Rahamedia

View Original

Ensimmäisen sijoitusasunnon ostaminen voi olla näinkin helppoa

Kaupallinen yhteistyö sijoitusasunnot.comin kanssa.

Olen haaveillut asuntosijoittajaksi ryhtymisestä jo vuosikaudet. Luonteeltani olen varman päälle pelaaja ja se on lykännyt ensimmäisen sijoitusasunnon ostamista aina vain kauemmaksi. Asuntomarkkinoihin tutustuessani on tuntunut siltä, että hyvää kohdetta on mahdotonta löytää! Olen siis käyttänyt aikaa sen täydellisen kohteen etsimiseen sen sijaan, että olisin tyytynyt ”ihan hyvään” ja toiminut asuntosijoittajana jo vuosia.

Näin jälkikäteen ajatellen olen menettänyt tuottoja jahkaillessani. En kuitenkaan jää harmittelemaan sitä, vaan olen tyytyväinen, että lopulta uskaltauduin asunto-ostoksille.

Kiinnostava konsepti

Törmäsin netissä Sijoitusasunnot.com sivustoon ja liityin heidän postituslistalleen. Konsepti vaikutti erittäin kiinnostavalta.

Sijoitusasunnot.comin oma kuvaus toiminnastaan on seuraava:

Toimintamallimme on ostaa kokonaisia asuinkerrostaloja, jotka pääsääntöisesti myymme pääosin sijoittajille eteenpäin joko siinä kunnossa kuin kohteet ovat ostohetkellä taikka täysin saneerattuna. Tärkeintä meille on aina tuottaa arvoa sijoittajillemme, joka voi tarkoittaa aina tapauskohtaisesti esim. alhaisia myyntihintoja, erinomaista vuokratuottoa, valmiiksi rahoitettuja kohteita (yhtiölainalliset asunnot) ja alennuksia rakennusliikkeiden uudiskohteiden asunnoista.

-

Ostamme vanhat kerrostalot aina itsellemme, joten meillä on omat rahat joka kerta pelissä. Tutkimme ostettavat kohteet aina tarkkaan ja pyrimme avaamaan myyntimateriaaleissa tarkkaan ne asiat, minkä takia meidän mielestämme kyseessä on hyvä sijoitus. Pyrimme tarjoamaan aina parempia vaihtoehtoja mitä julkisilta markkinoilta löytyy.

Tutustuessani yhtiöön lisää, huomasin, että asuntojen myyntiprosessi on viimeisen päälle kunnossa ja kaikki tarvittava tieto on koottu myyvään pakettiin. Lisäksi asunnot myydään useimmiten valmiiksi vuokrattuna. Voisiko siis helpompaa starttia asuntosijoittamisen maailmaan olla?

Kirjoitin aiemmin blogiini siitä, millainen sijoitusasunto tuli ostettua. Voit käydä täältä katsomassa kohteen tarkempia tietoja ostohintoineen ja vuokratuottoineen.

Osa sijoitusasunnot.comin myymistä asunnoista on täysin uusia tai remontoituja

Näin sijoitusasunnon ostaminen eteni

Sain sähköpostiviestin, jossa ilmoitettiin seuraavana päivänä myyntiin tulevasta kiinnostavasta kohteesta. Viestin saatteena oli Youtube-video, jossa kohdetta kuvattiin kattavasti. Videosta sain kuvan, että kyseinen kohde sopii kriteereihini. Olin etsinyt kohdetta, joka sijaitsee muuttovoittopaikkakunnalla, noin 30 % käsirahan jälkeen kassavirta jää positiiviseksi ja taloyhtiön isot remontit ovat takanapäin. Tässä tapauksessa koko taloyhtiö oli saneerattu ja asunnot olivat juuri remontoituja — käytännössä kuin uusia.

