Naiseuden hinta on satojatuhansia euroja

Maaliskuussa vietettiin kahtakin naiselle merkityksellistä päivää. Näistä toinen oli kansainvälinen naisten päivä, jota vietettiin 8. maaliskuuta, ja toinen oli tasa-arvon päivä, eli Minna Canthin päivä, jota vietettiin 19. maaliskuuta.

Tässä postauksessa kerron ensin naisen oikeuksien ja taloudellisen hyvinvoinnin tärkeimmistä merkkipaaluista Suomen historiassa. Sen jälkeen pohdin naiseuden hintaa kolmen kulukategorian, eli terveydenhuollon, palkkaerojen ja kauneudenhoidon näkökulmasta.

Kerron myös omista kokemuksista näihin aiheisiin liittyen. Osa on saattanutkin bongata viimeaikaisia somepostauksiani, joista ensimmäinen liittyi kierukkafiaskooni ja toinen kauneuteen käytettävään rahaan, eli ”kauneusbudjettiin”, kuten itse kutsun.

Molempiin aiheisiin liittyy raha läheisesti ja myönnettäköön, että ensin meinasin nimetä tämän kirjoituksen otsikolla ”Kahden tonnin kierukka”. Siitä lisää myöhemmin...

Katsaus naisten oikeuksiin Suomen historiassa

Jos katsotaan Suomen historiaa käy ilmi, että vasta noin sata vuotta sitten nainen sai oikeuden päättää itsenäisesti monista sellaisista asioita, joilla oli hyvinkin merkittävä vaikutus hänen taloudelliseen hyvinvointiin ja elämään.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi edesmenneet isovanhempani ovat eläneet silloin, kun naisten oikeuksia on rajattu esimerkiksi aviomiehen holhouksella. Kun asiaa miettii näin, ymmärtää, että luultavasti siksi niin monessa asiassa on vielä nykypäivänäkin korjattavaa.

Tässä muutamia merkittäviä virstanpylväitä naisen taloudellisen hyvinvoinnin ja itsenäisyyden kannalta:

• Naimisissa olevat naiset saivat oikeuden käydä ansiotyössä ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1919

• Nainen sai oikeuden solmia työsuhteen ilman aviomiehen lupakirjaa vuonna 1922

• Nainen vapautui miehen holhouksesta ja sai oikeuden omaan omaisuuteen vuonna 1930

Palkkatasa-arvo ja kielto syrjinnästä kirjattiin työehtolakiin vuonna 1970

Raskauden keskeyttäminen sallittiin myös sosiaalisista syistä vuonna 1970

Päivähoitolaki, joka mahdollisti laajemmin äitien työnteon tuli voimaan vuonna 1973

Raskauteen ja vanhemmuuteen perustuva syrjintä kiellettiin työelämässä vuonna 1992

Perhevapaauudistus, jossa kahden vanhemman perheessä molemmilla vanhemmilla yhtä monta (160) vanhempainrahapäivää tuli voimaan vuonna 2022

Yritin myös etsiä tietoa siitä minä vuonna nainen on itsenäisesti saanut avata pankkitilin tai aloittaa sijoittamisen. En kuitenkaan löytänyt tarkkaa tietoa tähän liittyen.

Voisi kuitenkin ajatella, että vuosi 1930 on ollut monessakin mielessä merkityksellinen vuosi, sillä silloin nainen on vapautunut miehen holhouksesta ja saanut oikeuden omaisuuteen sekä sen tuottoihin.

Sillä, kuka nainen olisi halunnut aloittaa sijoittamisen, jos jo ennakkoon on tiedossa, että tuotot menevät aviomiehelle? Todella absurdia miettiä, että näin on ollut vielä ennen vuotta 1930. Ehkä jonain päivänä mietimme nykyistä palkkakuilua yhtä absurdina. Kuka tietää.

Jos sinulla on tietoa tästä pankkitili- ja sijoittamisasiasta, laita viestiä vaikka Instan kautta!

Oheiset tiedot kerätty OP Median, STTK:n, THL:n ja Kotilieden sivuilta.

Naiseuden hinnan kolme kulukategoriaa

Naiselle syntyy fysiologisten ominaisuuksien ja yhteiskunnan asettamien kulttuurillisten normien takia paljon sellaisia kustannuksia, joita miehille ei synny. Lisäksi jostain selittämättömästä syystä nainen edelleen tienaa vähemmän samoista työtehtävistä.

