Vältä rahariidat parisuhteessa: miten jakaa menot ja keskustella rahasta

Yhteiset rahat, yhteiset unelmat: raha-asioiden hoito parisuhteessa

Rahasta puhuminen on tärkeää kaikissa suhteissa, mutta aiheen tärkeys korostui meillä, kun yhteenmuuttaessa olimme uusioperhe, johon kuului puolisoni kaksi lasta. Oli tärkeää pohtia, mitä menoja ja tuloja meillä on sekä mitkä menot katsotaan yhteisiksi. Halusin myötävaikuttaa myös taloudellisesti puolisoni lasten hyvinvointiin ja perheen yhteisiin aktiviteetteihin, joten suurin osa lasten menoista laskettiin yhteisiksi. Uusioperheissä on kuitenkin tavallista jakaa myös niin, että biologiset vanhemmat kattavat omien lastensa menot itse. 

Parisuhteen taloudellinen yhteiselämä voi siis asettaa eteen monenlaisia haasteita, mutta näistä selviää avoimen keskustelun ja yhteisten pelisääntöjen avulla. Ei tämä meilläkään ole ollut aina helppoa ja rahariitojakin ollaan selvitelty. Tässä kirjoituksessa kerron tarkemmin menojen jakamisesta, raha-asioiden hallinnasta parisuhteessa sekä rahariitojen ennaltaehkäisystä!

Keskustelkaa rahasta avoimesti ja laatikaa yhteinen budjetti

On tärkeää keskustella raha-asioista avoimesti ja rehellisesti. Keskustelun aloittaminen suhteen alkuvaiheessa olisi ihanteellista, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tutustua toistenne taloudellisiin tapoihin ja tavoitteisiin. Rahasta keskusteleminen auttaa välttämään yllätyksiä ja rakentaa yhteistä taloudellisesta tulevaisuutta.

Keskustelkaa ensin rahankäyttötavoista: Oletteko säästäväisiä vai tuhlailevia? Miten teette ostospäätöksiä - sekä pieniä että isoja? Mitkä ovat teidän taloudelliset tavoitteet? Mitä haluatte saavuttaa rahallisesti? Onko teillä yhteisiä säästötavoitteita?

Me jutellaan rahasta kaikista helpoiten, kun ollaan puuhaamassa jotain muuta samalla.

Kävely, automatka, melonta? Mikä sopisi teille?

Sen jälkeen käykää läpi avoimesti paljonko kummallekin maksetaan palkkaa tai muita tuloja kuukausittain. Käykää läpi, millaisia yhteisiä menoja teillä on, kuten asumiskustannukset, ruokamenot, sähkölaskut, vakuutukset, lainan lyhennykset ja mahdollisten lasten ja lemmikkien menot. Voitte käyttää apuna meidän budjettipohjaa.

Budjetti auttaa hahmottamaan konkreettisesti, mihin rahanne menevät ja miten voitte saavuttaa yhteiset sekä henkilökohtaiset taloudelliset tavoitteenne. Budjetista näette kuinka paljon rahaa teillä on käytettävissä kuukaudessa. Pohtikaa mihin yhteistä rahaa saa käyttää ilman toisen lupaa? Entä miten henkilökohtainen säästäminen ja velkojen lyhentäminen priorisoidaan?

Menojen jakaminen parisuhteessa

Kun tulot ja menot ovat selvillä, niin teidän pitää jutella miten menot jaetaan. Jotkut parit puolittavat yhteiset menot, toiset jakavat ne tulojen suhteessa. Tärkeää on löytää tapa, joka tuntuu molemmista oikeudenmukaiselta ja jättää tilaa henkilökohtaiselle taloudelle. Tässä kolme esimerkkiä:

Puolittaminen: Toiset parit puolittavat suoraan yhteiset menot tai vuorottelevat maksamisessa, esim. ruokaostokset maksetaan vuorotellen. Tämä on suosituin tapa jakaa kulut etenkin kahden aikuisen perheissä, jos tulot ovat samansuuruiset. Jos tulot ovat erisuuruiset, puolittamisen seurauksena perheen sisällä voi olla hyvin erilaisia elintasoja, kun toiselle jää huomattavasti enemmän omaa rahaa kuin toiselle.

Tulojen suhteessa jakaminen: Kumpikin maksaa sen osuuden kuluista, mitä omat tulot ovat koko talouden tuloista eli enemmän ansaitseva maksaa enemmän. Tämä on tasapuolisin tapa jakaa kulut, koska useimmilla pareilla on erisuuruiset tulot. Tällä laskutavalla vähemmän ansaitsevalle jää enemmän rahaa yhteisten kulujen jälkeen verrattuna siihen, että kulut jaettaisiin tasan puoliksi. 

Erilliset taloudet: Jotkut parit pitävät taloutensa täysin erillään, maksavat omat menonsa itse ja jakavat yhteiset menot aina erikseen sopimuksen mukaan.

