Kuukausi auringossa – miksi ei?

Muutama vuosi sitten meillä oli ollut haaveena viettää pidempi aika auringossa. Kun lapsi aloitti koulun vuonna 2017, ajattelimme, että tuo mahdollisuus meni – kunnes luimme lehdestä Fuengirolan kotikoulusta, ja saimme idiksen: mitä jos lähtisimme keväällä pariksi kuukaudeksi auringon alle, lapsi menisi kouluun ja me kokeilisimme, kuinka paljon töistämme voi hoitaa etänä. Toteutimme ensimmäisen reissun huhti-toukokuussa 2018 ja toisen 2019.

Nyt olemme täällä taas, toukokuun, tutussa Fugessa, jossa Suomi-kauppa on nurkan takana ja lapsi on päivisin puoli kymmenestä kahteen koulussa. Koulusta on löytynyt kavereita ja mielekästä tekemistä, ja meille on jäänyt aikaa hoitaa omia työhommia. Työn tekemisen muoto on tässä viimeisten vuosien aikana muuttunut täysin, nyt naurattaa tuo meidän ”etätyökokeilu”. Kukaan haastateltava ei enää nostele kulmiaan, jos ehdotan haastattelun tekemistä puhelimitse, päinvastoin.

Miksi tuttu ja turvallinen Fuge?

Fuengirolaan meitä veti siis ennen kaikkea koulu, johon lapsi voi mennä lyhyeksikin aikaa. Noin muuten sain ilokseni vuonna 2018 todeta, että kaikki ennakkoluuloni paikasta sain heittää romukoppaan. Fuge on mukava, siisti ja turvallinen pikkukaupunki, jonka suomalaisyhteisöstä on pelkästään etua: olemme osallistuneet Sofia-opiston jumpille, vaellusretkille ja espanjan-tunneille. Suomi-kaupasta ostan kauramaitoa ja Panttereita.

On ollut ihanaa palata tuttuun paikkaan. Koulu ja sen toimintatavat ovat lapselle tuttuja, kaupat ja monet tuotteet siellä kertaalleen kokeiltuja. Asunto on kiva ja siisti. Kirjoitan tätä parvekkeella, jonka alla Välimeren aallot lyövät rantaan. Siinä missä kahdella ensimmäisellä reissuilla menimme maltillisella budjetilla, on ihanaa huomata, että taloudellinen tilanteemme antaa meille nyt pelivaraa. Eteläparveke merelle on erinomainen upgreidaus. Talon uima-allas avataan tänään.

Mitä maksaa?

Kolmion vuokra Paseolla eli rantakadulla on toukokuussa 1000 euroa, mihin tulee päälle sähkö ja välityspalkkio (150 euroa, sunnuntaisaapuminen lisäksi 50 euroa). Vuokrasimme asunnon paikalliselta, suomalaiselta välittäjältä, joita Fugessa on pilvin pimein. Koulun kuukausimaksu on 400 euroa. Ruoka on olevinaan Espanjassa edullista, mutta koska lapsi ei luonnollisestikaan saa täällä maksutonta kouluruokaa vaan syö koulussa eväät, ruokaa pitää laittaa enemmän kuin kotona. Lisäksi ruuan hinta nousee selvästi täälläkin. Olen myös huomannut, että lomalla tulee ostettua kaikenlaista snacksia ja limpparia.

Vihannekset ja hedelmät saa edullisimmin tiistaimarkkinoilta.


Ensimmäisillä reissuilla vuokrasimme kotona omakotitalomme reissun ajaksi, nyt emme sitä tehneet. Sen sijaan toukokuun alussa tilille kilahti vuokra 12 sijoitusasunnostamme. Asuntovarallisuuden kasvattaminen on ollut meille merkittävä vapauden mahdollistaja: vuonna 2017 meillä oli vasta kolme sijoitusasuntoa ja vuonna 2018 viisi.

Arki on meille parasta, lomallakin

Olemme rutiineja rakastava perhe. Arki ja arjen rytmi on parasta meille, lomallakin. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme olla rannalla ja tehdä retkiä lähiympäristöön. Annan mielelläni tilaa omalle kirjoittamiselle lomallakin. Teen neljän tunnin työpäivää ja olen nirso töitteni suhteen.

Makuuhuoneen ikkunan takana pauhaa Välimeri.

Arkiloma mahdollistaa sen, ettei meidän tarvinnut varautua reissuun taloudellisesti mitenkään, vaan pystymme tekemään täältä saman laskutuksen kuin kotoakin käsin. Tämä juuri on yrittäjyydessä parasta. Kun keväällä aloimme miettiä, lähtisimmekö kuluttavien koronavuosien jälkeen jälleen keväällä aurinkoon, esiin nousi oikeastaan vain yksi kysymys: miksi emme lähtisi?

Kotona molemmat keskeneräiset remonttimme saavat seistä keskeneräisinä, eikä minun tarvitse ottaa niihin kantaa etänä. Tiedän, että kuukauden tauon jälkeen purkuhommat ja tapettien irrotus tuntuvat taas etuoikeudelta. Ja mikä parasta, siellä on valmistumassa jälleen kaksi asuntoa, jotka luovat meille lisää vapautta.



P.S. Seuraa toukokuun arkilomaamme auringossa Taloushaukka-Instatililtäni. Kesäkuussa palaillaan jälleen ruotuun, eli asuntosijoittamiseen ja kassavirtapositiivisiin kierrätysremontteihin.

Edellinen
Edellinen

Estääkö lähipiirisi sinua vaurastumasta? Onneksi voit aina muuttaa tilannetta

Seuraava
Seuraava

Naisen euro on edelleen 84 senttiä