En aloittanut sijoittamista, sillä en uskonut pystyväni siihen

Seuraan ja luen paljon ihmisten kertomuksia ja haastatteluja vaurastumisesta. Usein niissä kerrotaan jokin sijoitusmoka. Sellainen moka, joka on sysännyt liikkeelle muutoksen tai aiheuttanut sen, että ei ainakaan tee enää samaa valintaa. Mietinkin, että minkälaisia virheitä itse olen tehnyt vaurastumiseni polulla ja mikä on minun sijoitusmokani.

En ole koskaan ollut äkkipikainen raha-asioissa ja pidän itseäni melkoisena tarkan markan vartijana. En saa omasta sijoitusmokastani kovinkaan raflaavaa, sillä en ole ikinä menettänyt kymppitonneja, tuhansia tai edes satasia yhtään mihinkään. Suurimmat rahalliset menetykset ovat tyyliä lunastamatta jäänyt 5 euron veikkausvoitto tai reklamoimatta jäänyt takki.

Sen sijaan koen, että sijoitusmokani on se, että olen jättänyt sijoittamatta

Siitä saakka kun valmistuin ammattiin ja siirryin työelämään, on talouteni ollut kutakuinkin ylijäämäinen. Kiinnostuin muutamaan otteeseen sijoittamisesta nuorena aikuisena ja osakesijoittamistakin kokeilin lyhyen aikaa. Muistan etsineeni aiheesta tietoa, mutta kaikki kirjallisuus (kyllä, kävin kirjastossa etsimässä talouskirjoja) olivat aivan liian vaikealukuisia minulle ja koin, että ne olivat kirjotettu pankkiireille tai muiden rahan kanssa ammatikseen työskenteleville. Eivät siis minulle.

Rahasta puhuminen oli tuolloin myös vielä suurempi tabu kuin nykyään. Palkkoja ei juurikaan vertailtu ja yleinen rahapuhe liittyi siihen, että sitä oli aina liian vähän. Koska rahaa hädin tuskin riitti juhlimiseen tai laskujen maksuun, niin olihan sitä vaikea kuvitella, että vaivalla kokoon riivittyjä pennosia voisi edes harkita sijoittavansa. Päinvastoin, jos sijoittamisen rohkeninkin joskus ottaa puheeksi, löytyi aina joltain tarina siitä, että miten joku tutun tuttu oli menettänyt rahoja osakkeisiin tai miten pankkien tarjoamat rahastot ovat vain tapa rahastaa hyväuskoisia ja tietämättömiä.

Syvälle hämmentyneen nuoren naisen päähän oli iskostettu malli, että kova työ ja säästäminen ovat avaimet onneen. Kunhan valmistuisi ammattiin ja saisi työpaikan, ne riittäisivät hyvään taloudelliseen elämään. Rohkeimmat saattoivat unelmoida vuosittaisista ulkomaanmatkoista tai omasta kesämökistä järven rannalla. Nöyryys ja kova työ olivat hyveitä, ja riskialtis rahojen sijoittaminen suoranaista hulluutta. Olin vakuuttunut, että sijoittaminen on liian vaikeaa minulle, enkä tehnyt siis mitään. Voi kuinka olisinkaan kaivannut Rahamedian tai Mimmit sijoittaa- tyylisiä yhteistöjä silloin!

Suurin este oli kuitenkin pelko

Pelko siitä, että menetän vaivalla säästämäni rahat. En ollut ollenkaan riskihakuinen ja tuossa vaiheessa elämää oli pelottavaa, että tekisin jotain peruttamatonta ja menettäisin kaiken.

Koska roolimallejakaan joihin olisin voinut samaistua ei ollut, olivat mielikuvani sijoittamisesta vääristyneet. Kuvittelin sijoittamisen olevan jenkkileffoista nähtyä päivittäistä osakkeiden vaihtamista, jossa äkkivoitot ja kaiken menettäminen ovat hiuskarvan varassa. En nähnyt mahdollisuutta, että sijoittamisen voisi aloittaa myös hyvin pienellä summalla ja valitsemalla sijoitusmuodoksi itselle sopivimman ja miellyttävimmän tavan. Luulin, että on vain yksi ainoa malli ja tapa sijoittaa.

Sijoittamisen pitkäjänteisyydestä en muista myös puhuttavan. En ymmärtänyt, että koska olin nuori, oma sijoitushorisonttini olisikin useita vuosikymmeniä pitkä, ja se että matkan varrelle tulee notkoja, on ihan okei. Kun yksi sijoituskohteeni parikymppisenä meni miinukselle (olin sijoittanut ehkä 200 euroa) hädissäni arvelin, että tämä oli tässä ja lunastin osakkeet pois ennenkuin menetän aivan kaiken.

Tämän epäonnistuneen ja pelottavan sijoituskokemukseni vuoksi jätinkin sijoittamisen yli kymmeneksi vuodeksi. Ajattelin, että olen epäonnistunut eikä sijoittaminen sovi minulle. Mielikuvissani onnistunut sijoittaja oli pitkään, paljon asiasta tietävä, päivittäin Kauppalehden pörssisivuja lukeva rohkea ja jo valmiiksi rikas älykkö.

Tämäntyylinen oli mielikuvani sijoittajasta ja sijoittamisesta. Kuvassa Leonardo Di Caprio elokuvasta Wolf of Wall Street.

Sijoittamisesta puhuminen lisää sijoitustekoja

Voitte varmaan arvata miten valtavan iloinen siitä, että erityisesti viime vuosina sijoittamisesta on alkanut puhumaan ihan tavalliset ihmiset. Minun kohdallani se, että olen nähnyt tavallisen kotiäidinkin sijoittavan, on luonut minuun uskoa ettei kyseessä ehkä olekaan mikään astrofysiikan opintoja vaativa tapa vaurastua. Eikä olekaan!

Ja kyllä, totta kai minua edelleen aina hieman vatsasta kouraisee siirtäessäni rahaa uuteen sijoitukseen. Aina sanotaan, että ei kannata antaa pelon estää unelmien toteuttamisessa tai asioiden tekemisessä. Miksi siis pelon pitäisi tässäkään asiassa olla esteenä?

On luonnollista pelätä itselleen uutta ja tuntematonta. Terve pelko ja varovaisuus on hyvästä. Sen sijaan, jos pelko rajoittaa liikaa tekemistäsi, eikä eteenpäin meinaa päästä, voi olla, että pelko on kohtuuttoman suurta.

Vaikka tämän tarinan jakaminen hieman hirvittääkin, haluan sen tehdä, jos voin rohkaista yhtäkin sijoittamista harkitsevaa ottamaan askel. Haluan vilpittömästi rohkaista kaikkia sijoittamisesta ja vaurastumisesta vähänkään kiinnostuneita heivaamaan pelkomöykky tieltä ja ottamaan ensimmäinen tai seuraava askel sijoittamisen maailmassa.

Ja jos minäkin, kenen matematiikan keskiarvo oli ”rimaa hipoen läpi”, pystyn tähän, niin se onnistuu sinultakin! :)

• Etta

HUOM! Tätä tekstiä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta. 

sijoitusmoka oli sijoittamatta jättäminen sijoitusmoka oli sijoittamatta jättäminen