Aika ei ole rahaa

Aika ei ole rahaa. Rahaa voi aina tienata lisää, aikaa ei. Moni käyttää paljon aikaansa mahdollisimman suuren rahamäärän tienaamiseen.  Ajatuksena se, että aikaa on sitten myöhemmin tehdä niitä asioita, joita haluaa. Tavoitteena myös korkea elintaso, hyvinvointi ja rahan mukanaan tuomat mahdollisuudet. Mutta kukaan meistä ei ole saanut lupausta huomisesta, tulevaisuudesta, hyvinvoinnista tai terveydestä. Olen viime aikoina pohtinut paljon omaa suhdettani rahaan ja aikaan. Miksi teen niitä asioita, joita teen ja miten raha siihen liittyy? @hiljainenvoima kirjoitti instagramissa vastikään postauksen antikapitalistisesta yrittäjyydestä. Tämä sai minut pohtimaan myös elämää antikapitalistisesta näkökulmasta.

Mitä syvemmälle pohdinnoissani pääsen, sitä voimakkaammin vahvistuu tunteeni siitä, että mielekkyys, merkityksellisyyden tunne, merkittävyys ja kestävyys menevät jatkuvan kasvun edelle. Tai ainakin niiden tulisi mennä. Antikapitalismi ja vakaan talouden tila ei kuitenkaan istu kovinkaan hyvin raha”skenen” pirtaan. Haluaisin kuitenkin kyseenalaistaa ”yleistä” ajattelutapaa. Tarvitsemme muutoksen valtavirran mielikuvasta siitä, mitä hyvä ja hyvinvoiva elämä on. Usein henkilökohtaisen tulotason parantamisen motiivina toimii korkeamman elintason tavoittelu, jonka uskotaan lisäävän omaa hyvinvointia ja onnellisuutta. Kuitenkin valitettavan usein ajatus itselle hyvästä ja mielekkäästä elämästä pohjautuu kapitalismiin. Ja siihen, että elämä on hyvää, kun omistaa paljon ja kuluttaa paljon. Kaikkea pitää olla paljon. Ratkaisu hyvinvointiin löytyy kuitenkin yleensä jostain ihan muualta. Tässä ajatuksen juoksussa en halua kuitenkaan sivuuttaa täysin talouskasvun yhteyttä hyvinvointiin.

Hyvinvointi kasvaa talouskasvun myötä

Helsingin Taloustieteen keskuksen Helsinki GSE taloustieteen talouskurssi-nettisivuilla kerrotaan mm. talouskasvun ja hyvinvoinnin yhteydestä. ”Talouskasvu ei ole tavoiteltava asia itseisarvona, vaan keino kasvattaa hyvinvointia. Se lisää kansakunnan hyvinvointia samalla tavoin kuin tulojen kasvu lisää yksittäisen ihmisen hyvinvointia: tulojen noustessa valinnanmahdollisuudet kasvavat. Rikkailla on enemmän mahdollisuuksia valita kuin köyhillä.”

Tässä tullaan kuitenkin kysymykseen, kuinka paljon valinnanvaraa ihminen oikeasti tarvitsee voidakseen hyvin? Julia Thurén pohti aihetta myös jokin aika sitten blogissaan.

”Asukasta kohti laskettua bruttokansantuotetta käytetään usein esittämään hyvinvoinnin kehitystä. Se on yksinkertainen ja helposti jopa kaikista maista saatavilla oleva luku. Eri mittareiden yhdistäminen yhdeksi hyvinvointia kuvaavaksi muuttajaksi on haastava tehtävä. Ongelmana ei ole tietojen saatavuus, vaan se, miten laskea yhteen tekijöitä, jotka eivät ole keskenään yhteismitallisia. Esimerkiksi tuloerojen ja elintason yhdistämisessä painokertoimet riippuvat yhteiskunnallisista arvoista eli siitä, kuinka tärkeänä tulonjaon tasaisuutta pidetään suhteessa tulojen suuruuteen. Kenen arvoja tulisi silloin käyttää? Kertoimien valinta on vääjäämättä subjektiivista, mikä tekee kattavan hyvinvointi-indeksin laatimisen vaikeaksi. Tällöin hyvä vaihtoehto voi olla, että kehitetään hyvinvoinnin eri osa-alueiden mittareita erikseen ja jätetään niiden keskinäinen punninta poliittisen päätöksenteon huoleksi.”

