkin on taito, jonka voi opetella. Mistä lähteä liikkeelle, jos säästäminen tuntuu vaikealta?

”Aloittaisin pienellä summalla. Motivaatio kaatuu helposti liian suureen summaan. Esimerkiksi 50 euroa ei ole kaikille sopiva summa, vaan joillekin se on 5–20 euroa. Kun säästösumma on tarpeeksi kohtuullinen tuloihin ja menoihin suhteutettuna, niin silloin säästäminen ei vaadi niin paljon ponnisteluja ja mielentyötä. ”

Saanan puheessa korostuukin jatkuva valintojen tekeminen ja ympäristön muokkaus oikeaa toimintaa tukevaksi. ” Jos tuntuu, ettei rahaa jää säästöön ja haluaa sitoutua suurien summien säästämiseen, tulee mukaan mielenhallinta. Kun haluaa säästää isoja summia rahaa ja tietää, että siihen kykenee, niin silloin on kyseessä jokapäiväiset valinnat. Pienillä asioilla on suurin merkitys. On tarkasteltava sitä, mitä ostaa ja miten ostaa. Jos houkuttuu helposti uutuuksista, on parempi lähteä lenkkipolulle kuin ostoskeskukseen.”

Ympäristötekijöillä onkin suuri vaikutus siihen, kuinka paljon motivaatiota ja tahdonvoimaa säästämisen onnistumiseksi tarvitaan. Tahdonvoimaa tarvitaan erityisesti silloin, kun kyseessä on valinta nykyhetken mielihyvän ja tulevaisuuden isomman tavoitteen välillä. ”Ostanko tämän laten nyt vai laitanko rahan säästöön? Ostanko juhliin uuden mekon vai etsinkö kaapista päälle pantavaa, jolloin saan rahaa säästöön ja tulevaisuudessa mahdollistan itselleni esimerkiksi matkan. Kun ympäristö tukee omien tavoitteiden saavuttamista, ei säästäminen vaadi niin paljon mielentyötä.” Vasta siinä vaiheessa, kun yksilö haluaa kahta eri asiaa ja syntyy sisäinen ristiriita, tarvitaan tahdonvoimaa päättämään kumpaa mielihalua seuraamme.

Arvot toimivat ohjaajina

Myös arvoilla on valtava merkitys siihen, kuinka ’helpolta’ säästäminen tuntuu. Säästäminen vaatii aina enemmän ponnisteluja, silloin kun se tapahtuu ristiriidassa omien arvojen kanssa. Jos arvostaa elämässään kuumia 20min suihkuja, on niistä todennäköisesti vaikea luopua säästämisen takia. Jos taas tykkää tunnelmoida syysiltaa kynttilänvalossa, on helppo luopua sähkövalaistuksesta ja säästää samalla sähköstä syysiltaa tunnelmoiden. “Jos shoppailusta on muodostunut tapa, joka tuottaa mielihyvää voi siitä olla todella vaikeaa luopua. Tällöin voi pyrkiä ohjaamaan huomionsa muihin mielekkäisiin aktiviteetteihin. Jos tekee mieli lähteä ostoksille, kannattaa mennä siivoamaan ensin vaatekaappi ja miettiä sen jälkeen uudelleen.”

Saana kertoo, kuinka ymmärryksen kasvattaminen omaa kulutusta kohtaan on myös tärkeä osa säästämistä. ”Jos vaatekaappi tursuaa vaatteita, eikö jossain vaiheessa olla menty yli kuluttamisen kanssa? Kun aloitin shoppailukiellon kävin kaikki kodin kaapit läpi. Kaikilla vaatteilla ja tavaroilla olisi sisustanut pari muutakin asuntoa ja pukenut pari muutakin lasta. Sitä helposti ajattelee, että kotiinsa tarvitsee joka sesongille uudet verhot ja tyynyt, että kotona on kivaa ja viihtyisää. Mutta ne verhot ja tyynyt ei ole niitä asioita, jotka tekevät kodista kodin ja sinut onnelliseksi. Kun on karsittu tavaraa, niin kotona ei oikeasti ahdista olla niin paljoa. Totta kai kotona ei ole aina siistiä. Lapsilla on lelunsa ja sotkuakin on. Mutta Saana kertoo, että hänellä ei ole enää samanlaista jatkuvaa tarvetta muokata omaa kotia koko ajan. Perhe on ilo.”

