Blogiesittely: Unelmia ja toimistohommia

Tervehdys Rahamedian yhteisö,

Nimeni on Väinö Mettiäinen ja aloitin Rahamedialla bloggaajana viimeisimmän saapumiserän yhteydessä Darjan kanssa samaan aikaan. Ensimmäisen asiablogini pääset lukemaan tästä, tässä kirjoituksessa käydään hieman läpi henkilöä kirjoitusten takana.

TAUSTAA

Olen 26-vuotias lapista kotoisin oleva nykyisin pääkaupunkiseudulla asusteleva opiskelija, sijoittaja, yrittäjä ja varmaan kaikenlaista muutakin mitä en nyt tähän huomaa kertoa. Arkeni koostuu pitkälti erilaisten projektien parissa työskentelystä sekä opintojen viimeistelystä kauppakorkeassa ja kiinteistötalouden puolella yhdistettynä kaikenlaiseen moninaiseen tekemiseen asuntojen saralla. Vapaa-ajalla pidän urheilusta kaikissa sen eri muodoissa aina pitkistä kävelylenkeistä erilaisiin joukkuelajeihin.

Taustani on melko monipuolinen, urheillut olen koko pienen ikäni erilaisia lajeja mäkihypystä alkaen ja nuo kokemukset näkyvät varmasti tekemisessäni tietynlaisena kunnianhimona sekä tavoitteellisuutena. Vietin aikoinaan useampia välivuosia lukion jälkeen pohtiessani valintoja tulevaisuuden suhteen ja kävin mm komennuksella kriisinhallintaoperaatiossa armeijasta nousseen innostuksen siivittämänä. Tuolla reissulla ajatukseni kaupalliselle alalle suuntautumisesta kirkastui ja päädyin hakemaan kauppakorkeaan.

Sijoittamiseen ja talouteen liittyvistä teemoista kiinnostuin tosiasiassa yliopiston ensimmäisen vuoden aikana, en tosin niinkään itse opetuksen siivittämänä, vaan enemmänkin erilaisten podcastien sekä niistä heränneen kiinnostuksen kirjoja kohtaan, ansiosta. Kuten arvata saattaa, ensimmäisiä löytämiäni podcasteja olivat Rahapodi- sekä Ostan Asuntoja podcast.

Itseopiskelun sopiva oppimäärä käytännön tekemisen aloittamiseksi tuli täyteen hieman ennen koronan alkua, jolloin perustimme muutaman ystäväni kanssa sijoitusyhtiön. Tätä ennen olin tutustunut jonkin verran asuntoihin ja AirBnB:hen käytännön tasolla tuttujen ja oman perhepiirin satunnaisen vuokrauksen kautta. Tästä oppiminen on vain kiihtynyt teorian ja käytännön tekemisen kautta, mistä esimerkkinä LKV-tutkinnon suorittaminen syksyllä 2020.

Toimintamme on pikkuhiljaa kasvanut ja sijoitusyhtiön salkku on tällä hetkellä markkina-arvoilla mitattuna noin 0,7M tuntumassa. Tämän lisäksi olen henkilökohtaisella puolella laajentanut AirBnB -toimintaa yhdessä perheenjäseneni kanssa ja tätä olisi tarkoitus kehittää myös tulevaisuudessa.

Yrityspuolella sijoitusyhtiön lisäksi olemme kehitelleet keväästä 2022 alkaen välitys- sekä hallinnointipalveluita tarjoavaa yritystä. Kun olemme itse muutaman vuoden kehittäneet omien asuntojemme hallinnointia osaavalla porukalla, on luonnollinen jatkumo tarjota näitä palveluna myös tarkoin valituille kumppaneille. Hyödynnämme niin omassa tekemisessämme kuin tarjoamissamme palveluissa uusimpia teknologisia innovaatioita, jotta asuntojen hallinnointi on mahdollisimman vaivatonta.

TÄNÄÄN JA HUOMENNA

Tulevaisuudessa tarkoitus on yhä jatkaa toiminnan kasvattamista yritys- sekä sijoituspuolella niin asuntojen kuin muidenkin omaisuusluokkien parissa. Keväällä olisi tarkoitus myös kirjoitella gradua, eli näillä näkymin valmistuminen voisi olla ajankohtaista kesän lähestyessä (eli klassisesti kirjoittamista vaille valmis).

Olen erityisen kiinnostunut talouteen liittyvistä ilmiöistä aina makrotasolta yhteiskunnan kautta yksilön taloustaitoihin saakka. Yleisesti myös yhteiskunnalliset asiat kiinnostavat ja myönnänkin olevani ahkera finanssitwitterin seuraaja. 

Unelmia ja toimistohommia -blogi tulee sivuamaan talouteen liittyviä asioita aina yksilötasoltayhteiskunnalliselle tasolle asti, lähinnä juuri omasta ja oman viiteryhmäni (opiskelijat, vastavalmistuneet, työelämässä jonkin aikaa olleet) näkökulmasta käsin. Luonnollisesti myös edellä mainitut sijoittamiseen, yrittämiseen ja vaurastumiseen liittyvät teemat ovat osa arkeani, joten myös ne tulevat näkymään blogissani.

Tervetuloa mukaan!

Ps. Päivittäistä sähläämistäni voi seurata parhaiten instagramin kautta. Jos yhtään ylläolevat aiheet kiinnostavat, heitä ihmeessä viestiä niin vaihdellaan ajatuksia

Edellinen
Edellinen

Omistusasunto – Jäänne menneisyydestä vai tulevaisuuden kivijalka

Seuraava
Seuraava

Mitä pörssissä on tapahtunut kuluneena syksynä?