Nyt on se hetki, jolloin kannattaa pysähtyä oman talouden äärelle

Oletko sinä jo tehnyt tilinpäätöksen viime vuoden taloudestasi? Minä tein eilen, ja täytyy kyllä todeta, että oman talouden seuranta on erittäin motivoivaa. Jos en olisi pitänyt kirjaa mm. tulojen ja varallisuuden kasvusta, en näkisi sitä matkaa mikä on tultu. Jos olet vasta sijoitustaipaleesi alkupuolella, aloita varallisuuden kehittymisen seuraaminen heti. Alussa näyttää, että mitään ei tapahdu, mutta sitten kun alkaa tapahtua, niin meno on hurjaa! Kerron tässä postauksessa, miten se lumipallo oikein pyörii, sitten kun sen saa vauhtiin! Nyt on se aika vuodesta, jolloin on hyvä pysähtyä oman talouden ääreen. Katsoa miten edellinen vuosi on mennyt ja laatia tavoitteet kuluvalle vuodelle.

Aloita listaamalla omistamasi varat

Tilinpäätöksen tärkein elementti on oman nettovarallisuuden laskenta. Se kertoo, kuinka paljon varallisuutta velkojen jälkeen sinulla on. Aloita työ listaamalla omistamasi varat. Se, mitä varoihin haluat laskea, on oma päätöksesi, mutta lähtökohtaisesti sellaiset asiat, jotka säilyttää arvonsa kuuluu varallisuuteen. Esimerkiksi autolla on toki arvoa, mutta se laskee koko ajan. Auton voi laskea halutessaan varallisuuteen, mutta kannattaa arvottaa se todellisen arvon mukaan. Varsinkin jos autosta on lainaa, kannattaa se ottaa myös arvona mukaan laskelmiin.

Itse arvotan esimerkiksi oman kodin ja sijoitusasunnon ostohintaan. Arvonnousua en ole huomioinut. Omat osakeyhtiöt (olen yrittäjä ja minulla on osuus kahdesta Oy:stä sekä oma, juuri perustettu sijoitusyhtiö, jolla ei vielä juuri arvoa ole) arvotan oman pääoman mukaan. Tiedän, että Oy, jossa päätoimisesti työskentelen, on huomattavasti arvokkaampi kuin sen nettovarallisuus, mutta koska listaamattoman yhtiön todellinen arvo selviää vasta sitten, kun joku siitä hinnan maksaa, on järkevää arvottaa se kohtuudella.

Laske varallisuuteesi ainakin näistä ne varallisuuserät, joita sinulla on

Mitä velkoja sinulla on?

Tilinpäätöksen velkapuolelle listataan kaikki velat, mitä sinulla on. Asunto- ja sijoituslainat, luottokorttivelat, kulutusluotot jne. Oletko velkaa ystävälle tai sukulaiselle? Laske sekin mukaan.

Esimerkiksi nämä voi löytyä tilinpäätöksesi velka-puolelta

Lopuksi lasketaan nettovarallisuus

Nyt meillä on listattuna varat ja velat. Laske nyt kaikkien varojen arvo yhteen ja vähennä summasta velkojesi arvo. Onneksi olkoon! Olet nyt enemmän kartalla talouden tilastasi kuin valtaosa suomalaisista.

Vaikka nettovarallisuus näyttäisi nyt kuinka huonolta tahansa, sinulla on mahdollisuus tehdä siihen positiivisia muutoksia. Määrätietoisella tekemisellä saa mahtavia tuloksia aikaan. Varallisuuden kasvu tapahtuu lumipallon lailla. Ensin tuntuu, että juuri mitään ei tapahdu, kunnes lumipallo alkaa pyöriä ja vauhti kovenee.

Näin oma varallisuuteni on kasvanut

Aloitin varallisuuden seurannan vuoden 2016 alussa, eli seurantaa on takana noin viisi vuotta. Olen siitä lähtien päivittänyt excel-taulukkoani noin kerran kuukaudessa. Jos se tahti hirvittää, ei varallisuutta tarvi seurata niin usein. Itse olen numeroihminen ja motivoidun tiheästä seurannasta. Tähän minulla menee aikaa ehkä 5 minuuttia, joten kyse ei ole kohtuuttomasta ponnistelusta. Seuraa tilannettasi kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Ja muista pitää seuranta tallessa, koska vain niin näet edistymisesi.

Ensimmäisenä vuonna nettovarallisuuteni kasvoi 16,5 %. Toisena vuonna vauhti kiihtyi ja varallisuus kasvoi edelliseen vuoteen nähden 30,5 %. Kolmas seurantavuosi oli tähän astisen historian paras, jolloin varallisuus kasvoi huimat 81%. Tämä hurja lukema johtuu pitkälti siitä, että varallisuuteni oli melko pientä tuolloin, jolloin prosentit tuntuu kovilta ja omistamani Oy teki aiempaa huomattavasti paremman tuloksen.

Neljännen vuoden kasvuprosentti oli 31,5 ja vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaan kasvua edelliseen tapahtui 44 %. Käytännössä olen siis viisinkertaistanut nettovarallisuuteni viidessä vuodessa.

Tämä kaikki johtuu pitkälti siitä, että olen tuolloin päättänyt tehdä talouteni eteen töitä. Isoin kiitos tästä kuuluu kuitenkin Valmennusyhtiö Varapuun Mikko Sjögrenille. Vuonna 2017 tein elämäni parhaan taloudellisen päätöksen, kun lähdin aktiivisesti kouluttautumaan talousasioissa Varapuun koulutuksiin. Siitä lähtien vauhti on ollut hurjaa! Tärkein oppi tässä matkalla on ollut se, että oman osaamisen kehittämiseen kannattaa panostaa. Mikon sanoin: harvoin oppii huonommaksi!

Tavoitteet kuluvalle vuodelle

Nyt kun näemme, mitä viime vuosi meni, on loistava hetki miettiä kuluvan vuoden tavoitteita. Missä haluat olla vuoden kuluttua? Mistä haaveilet? Millaista on unelmaelämäsi? Muista, ettei rahaa kannata haalia rahan takia. Hyvä taloudellinen tilanne mahdollistaa kuitenkin paljon asioita. Mieti, millaista haluat elämäsi olevan vuoden kuluttua? Viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Omat unelmat on hyviä motivaattoreita talouden kuntoon laittamiseksi. Kun pysähtyy miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa, saa siitä hyvät suuntaviivat myös siihen, millaisia taloudellisia toimenpiteitä se vaatii tässä hetkessä.

Minä asetin taloudelliseksi tavoitteekseni tänä vuonna seuraavan sijoitusasunnon hankinnan ja treidaussalkkuni tuplaamisen. Näiden lisäksi toivon varallisuuden kasvavan entiseen tahtiin myös tänä vuonna. Tärkeimmät tavoitteeni ei kuitenkaan liity varallisuuden kasvattamiseen, vaan omaan hyvinvointiini. Tänä vuonna kiinnitän entistä enemmän siihen, että minulla on aikaa tehdä niitä asioita, mistä todella nautin, elämä on tasapainoista ja onnellista. Mitä tavoitteita sinulla on kuluvalle vuodelle?

-Essi

P.S. Jos vaurastumiseen liittyvä sisältö kiinnostaa, muista ottaa Rahamedian Instagram seurantaan!

Edellinen
Edellinen

Nettovarallisuuden kasvu vaurastumisen mittarina

Seuraava
Seuraava

Parisuhteen taloudelliset tavoitteet