Bruttokansan tuotteella ja sen kasvulla mitataan siis hyvinvoinnin kasvua ja kehitystä. Talouskasvun perimmäinen tarkoitus on siis kuitenkin hyvinvoinnin lisääminen. Mutta entä ympäristö? Talouskasvu ei enää ruoki hyvinvointia, kun ympäristömme tuhoutuu, ympäristöpakolaisten määrä lisääntyy ja jo aiheutettuja vahinkoja ei pystytä rahalla enää korjaamaan. Mutta voiko hyvinvointi lisääntyä, jos talous ei kasva? Ydinkysymys suuressa kuvassa taitaa olla siis se, ”Kuinka voimme säilyttää mahdollisimman suuren osan kapitalismin tuomasta elintason noususta ylittämättä maapallon ekologisen kantokyvyn rajoja?”R

Ratkaisuna vakaa talous?

Versuslehden artikkeli, joka pohjautuu Joel Lindqvistin kandidaatintutkielmaan ”Talous ilman kasvua? Kapitalistinen vakaan tilan talous ekologisesti kestävänä taloutena” käsittelee kysymyksiä ilmastonmuutokseen ja biodiverstiteettiin liittyviä kysymyksiä talouskasvun, elintason ja hyvinvoinnin näkökulmista.

”Ratkaisuehdotukset ilmastokriisin ja nykyisen kaltaisen elintason yhdistämiseen edustavat tyypillisesti kahta eri näkemystä. Monet uskovat kapitalistisen markkinatalouden tuottamien teknisten innovaatioiden ratkaisevan ilmastonmuutoksen kaltaiset ekologiset kriisit siinä missä monet muutkin yhteiskunnalliset ongelmat ennen sitä. Toiset taas näkevät kapitalismin kaikkien ekologisten kriisien juurisyynä, ja haluaisivat nähdä nykyisenkaltaisen talouden järjestämisen tavan romahtavan.

Steady State Economyn (SSE) eli vakaan tilan talouden kannattajat ovat varsin samaa mieltä jälkimmäisen ryhmän kanssa ongelman syistä, mutta heidän johtopäätöksensä eivät ole niin äärimmäisiä. Vakaan tilan talous voidaankin nähdä sellaisena ratkaisuehdotuksena, joka pyrkii säilyttämään mahdollisimman suuren osan kapitalistisen markkinatalouden tuomista hyödyistä tuomalla ne maapallon kantokyvyn asettamien ekologisten rajoitteiden piiriin. Vakaan tilan talouden kannattajilla on tarkka analyysi kapitalismin ekologisten ongelmien juurisyistä, jotka he paikantavat talouskasvun pakkoon. Heillä on myös näkemys siitä, kuinka tästä pakosta voitaisiin luopua ilman kapitalistisen talousjärjestelmän romahtamista. Toisaalta monien vakaan tilan talouden kannattajien poliittiset ratkaisuesitykset ovat niin radikaaleja, että ne harvemmin kelpaavat niille tahoille, jotka hyötyvät taloudellisesti eniten nykyisestä tavastamme järjestää talous.”

Yhteiskuntamme tarvitsee antikapitalismia, mutta samalla myös talouskasvun mukanaan tuomaa hyvinvointia. Vakaa talouden tila voisikin olla tähän ratkaisu, mutta talouskasvua havittelevat tahot eivät ratkaisuihin välttämättä taivu, jos vakaan talouden ratkaisut eivät kohtaa heidän henkilökohtaisten etujensa kanssa. Tuoden ajatuksenvirtani vielä lähemmäksi yksilötaloutta ja hyvinvointia. Mielikuvamme hyvästä elämästä ovat kapitalismin värittämiä halusimme sitä tai emme. Tätä ajatusta ohjaa loppujen lopuksi tiettyjen tahojen oman edun tavoittelu. Toisaalta kuten myös Julia myös blogissaan kirjoitti, jokainen meistä hyötyy kapitalismista jotenkin.

Eikö mikään riitä?

Haluaisin kuitenkin kysyä itseltäni ja kaikilta muiltakin. Eikö mikään riitä? Tarvitsemmeko todella lisää rahaa mahdollistaaksemme itsellemme rajattomat valinnanmahdollisuudet ja lisääkö rajattomat valinnanmahdollisuudet ja jatkuva kasvun hakeminen todella hyvinvointiamme? Emmekö oikeasti osaa voida hyvin käytettävissämme olevilla resursseilla? Kapitalismihan tosiaan ruokkii sitä ajatusta, että mikään ei riitä. Tuo meihin iskostettu riittämättömyyden tunne saa meidät voimaan huonosti. Aikaa on rahaa arvokkaampaa. Aikaa ei koskaan saada takaisin ja jos jatkamme samaan malliin, aikaa seuraavilla sukupolvilla on sitäkin vähemmän. Sen sijaan, että käytämme aikaamme jatkuvan kasvun hakemiseen, voisimme käyttää sen tulevaisuuden turvaamiseen ja opetella voimaan hyvin tässä ja nyt jo sillä, mitä on.

-Annika