Ensimmäisen, toisen ja kolmannen asunnon osto oli jännittävä tapahtuma. Etenkin kolmannen, sillä se oli ensimmäinen remonttikohteemme ja jännitimme paitsi sitä, miten rahat riittävät remonttiin, myös sitä, mitä kaikkia yllätyksiä olisi edessä. Neljäs asuntomme oli ensimmäinen nykyistä konseptiamme vastaava, eli edullinen, 50-luvun ”pommi”.

Viides ja kuudes olivatkin sitten vain nimmarit paperiin rakennuttajan toimistolla, eikä homma tuntunut enää sen kummemmin juhlistamisen arvoiselta. Asuntojen ostamisesta oli tullut peruskauraa. Uudiskohteiden kohdalla ostettiin sitäpaitsi vain pohjakuva ja arkkitehtipiirroksia, ei mitään konkreettista vielä. Asunnot valmistuivat vasta puolentoista vuoden kuluttua ostopäivästä.

Punakutri ja neljä pommia

Viime vuoden keväällä tulimme ostaneeksi yhdellä kertaa neljä pommikuntoista yksiötä. Laputtaminen, eli ”halutaan ostaa” -ilmoituksen jättäminen kiinnostavan talon rappukäytävään oli villi kortti, enkä oikeasti uskonut sen tuottavan tulosta. Mutta niin kävi, että sijoittajakollega soitti nähtyään lappuni rapussa.

Hänellä oli tarjolla neljä yksiötä Oulun paraatipaikalta, jokinäkymin. Siis juuri sellaisia asuntoja, jotka vastasivat kaikkiin kriteereihimme: surkeakuntoisia yksiöitä 50-luvun taloissa. Sijainti mitä parhain ja remontoitavaa aivan jäätävästi. Asunnot kaipasivat kipeästi päivitystä, ja hän itse ei todellakaan kuulemma aikonut remontoida.

Pitokohteen lisäsi olimme etsineet myös ensimmäistä flippikohdettamme, joten aloin suunnata ajatuksia siihen suuntaan, että ehkäpä tässä olisivat molemmat kärpäset kerralla (ja pari kaupan päälle). Niinpä muotoilin pankkiin viestin, jossa tein laskelmat ja kerroin suunnitelmamme. Yllätyksekseni pankki näytti vihreää valoa.

Homma ei toki edennyt strömsömäisen suoraviivaisesti, mutta vaiheikkaiden viikkojen lopputulemana istuimme myyjän kanssa pankissa tekemässä siirtomerkintöjä kauppakirjoihin juoden pankin pahaa kahvia. Näiden kauppojen myötä meidän (mieheni kanssa yhteenlasketun) asuntosalkkumme arvo ylitti miljoonan. Samalla pitää muistaa, että iso siivu salkusta on velkaa. Olimme kuitenkin saavuttaneet jo toisen stepin Gary Kellerin The Millionaire Real Estate Investor -kirjassaan esittelemästä neljästä askeleesta (“think a million”, “buy a million”, “own a million”, “receive a million”). Jos haluat lisäinfoa herra Kellerin opeista, ota kuunteluun Suvi Schwabin jakso Asuntosalkku Kasvussa -podcastista tai lukaise Tavoitteena Millin Instagram-joulukalenteriluukku kyseisestä kirjasta.

yksi askel kohti taloudellista vapautta

Miltä se miljoona sitten tuntui? Ei miltään. Tuskin huomasin koko asiaa. Emme käyttäneet näihin kauppoihin lainkaan omaa rahaa, joten edes säästötilin saldo ei pienentynyt. Olin innoissani tulevista remonteista, vaikka tajusinkin, että työn määrä ylittäisi kaiken siihen mennessä oppimani (kolmeen piti teettää myös kylppärit). Olimme kuitenkin olleet jo pari kuukautta ilman remonttiprojektia ja olo oli huojentunut, sillä markkinoille ei ollut moniin kuukausiin ilmaantunut mitään meitä kiinnostavaa. Etuovivahti oli ollut päällä ainakin puoli vuotta. Olin jopa sortunut tarjoamaan yhdestä kohteesta, joka ei mitenkään sopinut kriteereihimme.

Meidän strategiamme on ollut kasvattaa salkkua sitä tahtia kuin hyvältä on tuntunut. En aseta numeerisia tavoitteita, sillä tykkään enemmän mennä fiiliksellä. Pidän kuitenkin koko ajan katseen maalissa eli siinä, että olen viisikymppisenä taloudellisesti vapaa. Tämän nelikon ostaminen oli taas iso askel siihen suuntaan – joskin olen saanut harmaita hiuksia siitä, että remontit eivät ole edenneet ollenkaan siihen tahtiin kuin oli ajatus.

Arkeani remppojen keskellä jaan Instagram-tililläni.