Naiseuden hinnan voi mielestäni jakaa kolmeen kulukategoriaan:

1. Naisen fysiologiaan ja terveyteen liittyvät ylimääräiset kustannukset

2. ”Naissakko” työelämässä, eli pienemmät tulot sekä ulkopuoliset palkka- ja urakehitykseen vaikuttavat tekijät

3. Ulkonäköön käytetty raha

Seuraavaksi avaan kutakin kategoriaa ja annan esimerkkejä siitä mitä maksaa olla nainen.

Terveys: Naisen terveyteen liittyvät kustannukset voivat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin

Ensimmäisen kategorian, eli terveyden kustannukset liittyvät lähinnä kuukautisiin, ehkäisyyn, gynekologin käynteihin ja esimerkiksi papa-testeihin ja mammografioihin. Voi olla muitakin, esimerkiksi raskauteen, synnyttämiseen tai hedelmöityshoitoihin liittyviä kustannuksia.

Tämän kategorian kustannukset voivat helposti nousta jopa kymmeniin tuhansiin euroihin.

Vaikka nainen ei sitten vuoden 1930 olekaan ollut holhouksen alainen, on edelleen asioita, joissa tuntuu, ettei naisella oikeasti ole varsinaisia oikeuksia, ei edes omaan kroppaan tai terveyteen liittyvissä asioissa. Sen sijaan hänen täytyy tyytyä siihen mitä yhteiskunta antaa. Esimerkiksi Suomessa julkisella puolella olisi paljon parannettavaa naisten terveydenhuollossa. Tässä mielenkiintoinen kirjoitus Hesarissa aiheesta.

Itselleni tämä tuli vastaan viime syksynä, kun oli aika poistaa tiensä päähän tullut kierukka. Naisille mainostetaan kierukan hienouksia, koska onhan se edullinen, helppo, tehokas ja vaivaton tapa ”hoitaa asia”. Kierukan sivuvaikutuksista tai riskeistä ei kerrota, eikä niitä niin ikään kontrolloida tai seurata.

Minulle kävi niin, että tuota härpäkettä, jonka ”poistaminen ei satu ja hoituu sekunneissa vaivattomasti”, ei kivuliaiden yritysten jälkeen saatukaan poistettua. Asennus oli aikoinaan tehty väärin terveysasemalla ja poisto vaati isomman operaation.

Odotin kolme kuukautta, että tämä vierasesine, jonka olisin halunnut heti pois kropastani, saatiin lopulta poistettua. Yksityisellä operaatio olisi maksanut noin 2 000 euroa. Julkisella operaatio maksoi noin 50 euroa, mutta jouduin odottamaan useamman kuukauden.

Kävipä vielä niinkin, että kilpirauhasen vajaatoiminnan oireeni katosivat poiston jälkeen, ja päädyimme erikoislääkärin kanssa jäämään seuraamaan tilannetta. Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnosointiin ja hoitosuunnitelmaan liittyvät kustannukset menivät työterveyshuollon kautta, joten en tiedä tarkkaa summaa, mutta uskon, että puhutaan yli tuhannesta eurosta. Kilpirauhasongelmat ovat muuten monta kertaa yleisempiä naisilla kuin miehillä.

Tämä on arka aihe, enkä halua lietsoa pelkoa aiheeseen liittyen, sillä tiedän, että joillekin naisille kierukka sopii. Ehkä kuitenkin hyvä tiedostaa riskit ja olla herkkänä oman voinnin suhteen, koska kaikkea ei kerrota ihan niin avoimesti kuin olisi toivottavaa.

Palkka ja ura: Naissakko satoja tuhansia euroja menetettyä tuloa työuran aikana

Toisessa kategoriassa, joka liittyy tuloihin ja urakehitykseen, isoin gäppi miehiin verrattuna syntyy palkkaeroista. Palkkaerot voi jakaa selittäviin ja selittymättömiin tekijöihin.

Selittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat naisten palkkaan ja urakehitykseen ovat esimerkiksi äitiysloma sekä hoivaan ja lastenhoitoon liittyvät asiat. Naiset käyttävät enemmän aikaa myös kotitaloustöihin, aika jonka voisi käyttää tuotteliaammin.

Osan palkkaerosta voi siis selittää, vaikka syyt eivät kovin tasa-arvoisilta tunnukaan.

Näiden selittävien tekijöiden jälkeen jäljelle jää niin sanottu selittymätön palkkaero. Ekonomeilla, joita itse edustan selittymätön palkkaero on 9 prosenttia. Lue myös Niina kirjoitus aiheesta Naisen euro on edelleen 84 senttiä.

