Pitäisikö sijoittaa osinko-osakkeisiin?

Itse olen miettimässä uudelleen omaa sijoitusstrategiaani ja tätä kautta mietin osakesalkun uudelleen rakentamista, hiljalleen. Tätä varten perehdyn itse eri tyyppisiin sijoitusstrategioihin, koittaen samalla löytää sellaisten yhtiöiden osakkeita, joihin haluaisin sijoittaa. Pari viikkoa sitten kirjoitin miten voisi tunnistaa tulevaisuuden menestyjäyhtiön, tässä blogissa nostan esille sellaisia yrityksiä, jotka ovat perinteisesti tehneet ns. vahvaa, tasaista tulosta pyrkineet pitämään osingonmaksun hyvällä tasolla. Monelle yksityissijoittajalle yhtiön osingonmaksukyky on merkittävässä roolissa omissa sijoitusvalinnoissa, ja tällaiset osinko-osakkeet ovat suosittuja, sillä ne tarjoavat passiivisen ja tasaisen tulovirran osakesijoittajalle. Osingot uudelleensijoittamalla omistaa seuraavana vuonna enemmän osakkeita ja kasvattaa osinkotuloasi. Korkoa korolle -ilmiö toimii siis myös osinkosijoittamisessa. Se on yksinkertainen ja helppo strategia pitkäjänteiselle sijoittajalle.

HELSINGIN PÖRSSIN PARHAAT OSINGONMAKSAJAT

Tiesitkö muuten, että Helsingin pörssi on ollut yksi Euroopan pörssien parhaita osingonmaksajia? Keskimääräinen osinkotuotto on noin kolmen prosentin molemmin puolin.

Etsin eri listauksia siitä mitkä yhtiöt ovat olleet hyviä, kasvavan osingonmaksajia vuosien 2015-2019 välillä. Esimerkiksi seuraavat yritykset mainittiin: Nordea, Sampo, Citycon, rahastoyhtiöt Titanium, pääomasijoitusyhtiö CapMan, Neste, Fortum ja UPM sekä erityisesti parin viime vuoden aikana listalle lisätty Nokian Renkaat, Verkkokauppa.com ja Elisa. Edellä mainittujen yhtiöiden osinkotuotto vaihteli pääsääntöisesti noin 5 ja reilun 7 prosentin välillä. Ylivoimasta ykkössijaa piti Nordea. Viime vuonna siltä irtosi jopa 10 prosentin osinkotuotto. Tänä keväänä Nordea tosin joutui luopumaan kasvavan osingonmaksun tavoitteesta: viime kevään 0,69 euron osingon supistui 0,4euroon. Ja huom! Nordeahan ei ole vielä edes maksanut osinkoaan, sillä EKP:n ja Finanssivalvonnan suosituksen mukaisesti se lykkää osingonmaksua ainakin lokakuun loppuun saakka. Saa nähdä miten tilanne kehittyy ja maksetaanko osinkoa tänä vuonna. Fortum puolestaan on maksanut tasaista 1,10euron osinkoa jo monta vuotta putkeen.

Itse pidän hyvin realistisena, että ensi vuonna - riippuen nyt miten yhtiöiden loppuvuosi menee –nähdään heikkeneviä osinkoja.

(Lähteinä käytetty Arvopaperin, Sijoittaja.fi:n Salkunrakentajan artikkeleita ja listauksia)

JENKKIOSAKKEIDEN 'OSINKOKONEET' JA TAANTUMANKESTÄVÄT YHTIÖT

Yhdysvalloissa on peräti 64 osinkoaristokraattia, jotka ovat kasvattaneet osinkoaan vähintään 25 vuotta peräkkäin. Arvopaperi (7.4.2020) seuloi niistä kymmenen turvallisinta, joiden pitäisi kestää USA:n osakemarkkinoiden romahdusta muita osakkeita selvästi paremmin ja joita pitävät nyt suhteellisesi edullisena.  He käyttävät näistä yrityksistä mielestäni hyvää termiä ” taantumankestävät yhtiöt”. Nämä yhtiö ovat:

  1. Coca-Cola
  2. Johnson & Johnson
  3. Procter & Gamble
  4. Colgate-Palmolive
  5. AT&T
  6. Walmart
  7. 3M
  8. Walgreens Boots Alliance
  9. Target
  10. AbbVie

Eli, tiivistäen voisi sanoa, että yhtiöt toimivat vahvasti kuluttajamarkkinoilla, brändi on jo vahva ja palvelut ovat sellaisia, joille löytyy jatkuvaa kysyntää. Moni osake on tosin aika ’hintava’.

OSINGONMAKSU USEAMMAN KERRAN VUODESSA

Suomessa  - toisin kuin jenkeissä  - osinko on jaettu tyypillisesti kerran vuodessa maalis-toukokuun aikana, mutta viime vuosina tähän on tullut muutos ja yhä useampi yhtiö jakaa osingon kaksi tai neljä kertaa vuodessa. Tänä vuonna esimerkiksi Kemira maksaa osinkonsa (0,56e) kahdessa erässä; ensimmäinen erä (0,28e) maksettiin 14.5 ja toisen erän (0,28e) alustava maksupäivä on 5.11 (täsmäytyspäivä 29.10). Myös Kesko kuuluu tähän joukkoon; ensimmäisen osinkoerä (1,28e) maksettiin 8.5. ja toisen erän täsmäytyspäivä on 1.10 (0,31e/osake, -osakehan splitattiin keväällä). Neste myös jakaa kahdessa erässä, ensimmäinen erä (0,46e) maksettiin 28.5 ja (mahdollinen) toinen erä (0,46e ja mahdollinen lisäosake 0,10e) täsmäytyspäivä on 26.10. Varmasti muitakin osakkeita löytyy. Eli, vielä on mahdollista päästä tänä vuonna myöhemminkin osinkoihin kiinni; osinkoon on oikeutettu mikäli omistaa osaketta täsmäytyspäivänä.

Itse pohdin, että ovatko nämä sellaisia yrityksiä, jotka saattaisivat tulevaisuudessa maksaa myös kasvavaa osinkoa?

Edellinen
Edellinen

Miten valita alue asuntosijoittamiseen?

Seuraava
Seuraava

Ostolakon tavoitteena on kasvattaa puskuria ja ennen kaikkea muuttaa ajattelua