Jokaisella on oikeus vaurastua

Netistä löytyy valtavasti vinkkejä vaurastumiseen, sijoittamiseen ja säästämiseen, mutta kun kyse on taloudellisesta ahdingosta ja rahojen riittämisestä perustarpeiden tyydyttämiseen on vinkit ja neuvot vähissä. Syitä vaikeisiin taloudellisiin tilanteisiin on monia, eikä niistä ulos pääsemiseksi löydy yhtä samankaltaista vinkkiä, neuvoa tai ratkaisua. Suomessa maksuhäiriömerkintä on noin 390 000 henkilöllä. Kaikki he eivät ole taloudellisessa ahdingossa, kun taas ahdingossa ja köyhyysrajalla elää ihmisiä, joilla ei ole maksuhäirintämerkintää.

Tässä kirjoituksessa jaan neuvoja ja vinkkejä taloudellisesti vaikeassa tilanteessa painiville. Erityisesti heille, joilla on ongelmia laskuista selviämisen kanssa tai ylivelkaantuminen on jo tapahtunut. Myös vaikeassa taloudellisessa tilanteessa tulisi olla mahdollisuus varallisuuden kerryttämiseen, talouden tasapainottamiseen ja vaurastumiseen. Usein näin ei kuitenkaan ole. Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kaikki eivät voi rahan takia hyvin. Raha on nyky-yhteiskunnassa elämän perusedellytys. Rahaa tarvitaan elämiseen, perustarpeiden tyydyttämiseen kuten ruokaan, hygieniatuotteisiin, vaatteisiin ja turvalliseen kotiin. Näiden lisäksi perustarpeisiimme kuuluvat muun muassa itsensä toteuttaminen ja hyväksyntä sekä yhteenkuuluvuus. Tiukassa rahatilanteessa kaikkia perustarpeita on vaikea tyydyttää, mikä johtaa henkisen kuormittumisen kasvuun. Loppujen lopuksi talouden lisäksi epätasapainossa on koko elämä. Vaikea taloudellinen tilanne voi johtua monista eri syistä kuten liian suurista menoista, velkakierteestä tai rahan lainaamisesta muille.

Raha ei määritä ihmisen arvoa

Raha ei määritä sinun arvoasi

Mistä minä lähdin

Luodakseni uskoa vaikeasta tilanteesta selviytymiseen, kerron lyhyesti oman lähtökohtani. Olin vielä 15-vuotias (16- vuoden ikä häämötti kesän lopussa) kun muutin omilleni silloisen poikaystäväni kanssa. Olimme yhdessä viisi ja puoli vuotta. Noiden vuosien aikana opiskelin sisustajan ammatin ja tein töitä opintojen ohella siivojana. Heräsin aamulla 4 aikaan ja vimputin polkupyörällä 30 asteen pakkasessa tekemään töitä ennen koulupäivän alkamista. 19-vuotiaana valmistuin ammattiin ja vahingossa eksyin työskentelemään vaateliikkeeseen kaupan alalle. Työ oli kuitenkin osa-aikaista ja otin siivoamisen toiseksi työksi takaisin muutaman kuukauden ajaksi.

Myöhemmin sain vakituisen työpaikan ruokakaupasta kassatyöntekijänä. Työn vakiinnuttua halusin kerryttää omaa varallisuutta ajatellen, että nyt kun ostan talon niin 40-vuotiaana olen velaton omakotitalon omistaja. Pian aloitimmekin uuden yhteisen kodin etsimisen. Päädyimme ostamaan omakotitalon yhteisvastuullisella lainalla. Tämä oli yksi ratkaisevimmista tekijöistä omassa velkaantumisessani ja nuorella iällä minulla ei ollut riittävästi ymmärrystä siitä, että lainat olisivat voineet olla myös erilliset. Emme ehtineet asua talossa pitkään kun päädyimme eroon. Talo laitettiin myyntiin, mutta vajaan vuoden aikana asuntomarkkinoissa oli tapahtunut valtava muutos ja talo ei mennyt kaupaksi pitkästä yrityksestä huolimatta. Lainanlyhennyksiä oli jo rästissä ja pankki ei enää myöntänyt lyhennysvapaata. Taloa yritettiin myydä huomattavasti alemmallakin hinnalla, mutta kauppa ei käynyt ja loppujen lopuksi velat ja talo menivät ulosottoon. Tilanteen myötä menetin kaiken maallisen omaisuuteni, jouduin myymään oman osuuteni omistamastani sukutilasta, muutin takaisin vanhempieni luo asumaan ja ulosotossa oli velkaa noin 189 000€.