Aihetta sivuten Talouselämässä oli tässä kuussa artikkeli, jossa oli listattu niitä asioita, joihin ihmisen tulisi kiinnittää huomioita optimoidakseen taloutensa ja varallisuuden kehitys. Yksi näistä asioista oli koulutus.

Artikkelin mukaan suoritettu yliopistokoulutus lisää miesten elinkaarituloja noin 550 000 euroa, kun naisilla vastaava luku oli 400 000 euroa (Suomessa tehty tutkimus vuodelta 2014). Miettikää, 150 000 euron ero!

Sijoitettunahan tuo summa ja siten ero kasvaa vieläkin isommaksi korko korolle -tekijän takia. Esimerkiksi 10 vuoden aikana 6 prosentin tuotto-odotuksella tuo summa nouseekin lähes 270 000 euroon. Ihan näin suoraan tuota ei voi tietenkään laskea, mutta pointtina se, että lopullinen summa on suurempi kuin 150 000 euroa, jos summasta edes osa on sijoitettu vuosien aikana.

Palkkaero on naiseuden hinnan kallein palanen.

Ulkonäkö: Tuhansia euroja vuodessa kauneudenhoitoon

Kolmantena kategoriana naiseuden hintaan liittyen haluan nostaa ulkonäköön liittyvät kustannukset. Tästä onkin viime aikoina ollut paljon lehtijuttuja ja somekeskustelua.

Vaikka myös jotkut miehet käyttävät ulkonäköön rahaa, on naisilla ulkonäköön käytetyn rahan määrä moninkertainen. Kauneuspalveluita on tarjolla naisille valtavasti. Kampaaja, kynnet, ripset, kulmat, sokerointi, ihonhoito, kosmetiikka, plastiikkakirurgia...

Myös vaatteisiin menee yleensä naisilla enemmän rahaa, sillä sieltäkin löytyy enemmän vaihtoehtoja. Korut, laukut, rintaliivit, alusvaatteet, yöasut, hameet, mekot, korkokengät, huivit... you name it!

Täytyy myöntää, että itse kuulun todellakin siihen kategoriaan, joka käyttää paljon rahaa ulkonäköön. Kauneusbudjettini on noin 5 000 euroa vuodessa.

Sattumoisin myös tähän Hesarin artikkeliin haastattelulla naisella kauneuteen käytetty raha vuodessa on noin 5 000 euroa. Kyseisessä artikkelissa kiteytyy myös ulkonäköön liittyvät paineet: ”Naisena koen, että uskottavuuttani määritellään osin ulkoisten tekijöiden perusteella, ja sosiaaliset tilanteet ovat helpompia, tuloksellisempia ja mukavampia, kun huolehdin ulkonäöstäni.”

Minulle ulkonäöstä huolehtiminen tuo henkistä hyvinvointia ja se helpottaa arkea. Säästän siis aikaa kun ulkoistan osan asioista, jotka joka tapauksessa tekisin. Tulen myös paremmalle tuulelle jos peilistä katsoo terveen näköinen ihminen takaisin.

Mutta onhan se niin, että esimerkiksi 30 vuodessa tuo 5 000 euron vuosibudjetti kauneusasioille kumuloituu 150 000 euroon. Korkoa korolle -kertoimen jälkeen enemmän.

On toki jokaisen oma valinta, miten paljon tähän kategoriaan haluaa käyttää rahaa. Mutta näkisin silti, että ulkonäköön käytetty raha on osa naiseuden hintaa.

Mikä sitten on lopullinen naisena olon hinta?

Jos katsoo yllä olevaa, puhumme useista sadoista tuhansista euroista.

Tähän vaikuttaa kuitenkin moni asia, kuten koulutustausta, kuinka monta kertaa on ollut äitiyslomalla, paljonko on joutunut käyttämään rahaa terveyteen ja miten paljon ulkonäköön on halunnut panostaa.

Kuitenkin, vaikka ulkonäköön liittyvät asiat jättäisikin pois, pelkästään palkkaan ja terveyteen liittyvistä asioista kumuloituu melkoinen summa naisen elämän aikana.

Tähän haluaisin sanoa vain yhden asian: sijoittakaa naiset! Sillä millä tahansa keinoin pystyt kuromaan varallisuuseroa miehiin verrattuna pienemmäksi, on se yrittämisen arvoista. Sijoittaminen on tärkeää myös oman taloudellisen turvan ja itsenäisyyden takia.

Jos inspiroiduit, käy lukemassa myös Marin postaus taloudellisesta itsenäisyydestä.

Edellinen
Edellinen

Kuinka saavuttaa taloudellinen vapaus 8 askeleella 

Seuraava
Seuraava

Aloita asuntosijoittaminen!