”Sillä ei ole väliä, miten sitä rahaa siirrät säästöön, jos sä et pysty pitämään sitä rahaa siellä säästössä”

Saanan puheessa korostuu myös ihmisten tarpeiden ja tapojen erilaisuus. Googlesta löytyy mielin määrin erilaisia säästövinkkejä ja säästökohteita, mutta jos nuo vinkit eivät kohtaa omien elintapojen, tarpeiden ja arvojen kanssa, ei vinkeistä ole mitään hyötyä, koska rahat eivät pysy säästössä. ”Sillä miten laitat rahan säästöön ei ole väliä, rahan siirtäminen käyttötililtä pois on se helppo osuus. Työ tapahtuu siinä, että pidät sen rahan siellä säästössä. Jos säästäminen kariutuu kerta toisensa jälkeen, on kyseessä mielentyö. On kaksi eri asiaa osata siirtää rahaa sivuun ja osata säästää. Säästäminen on päätöksien tekemistä toisensa jälkeen ja siinä pitäytymistä. Jokaiselle ne valinnat ovat erilaisia, koska kulutustottumukset ja elintavat on erilaisia.”

”On itse nähtävä, mitä päätöksiä oman kulutuksen suhteen on tehtävä, jotta onnistuu siinä säästämisessä. Mä voin kertoa sulle 200 eri tapaa, millä voi siirtää rahaa säästöön, mutta silti jokaisen on itse tehtävä työ sen eteen et se rahaa pysyy siellä säästössä. Säästäminen vaatii voimaa sanoa ei mielihaluille ja tavoitetta haittaaville houkutuksille, sekä voimaa sanoa kyllä oikeille tarpeille ja hankinnoille. Mitä ne itselle oikeat valinnat ovat, riippuu omista arvoista.”

Sydänmaanlakka kirjoittaa arvoista kirjassaan Älykäs itsensä johtaminen (2006). “Ihminen arvostaa usein sellaisia asioita, joita hän tarvitsee. Arvot ovatkin valintoja, yleisiä taipumuksia pyrkiä tiettyyn päämäärään tai keskittyä johonkin asiaan. Arvot pohjautuvat sekä järkeen, että tunteisiin määrittäen sen, mikä on meille hyvää ja mikä pahaa. Arvoilla on siis vahva yhteys ihmisen tarpeisiin.” Omien arvojen ymmärtämisen kautta säästämisestä on mahdollista tehdä itselleen mieluisampaa. Shoppailussa on kuitenkin vaikeaa erottaa halu ja tarve, ja ennen kaikkea yrittää muistaa pohtia näitä ostostilanteessa

Siispä, jos säästämisen aloittaminen tuntuu hankalalta kannattaa Saanan mukaan:

  • aloittaa pienestä summasta, joka on suhteutettu omiin tuloihin ja menoihin.

  • miettiä omia arvoja. Mitä minä elämässäni arvostan, mitkä asiat tuottavat minulle oikeasti iloa.

  • kiinnittää huomiota pieniin jokapäiväisiin tekoihin.

  • hakeutua ympäristöön, joka tukee omia tavoitteita. Jos shoppailu houkuttaa mene ostoskeskuksen sijaan lenkkipolulle.

  • jos tuntuu, että jotain puuttuu, siivoa ensin kaapit.

  • ostamisen sijaan lainaa tai vuokraa.

”On hyvä myös muistaa, että säästäminen ei ole yleensä kuitenkaan tuloista kiinni.” Kun säästämisestä tulee tapa, tapahtuu se tulojen kasvaessa automaattisesti. Jos tuloista ei jää mitään säästöön, oli tulot sitten pienet tai suuret, on oma talous nopeasti suurissa ongelmissa.

-Annika

Edellinen
Edellinen

Esittäytyminen: Projektien Viemää

Seuraava
Seuraava

Ihana kauhea flippiprojekti