Tunsin häpeää ja ahdistusta. Vaikeista tunteista ja ahdistuksesta huolimatta tein kaikkeni tilanteeni korjaamiseksi ymmärtäen, että ilman apua en tulisi selviämään veloista ikinä. Monesti raha-asioihin ottautumista lykätään vaikeiden tunteiden vuoksi, ongelmiin tarttuessa ahdistus kasvaa ja mieliala laskee. Syvimmässäkin taloudellisessa kuopassa näin kuitenkin valoa tunnelin päässä. Hakeuduin yksityishenkilön velkajärjestelyyn ja valtavan selvitystyön, lukuisien tapaamisten ja puhelujen jälkeen velkajärjestely onnistui. Velkajärjestely pakotti minut pysymään työelämässä ja velkajärjestelyn ja työn ohella suoritin esimiestyön ammattitutkinnon ja opiskelin korkeakoulussa tradenomiksi johtamiseen suuntautuen. Velkajärjestelyn päättyessä 2019 olin jo hyvässä asemassa työmarkkinoilla, korkeasti koulutettu ja odotin esikoistamme.

Viime keväänä uskaltauduin ottamaan ensimmäistä kertaa lainan sitten noin kymmeneen vuoteen ja ostimme mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen kotimme ja vähän aikaa sitten sijoitusmielessä omakotitalon. Tällä hetkellä työskentelen isossa yrityksessä esihenkilönä ja taloudellinen tilanteemme on vakaalla pohjalla. Matka ei kuitenkaan ole ollut helppo. Vaikeasta tilanteesta ylös nouseminen ja varallisuuden kerryttäminen on vaatinut valtavasti työtä, vaikeiden tunteiden käsittelyä ja kyyneleitä. Matkan varrelle on kuitenkin mahtunut myös paljon iloa ja ihania muistoja eivätkä kaikki ajatukseni ole pyörineet jatkuvasti rahan ympärillä. Vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi olen joutunut tekemään valintoja, joita en välttämättä muuten olisi tehnyt. Nyt olen vaurastumisen tiellä ja varoja on rahastoissa, osakkeissa ja kiinteistöissä nettovarallisuuden kasvaessa koko ajan.

Jos minä pystyin siihen, pystyy kuka tahansa muukin. Olen onnekas, koska minulla oli ihmisiä jakamassa henkistä taakkaa kanssani. Yksin matka voi olla vaikeampi taittaa, muttei mahdoton. Apua saa pyytämällä, mutta ensimmäinen askel on jokaisen otettava itse.

Jokaisella on oikeus vaurastua

Jokaisella tulisi olla mahdollisuus vaurastumiseen jossain elämänsä vaiheessa

Mikä on yksityishenkilön velkajärjestely ja miten siihen pääsin?

Velkajärjestely on viimeinen oljenkorsi. Velkojen maksamiseksi ja järjestelemiseksi on selvitettävä ja käytettävä ensin kaikki muut keinot. Velkajärjestelyn ehdot perustuvat lakiin ja käräjäoikeus myöntää velkajärjestelyn yleensä sen jälkeen kun velkoja on yritetty ensin maksaa ulosoton kautta.

Kriteereitä ovat muun muassa:

  • Vakiintunut elämäntilanne esim. pysyvä eläkepäätös, työpaikka tai pitkäaikaistyötön.

