Ulkosuomalainen asuntosijoittaja — haastattelussa Jenni Barry

Viimeisen vuoden aikana olen verkostoitunut useiden asuntosijoittajien kanssa ja ilokseni löytänyt muitakin kaltaisiani ulkosuomalaisia, jotka sijoittavat Suomessa sijaitseviin asuntoihin ulkomailta käsin.

Lue aiempi artikkelini: Miten hallinnoin sijoitusasuntoja ja vuokralaisia etäältä

Olen aiemmin haastatellut Suvi Schwabia, joka sijoittaa Suomeen Singaporesta käsin. Nyt tutustumme Jenni Barryyn, joka on monien Englannin vuosien jälkeen muuttanut perheensä kanssa Uuteen-Seelantiin. Pyysin häntä kertomaan oman tarinansa siitä, miten hän on päätynyt asuntosijoittajaksi sekä miten asuntosijoittaminen Suomeen onnistuu noinkin kaukaisesta maasta, noin 11 tunnin aikaeron päässä Suomesta.

Jenni Barry, miten kiinnostuit asuntosijoittamisesta?

Olin useamman vuoden jo haaveillut sijoitusasunnon ostosta. Olin omaan pankkiini asiasta yhteydessä ensimmäisen kerran varmaankin jo 10 vuotta sitten, mutta heidän kriteerinä oli lainalyhennyksen verran tuloja Suomeen, mitä minulla ei tietenkään ulkomailla asuvana ja työskentelevänä ihmisenä ollut. En edes tajunnut kokeilla muita pankkeja tuolloin. Haaveenani oli kuitenkin saada passiivista tuloa eläkepäivillä, joten ajatus jäi kytemään mieleen.

Jenni Barry

Ehkä noin viisi vuotta sitten rupesin tutkimaan asiaa enemmän. Haaveilin kovasti yksiöstä kotikaupungistani Helsingistä. Kuuntelin webinaareja ja luin netistä paljon infoa asuntosijoittamisesta. Kuuntelin esimerkiksi Marko Kaarron webinaarin, missä puhuttiin Suomen kasvukeskuksista. Siitä heräsi ajatus, että kenties minun kannattaisi harkita ostamista Helsingin ulkopuolelta!

Millainen oli ensimmäinen sijoitusasuntosi?

Ehkä aika kliseinen: yksiö Tampereella! Käytin paikallista kiinteistövälittäjää ja tein hänelle ostotoimeksiannon. Hän kävi katsomassa useampaa asuntoa ennen kuin löytyi juuri se oikea. Tämä kohde ei ollut edes julkisessa myynnissä! Välittäjäni löysi siihen myös sopivan vuokralaisen.

Miten matkasi on jatkunut asuntosijoittajana ensimmäisen sijoitusasuntosi jälkeen? 

Minusta tuntuu, että ensimmäisen asunnon osto sujui niin mutkattomasti, että sain siitä kannustusta ostaa seuraavan kohteen mahdollisimman pian.

Pitkän tähtäimen tavoite on, että minulla olisi kolme asuntoa ostettuna ja täysin maksettuna siinä vaiheessa, kun jään eläkkeelle, eli minulla ei ole mikään hoppu. Ostin ensimmäisen asunnon keväällä 2017 ja toisen huhtikuussa 2019. Molempiin on tulossa suuret remontit, joten hoidan ne ensin alta pois ennen, kuin edes mietin seuraavaa!

Asut ulkomailla. Miten asunnon osto, hallinnointi ja vuokraus onnistuu etäältä?

Oikein hyvin! Kun ostin ensimmäisen asunnon, asuin tuolloin vielä Englannissa. Välittäjäni hankki minulle vuokralaisen ja auttoi muutenkin käytännön jutuissa. Toiveenani oli kuitenkin loytää joku luottohenkilö, joka voisi myös hoitaa asunnon hallinnan. 

Sattumalta luin Asuntopehtoorin haastattelun ja otin häneen yhteyttä. Olimme juuri muuttaneet Uuteen-Seelantiin ja 11 tunnin aikaero rupesi haittaamaan aika paljon Suomen päässä asioiden hoitamista. Miika Vuorensola, kenen yritys Asuntopehtoori on, on nimenomaan erikoistunut asuntojen hallintaan ja tarjoaa juuri sitä huolenpitopalvelua, mistä olin jo haaveillut. Miika otti ensimmäisen asuntoni siipensä alle ja aloimme suunnitella seuraavan ostamista ostotoimeksiannolla, minkä sitten ostinkin aikaisemmin tänä vuonna. Miika hoitaa minulle vuokralaisen ja hoitaa myös kaikki juoksevat asiat. Suosittelen lämpimästi tätä palvelua, varsinkin jos itse ei asu paikkakunnalla.