Rahariitojen ehkäisy puheella ja suhteellisella jaolla

Erilaiset rahankäyttötavat, tuloerot ja yhteisten tavoitteiden puute ovat yleisiä haasteita parisuhteessa ja voivat aiheuttaa riitaa rahasta. Meidän perheessä yleisin syy rahasta riitelyyn on ollut erimielisyydet siitä, kuinka rahaa tulisi käyttää tai säästää. Toisen säästäväisempi lähestymistapa törmää toisen vapaamielisempään kulutuskäyttäytymiseen. Avoimen keskustelun lisäksi on hyvä tehdä tehdä kompromisseja, jotka kunnioittavat molempien näkemyksiä ja arvoja. 

Lisäksi tuloerojen huomioiminen oli yksi taloudellisista haasteistamme. Päädyimme suhteelliseen jakoon, joka on helpointa selittää vielä esimerkin avulla. Kuvitellaan tilanne, jossa yhden osapuolen tulot ovat 2000 euroa ja toisen 3000 euroa kuukaudessa, ja  yhteiset menot ovat 1500 euroa. Suhteellisella jaolla kumpikin maksaa yhteisiin menoihin osuuden suhteessa omiin tuloihinsa. Tässä tapauksessa ensimmäinen osapuoli maksaisi 600 euroa yhteisistä menoista ja toisen osuus yhteisistä menoista olisi 900 euroa. Näin suhteellinen menojen jako lasketaan:

1. Laskekaa yhteen tulonne: esimerkiksi 2000€ + 3000€ = 5000€.

2. Selvitä kunkin osuus tulosta: Ensimmäinen: 2000€ on 40% (2000€ / 5000€) koko tulosta. Toinen: 3000€ on 60% (3000€ / 5000€) koko tulosta.

3. Jaa menot suhteessa: Yhteiset menot 1500€. Ensimmäinen maksaa 40% = 600€. Toinen maksaa 60% = 900€.

Suhteellinen menojen jako on mielestäni oikeudenmukaisin tapa, koska se ottaa huomioon kummankin osapuolen taloudellisen tilanteen. Tällä tavalla kumpikin kantaa taloudellista vastuuta kykyjensä mukaan, eikä kumpikaan joudu taloudellisesti ylikuormitetuksi. Se on myös joustava malli, joka sopeutuu tulomuutoksiin ja yhteisten menojen vaihteluihin.

Yhteiset tavoitteet auttavat tekemään sopivia kompromisseja tehdessä.

Meille tärkeää on moottoripyörät ja siksi priorisoimme niiden lainojen poismaksun normaalia isommilla lyhennyksillä. Lainat on maksettu ja teimme sen yhdessä.

Säännölliset rahatreffit

Tulot muuttuvat, menot muuttuvat ja tavoitteet muuttuvat. Budjetin ja parisuhteen raha-asioiden pitää tällöin myös muuttua. Yksi tehokkaimmista tavoista pitää parisuhteen talousasioita ajan tasalla on pitää säännöllisiä “rahatreffejä”. Näiden tapaamisten aikana voitte tarkastella budjettianne, keskustella tulevista menoista, asettaa uusia säästötavoitteita ja varmistaa, että molemmilla on tarpeeksi rahaa omiin menoihin. Tämä ei ainoastaan auta pysymään budjetissa, vaan myös vahvistaa suhdettanne avoimen keskustelun kautta!

Keskustelkaa esimerkiksi seuraavista asioista: Onko budjetti toiminut? Onko teillä uusia säästötavoitteita? Onko teillä molemmilla tarpeeksi rahaa omiin menoihin? Onko lähiaikoina tulossa uusia tai muuttuvia menoja, joihin tulisi valmistautua? Jos tulot tai menot muuttuvat, päivittäkää budjettinne sen mukaan. 

Kun puhutte raha-asioista, pyrkikää aina olemaan rehellisiä toisillenne. Piilotetut velat tai menot voivat aiheuttaa jännitteitä ja ongelmia myöhemmin. Avoin keskustelu taloudellisista odotuksista ja tavoitteista auttaa myös varmistamaan, että molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä ja sitoutuneita yhteisiin päämääriin.

Mielestäni yhteisten taloudellisten tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttamiseen pyrkiminen vahvistaa suhdetta. Olipa kyse säästämisestä unelmamatkaa varten, kodin ostamisesta, lainojen lyhentämisestä tai taloudellisen turvallisuuden tunteen luomisesta, yhteistyö ja yhteiset ponnistelut tekevät tavoitteet helpommaksi toteuttaa!

Meidän seuraavat rahatreffit ovat juuri blogitekstin julkaisun aikaan 2.3. klo 14 käynnissä, seitsemän tunnin automatkalla loman alkajaisiksi. Milloin on teidän? Tule kertomaan Instagram-julkaisuuni!

-Mari, Varallisuusprojekti-

Edellinen
Edellinen

Eettinen sijoitussalkku lapselle: sijoitanko aseisiin? Entä alkoholiin?

Seuraava
Seuraava

Idiootit ympärilläni, totta vai tarua?