Autopaikan tarjoaminen vuokralaiselle - Houkutteleva etu asunnonvalinnassa

Oletko harkitsemassa sijoitusasunnon ostamista? Mietitkö, millaisia etuja voit tarjota potentiaalisille vuokralaisille? Yksi houkutteleva etu, joka kannattaa ottaa huomioon, on autopaikan tarjoaminen. Tässä blogikirjoituksessa jaan omakohtaisen kokemukseni autoparkkisijoittamisesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista.

Ostimme sijoitusasunnon uudiskohteesta, joka valmistui tammikuussa 2023. Ensimmäisen sijoitusasunnon hankintaan liittyi paljon päätöksiä, ja keskityimme asunnon ostamiseen jättäen autopaikan taloyhtiön omasta parkista huomiotta. Asunto sijaitsee lähellä ratikkapysäkkiä, joten emme nähneet tarvetta autopaikalle. Kuitenkin heräsimme todellisuuteen, kun sekä pankki että vuokravälittäjä kysyivät parkkipaikkaa. Myös potentiaalinen vuokralainen tiedusteli autopaikan saatavuutta, johon jouduimme valitettavasti vastaamaan, ettei sellaista ollut tarjolla.

Ajattelimme, että ensi kerralla selvitämme tämän paremmin.

Onneksi siihen ei mennyt kuin kuukausia.

Autopaikan merkitys vuokralaisen näkökulmasta

Ymmärsimme tilanteen vuokralaisen näkökulmasta muutaman kuukauden kuluttua, kun poikamme muutti Tampereelle ja tarvitsi autopaikan työnsä vuoksi. Saimme todeta miten vähän autopaikkoja on tarjolla uudemmilla asuinalueilla. Onneksi löysimme hänelle vuokrattavan autopaikan läheltä asuntoa. Tämä sai meidät uudelleen arvioimaan autopaikan merkitystä oman vuokralaisemme näkökulmasta. 

Sijoitusasunnon autoparkissa oli vielä paikkoja vapaana, joten päätimme ostaa tolppapaikan ja tarjosimme sitä vuokralaisellemme. Suomen Vuokranantajien jäsenä saimme sopimuspohjan ja sähköiset allekirjoitukset sujuvasti!

Autoparkkisijoittamisen edut aloitteleville sijoittajille

Autoparkkisijoittaminen on siis yksi kiinteistösijoittamisen alalaji, jossa sijoitetaan pysäköintipaikkoihin, autotalleihin tai autopaikkoihin ja vuokrataan niitä eteenpäin autoilijoille. Tämä vaihtoehto voi olla erityisen houkutteleva aloitteleville sijoittajille useista syistä. Jos asuntosijoittamisen aloitus kiinnostaa, niin suosittelen lukemaan Niinan 10 vinkkiä!

Ensinnäkin, autoparkkien hinta on merkittävästi alhaisempi kuin asuntojen hinnat, mikä tekee sijoittamisesta saavutettavampaa pienemmällä pääomalla. Lisäksi vuokratuotto on yleensä ennustettavampi autoparkkisijoituksissa. Vaikka tuotto saattaa olla pienempi kuin asunnoissa, autoparkkien hallinnointi ja sopimukset ovat yksinkertaisempia.

Esimerkki laskelma laskukaava vuokratuotto parkkipaikka

Uskon vahvasti, että vuokralaiset arvostavat parkkipaikkaa asunnon läheisyydessä, ja siksi autopaikan tarjoaminen auttaa houkuttelemaan ja säilyttämään laadukkaita vuokralaisia. Autoparkkisijoittaminen voi olla hyvä tapa tarjota lisäarvoa vuokralaisille ja erottua kilpailijoista.

Olisimme säästäneet luottokustannuksissa, jos olisimme hankkineet autopaikan jo asuntolainan yhteydessä. Tämä on kuitenkin pieni kustannus oppimisprosessin kannalta! Oletko sinä ostanut autopaikan sijoitusmielessä? Onko se ollut hyödyksi sekä sinulle että vuokralaiselle? Kommentoi alle tai tule mukaan Instagram-postauksen alle keskusteluun!


Edellinen
Edellinen

Part 2: Neljän talon gryndihanke Ukrainan sodan, inflaation ja yleisen taloustilanteen heikkenemisen aikana

Seuraava
Seuraava

esittely Mari Varallisuusprojekti