Millaiset kriteerit sinulla on sijoitusasunnoille nyt? 

Olen molemmissa asunnoissani pysytellyt Tampereella ja yksiöissä. Molemmat asunnot ovat pienkerrostalossa, joihin on tulevaisuudessa tulossa suuret rempat. Toisessa asunnossa on juuri valmistunut julkisivuremontti ja olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen! Sain molemmat asunnot mielestäni hyvään hintaan. Tulevaisuuden remontti voi olla uhka, mutta myös mahdollisuus. Toivon, että pitkällä tähtäimellä remontin stressi on ollut sen arvoinen. 

Kun ostan seuraavan asunnon, todennäköisesti ostan sen taas Tampereelta. Seuraavan asunnon meinaan kyllä ostaa suuremmasta taloyhtiöstä, jossa on enemmän maksajia, jos/kun remontoidaan. Nykyiset asuntoni ovat pienissä yhtiöissä ja siksi vastikkeet voivat olla kirpaisevan suuret.

Miten olet opiskellut asuntosijoittamista?

Tykkään kuunnella webinaareja ja podcasteja. Tykkään todella paljon verkostoitua ja kuunnella ihmisten omia kokemuksia sijoittamisesta. Kuuntelin alussa paljon Marko Kaarron webinaareja. Olen Harri Hurun suuri fani, hänellä on todella hyvä podcast ja blogi. Harri myös on vastannut mielellään kysymyksiin, mitä minulla on ollut. Olen Suomen Vuokranantajien jäsen ja heiltä olen saanut hyviä neuvoja. Tykkään myös seurata erinäisiä Facebook-ryhmiä (mm. Vauras Nainen, Sijoituskerho, Suomen Asuntosijoittajien keskustelupalsta), koska usein ihmisillä voi olla samanlaisia kokemuksia kuin minulla.

Mitä vinkkejä antaisit muille asuntosijoittamisesta kiinnostuneille ihmisille?

Lähde reippaasti tekemään! Mutta tee ensin kotiläksyt. Mieti tarkkaan, miltä alueelta ostat, hoidatko itse vuokralaiset ja juoksevat asiat, vai tarvitsetko apua. Laske budjettisi tarkkaan ja budjetoi myös pahan päivän varalle. Asioita voi ja tulee menemään välillä mönkään: saattaa tulla tyhjiä kuukausia, remontteja, rikkinäisiä kodinkoneita. Miten varaudut taloudellisesti tällaisiin tilanteisiin? Pohdi lisäksi, pystytkö lyhentämään lainaa, kun korot nousevat? 

Ennen kuin menet pankkiin pyytämään lainaa, tee selvä excel-taulukko, mihin olet laskenut potentiaaliset vuokratulot sekä menot (lainanlyhennys, korot, vastikkeet). Jos yksi pankki ei suostu lainaamaan, älä lannistu, vaan siirry seuraavaan.

Lue aiempi artikkelini: Asuntosijoittamisen matematiikan perusteet.

Älä epäile pyytää apua ja neuvoa, jos et ole varma jostain asiasta. Tulet yllättymään, kuinka mielellään ihmiset avustavat asioissa!

Mistä sinut löytää, jos elämääsi ja polkuasi haluaa seurata?

En ole niin aktiivinen sosiaalisessa mediassa asuntojen suhteen. Minulle voi kuitenkin lähettää LinkedIn-pyynnön, tai vastailen myös mielellään sähköpostiin. Tietenkin myös kahvittelen henkilökohtaisesti, jos joku tänne Aucklandiin eksyy!

Kiitos Jenni haastattelusta ja onnea asuntosijoittamisen polulle!

Jos haluat kuulla Jennin tarinaa lisää, kuuntele Jennin haastattelu myös Ostan Asuntoja Podcastista.

Haluatko pysyä kartalla Kasvussa-blogin uusimmista päivityksistä? Klikkaa itsesi blogin Instagram-tilin tai Facebook-sivun seuraajaksi jo tänään!

Huom: Tässä postauksessa mainitut suositukset perustuvat Jenni Barryn henkilökohtaisiin kokemuksiin, eikä Rahamedia ole tehnyt yhteistyötä kyseisten yritysten tai kanavien kanssa.

Huomioithan, että blogin tarkoituksena ei ole antaa sijoitussuosituksia tai -neuvoja. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.

Edellinen
Edellinen

Lapsiperheen joulu pienellä budjetilla

Seuraava
Seuraava

Sillä on väliä, missä seurassa hengailet