Parhaat säästövinkit

Säästäminen on tällä hetkellä suurimmalle osalle suomalaisista hyvin ajankohtaista. Tässä siis 40 säästövinkkiä taloudenhallinnan tueksi, joista iso osa on meilläkin käytössä.

1. Suunnittele rahankäyttöäsi. Suunnitelmallisuus auttaa ehkäisemään heräteostoksia.

2.Ennakoi. esim. jos tiedät, että seuraavan päivän iltana ei ehdi tehdä ruokaa, tee ruoka valmiiksi edellisenä iltana noutoruoan sijaan.

3. Kartoita tarpeet. Ennen ostamista, käy läpi, onko sinulla jo jotain vastaavaa. Tarvitsetko oikeasti?

4.Korvaa. Esimerkiksi talouspaperiin saa lapsiperheessä kulumaan yli 100€ vuodessa, voit korvata ne pyyhkeillä ja harsoilla.

5. Osta käytettynä. Käytettynä ostaminen on yleensä aina halvempaa.

6. Panosta laatuun. Laadukas voi olla kalliimpi (ellei osta käytettynä), mutta kestää pidempään, jolloin tarvitsee ostaa harvemmin.

7. Huolla ja pidä yllä. Huolehdi hyvin jo niistä asioista, jotka omistat. Huoltaminen voi pidentää käyttöikää huomattavasti.

8.Lainaa. Esimerkiksi jos naapurillasi on työkalu, jota tarvitset, pyydä lainaan ostamisen sijaan ja korvaa tulevaisuudessa lainaamalla jotain takaisin

9. Vuokraa. Jos tarvitset tekstiilipesuria esimerkiksi kerran vuodessa, on vuokraaminen hyvä tapa säästää kalliin laitteen ostamisen sijaan (ei tarvitse huolehtia huollosta).

10. Pyydä lahjaksi. Jos muistatte läheistenne kanssa toisianne lahjoin, pyydä seuraavan kerran lahjaksi sellaista, mitä hankkisit ja tarvitset joka tapauksessa.

11. Tee itse. Esimerkiksi sämpylöiden itse tekeminen tulee halvemmaksi kuin valmiiden ostaminen.

12. Muuta käyttötarkoitusta. Kodin perussiivoukseen ei tarvitse raskaita kemikaaleja, vaan tiskiaineen ja veden sekoitus riittää. Pinttyneeseen likaan toimii sitruuna ja ruokasooda.

13. Lajittele jätteet (omakotitalo). Jätteiden lajittelu säästää jätelaskuista, kun sekajäteastiaa tarvitsee tyhjentää harvemmin. Hanki kompostori biojäteastian sijaan.

14. Kiinnitä huomiota kilohintaan. Jos ostat tuotetta usein kilohinta on ratkaisevampi kuin pkt hinta.

15. Kilpailuta vanhat sopimukset. Saat yleensä vanhalta palveluntarjoajalta paremman tarjouksen, kun kilpailutat esimerkiksi vanhan puhelinliittymän.

16. Hyödynnä alennusmyynnit ja koodit. Kun hankit tarpeeseen ja ennakoit, pystyt hyödyntämään alennukset paremmin ja tekemään hankinnan edullisemmin.

17. Tee listoja. Pidä itsesi tietoisena siitä, mitä kodissasi on. Näin tulee vähemmän päällekkäisiä hankintoja.

18. Hyödynnä säästöpossu ja eLipas palveluita, jossa kortin käytöstä rahaa siirtyy automaattisesti säästötilille.

19. Jätä kukkaro kotiin, jos haluat kuluttaa aikaa kaupungilla/ kaupoissa, mutta sinulla on taipumusta heräteostoksiin.

20. Syö ennen ruokaostoksille menoa.

21. Ennen uuden ostamista kokeile korjata tai korjauta. Esimerkiksi nahkakenkien korjaaminen suutarilla tulee yleensä halvemmaksi kuin uudet kengät.

22. Hyödynnä ilmaiset tapahtumat. Selvitä millaisia ilmaisia tapahtumia kaupungissasi järjestetään.

23. Käytä noutopalvelua. Palvelu maksaa, mutta ehkäisee heräteostoksia, kun hyllyjen väliin ei pääse hypistelemään.

24. Suunnittele myös arkesi menot. Budjetoi, kuinka paljon menot kullakin viikolla vievät rahaa.

25. Budjetoi rahaa mielitekoihin ja toimi sen puitteissa.

26. Pidä itsesi aktiivisena ja keksi korvaavaa toimintaa. Mitä muuta voisin tehdä shoppailun sijaan?

27. Käytä kestotuotteita. Esimerkiksi kestokassit vs. muovipussit.

28. Osta satokauden mukaan.

29. Kerää luonnosta marjat ja sienet. Kalasta.

30. Liiku pyörällä, jalan tmv. autolla menemisen sijaan aina kun mahdollista.

31. Laske huonelämpötilaa.

32. Sammuta laitteet, kun ne eivät ole käytössä.

33. Pese vain täysiä koneellisia.

34. Hyödynnä opiskelijoiden osaamista ja oppilaitosten tarjoamia palveluita.

35. Hyödynnä kaikki mahdolliset verovähennykset.

36. Tee töihin eväät ravintolalounaan sijaan.

37. Selvitä mitä etuja voit asemassasi saada. Työnantajan hyvinvointisetelit opiskelija- tai eläkeläisalennukset, muut tuet / etuudet.

38. Hyödynnä läheistesi osaaminen.

39. Harkitse yön yli. Jos jonkin ostaminen tosissaan himottaa, mieti asiaa yön yli.

40. Löydä oma tyylisi. Kun löydät oman tyylisi oli kyse sitten pukeutumisesta tai sisustuksesta, on helpompi tehdä kestävästi silmää miellyttäviä hankintoja.

Millaisia säästövinkkejä sinulla on?

-Annika

Edellinen
Edellinen

Maankäyttö- ja rakennuslaki uudistuu - Mitä se tarkoittaa asuntosijoittajalle?

Seuraava
Seuraava

Projektien viemää kooste vuodesta 2023