esittely Mari Varallisuusprojekti

Muistan sen kesäkuun viikon, kun loma alkoi olla ovella, mutta kaikki säästöt olivat hupenemassa yllättäviin menoihin. Tämä sai minut hermostumaan ja ärhentelemään turhista asioista puolisolleni. Silloin päätin, että tämän on loputtava. Heinäkuussa 2018 avasin erillisen tilin, jonka tavoitteeksi asetin 1000 euron säästösumman. Siitä lähti käyntiin oma Varallisuusprojektini, josta tein Instagram-tilin puolen vuoden kuluttua 2019 tammikuussa. 

Varallisuusprojekti Mari Ilomäki

Tämä tarina alkoi, kun meni hermot.

Nyt riittää -tunne saa tekemään asioita, joita on vältellyt liian pitkään.

On yleistä, että moni miettii oman talouden parantamista kuukausia, jopa vuosia, ennen kuin alkaa todella tekemään asioita sen eteen. Itselleni herätyskello soi, kun stressitaso nousi liian korkeaksi. Tiedostin toki jo useita kuukausia ennen hermojen menettämistä, että jotain on tehtävä, mutta lykkääminen tuntui turvalliselta. Tunsin häpeää siitä, etten ollut aiemmin ryhtynyt toimiin. Kuitenkin ymmärsin, että tämä tunne oli vain oman pään sisällä ja että on aika ottaa vastuu omasta taloudesta.

Avasin Instagramiin-tilin, jotta pystyin seuraamaan muutosta konkreettisesti. Tilini toimii edelleen henkilökohtaisena päiväkirjana, josta saan energiaa, kun tuntuu, ettei mikään etene. Jaan siellä sekä blogissani hyväksi havaittuja tapoja, joilla me onnistuimme säästämään, maksamaan korkeakorkoiset luotot sekä sijoittaa. Unelmat ovat vielä korkeammalla!

Haluan olla tukenasi ensimmäisen askeleen ottamisessa kohti sinun unelmiasi. Usein unelmat voivat tuntua liian suurilta, mutta pilkkomalla ne pieniin osiin, aloittaminenkin tuntuu helpommalta. Oma tavoitteeni on olla taloudellisesti vapaa, jotta voin tehdä töitä halutessani, viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä tukea muita. Aloittamiseni oli kuitenkin hyvin pieni: avasin verkkopankin, avasin tilin ja siirsin säästötilille ensimmäiset 10 euroa. Yksi askel kerrallaan.

Tulevissa blogikirjoituksissa kerron tavoitteestani ja sen saavuttamiseksi tekemistäni askeleista tarkemmin.

Lähetä minulle rohkeasti viestiä, jos kaipaat tukea oman talouden parantamisessa!

Edellinen
Edellinen

Autopaikan tarjoaminen vuokralaiselle - Houkutteleva etu asunnonvalinnassa

Seuraava
Seuraava

Aamuihminen, vaali aamujasi