Olen aiemminkin seurannut sijoitusasunnot.comin myyntiä ja tiesin, että hyvän kohteen asunnot varataan loppuun hyvin nopeasti. Kun kohde tulee myyntiin, useimmat asunnot myydään saman päivän iltapäivään mennessä, joskus jopa minuuteissa! Olin siis valmiina varaamaan asuntoa heti aamulla. Asunnot tulivat myyntiin kello 10 ja jo 10.02 olin jo lähettänyt sähköpostia asunnoista, jotka kiinnostivat minua. Nopeus oli valttia! Nopeudestani huolimatta en saanut juuri haluamaani asuntoa, mutta lopulta minulle varattu kakkosvaihtoehto oli kuitenkin juuri oikeanlainen.

Varauksen jälkeen käsiraha (1900 €) tuli maksaa kymmenen päivän sisällä. Käytännössä minulla oli siis tuo kymmenen päivää aikaa tutustua tarkemmin asunnon ja taloyhtiön tietoihin. Kaupat sujui kokonaisuudessa todella vaivattomasti. Käsirahan maksamisen jälkeen sain kauppakirjaluonnoksen kommentoitavaksi ja lopulta kauppakirja allekirjoitettiin sähköisesti.

Vuokralaisen "etsintä"

Asunnon vuokraaminen oli tehty helpoksi, sillä tämä asunto myytiin valmiiksi vuokrattuna. Ostaessa tiedettiin siis varmuudella tämän hetkinen vuokrataso ja vuokrasopimus oli tehtynä vuodeksi eteenpäin. Tähän kohteeseen myyjä lupasi lisäksi kahden vuoden tuottotakuun, joka tarkoittaa sitä, että jos nykyinen vuokralainen lähtee kahden vuoden sisään, sijoitusasunnot.com vastaa uuden vuokralaisen etsimisestä ja mahdollisista tyhjistä kuukausista.

Reilun puolen vuoden omistajuuden jälkeen voin todeta, että asunnon eteen tehty työ on ollut tarkistaa kerran kuussa, että vuokra on tullut tilille. Melko vaivatonta tähän saakka!

Kenelle suosittelen sijoitusasunnon ostamista sijoitusasunnot.comin kautta?

Jos olet kiinnostunut asuntosijoittamisesta, kannattaa liittyä sijoitusasunnot.comin sisäpiiriin. Saat sähköpostiisi tiedon aina, kun uusia kohteita tulee myyntiin. Tämän lisäksi saat työkaluja ja oppaita käyttöösi ja opit enemmän asuntosijoittamisesta.

Sijoitusasunnot.comia suosittelen erityisesti ensimmäistä sijoitusasuntoaan etsivälle tai sellaiselle sijoittajalle, joka ei jaksa joka päivä tutkia Etuoven sisältöä ja asuntomarkkinoita. Sijoitusasunnot.comin kautta sijoitusasunnon ostaminen on ennen kaikkea vaivatonta. Tietomäärä, mitä myytävistä asunnoista on koottu, on kattava. Ostajalle on koottu myyntimateriaaliin enemmän tietoa ja lukuja, mitä olen nähnyt missään muussa palvelussa. Sijoitusasunnon osto ei voisi olla sujuvampi.

Tässä esimerkki aiemmin myydyn kohteen tiedoista, jotka löytyy Sijoitusasunnot.comin myyntimateriaalista. Täältä voit käydä tutustumassa tämän jo myydyn kohteen taloyhtiön tietoihin, valokuviin ja niin edelleen. Oletko samaa mieltä siitä, että tietoa on todella kattavasti?

Ostamani asunto sijaitsee Jyväskylän Roninmäellä. Sen naapurista on tulossa myyntiin uusi kohde toukokuussa, joten liity ihmeessä postituslistalle, niin pääset etunenässä tutkimaan, sopiiko kohde sinun sijoitusstrategiaasi. Tämä uusikin kohde myydään kahden vuoden tuottotakuulla.

Aina, kun sähköpostiin kilahtaa postia sijoitusasunnot.comilta, tutustun innolla kohteeseen, joka sillä kertaa on tarjolla. Koskaan ei voi tietää etukäteen, millaisia helmiä on kaupan tällä kertaa!

Essi