  • Velkamäärän on yleensä oltava niin suuri ja on epätodennäköistä, että velat tulisivat muilla tavoin maksetuksi.

  • Velkajärjestelyyn kysytään suotumusta velkojilta ja velkoja antaa osan veloista anteeksi järjestelyn päättyessä.

Velkajärjestelyhakemuksen tekeminen oli varsin vaikea prosessi ja en edes muista kaikkia hakemukseen liittyviä papereita. Hakemuksen liitteiksi tarvittiin ainakin minun ja miesystäväni (vaikka hakemus koski vain minua) palkkakuitit viimeisen vuoden ajalta, molempien verotustodistukset viimeisen viiden vuoden ajalta, selvitys ja asiakirjat asumiskustannuksista, perustelut miehen auton tarpeelle ja arvio auton hinnasta (auto miehen omistuksessa), hakemuskirje ja perustelut velkajärjestelyyn hakeutumiseen, velkaantumisen historia jne. Prosessi oli raskas, mutta apua hakemuksen tekemiseen saa oikeusaputoimistosta velkaneuvojalta. Tekstin lopusta löydät linkin, josta löytyy lisätietoa velkajärjestelystä ja velkaneuvonnasta.

Velkajärjestelyssä tehdään maksusuunnitelma, jossa velkoja maksetaan yleensä kolme tai viisi vuotta (minulla tämä oli kolme vuotta). Maksusuunnitelman aikana velkoja maksetaan maksuvaran mukaisella summalla. Minulla jäi kuukaudessa elämiseen noin 600€. Velkajärjestelyyn ei yleensä pääse toista kertaa, joten maksuohjelmaa kannattaa noudattaa. Velkajärjestelyn päättyessä loput velat saa anteeksi. Jos tulot tai maksukyvyt ovat nousseet maksuohjelman aikana saattaa joutua maksamaan maksusuunnitelman mukaisia lisäsuorituksia. Itse sain velkojilta (pankilta) rahaa takaisin. Olin kaikki lisätuloni laittanut velkajärjestelyyn tarkoitetulle tilille + kuukausittain ylimääräistä, mutta tulojeni ei kuitenkaan katsottu ylittävän lisäsuoritusten mukaista rajaa.

Mistä sinulle apua vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen?

Netistä löytyvät säästövinkit voivat olla hauskoja ja motivoivia tapoja ottaa itseään niskasta kiinni, kun omassa taloudessa on parantamisen varaa. Taloudellinen ahdinko, velkahelvetti ja niiden aiheuttama ahdistus, häpeän tunteet ja toimintakyvyn lamautuminen ovat kuitenkin asia erikseen. Todella huonossa taloudellisessa tilanteessa itseä ei välttämättä noin vain otetakaan niskasta kiinni ja tehdä äkkinäistä korjausliikettä.

Vaikeassa rahatilanteessa rahaan muodostuu helposti negatiivinen tunnelataus ja toiminnallinen lukko ja jo pelkästään rahan ajatteleminen aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja jopa fyysistä pahoinvointia, sydämentykytyksiä ja muita oireita. Tilanteesta pois pääseminen tuntuu mahdottomalta ja ihminen lamaantuu tunteidensa vuoksi, eikä kykene toimimaan rationaalisesti tilanteesta pois päästäkseen. Toisilla (kuten itselläni) reaktio oli taistele tai jää paikallesi makaamaan ja kuole. Siispä tein kaikkeni tilanteen korjaamiseksi, taistelin.

Älä jää velkataakan kanssa yksin

Älä jää kannattelemaan taakkaa yksin. Hae apua hyvissä ajoin.

Mitä siis voit tehdä taloudellisen tilanteesi korjaamiseksi? Voit toimia. Jos konkreettiset toimet tuntuvat mahdottomilta nyt, aloita tunteiden käsittelystä. Pääset lukemaan rahan ja tunteiden välisestä yhteydestä tästä. Tekstistä löydät myös vinkit tunnetyöskentelyn ja konkreettisten taloudellisten tekojen aloittamiseen. Vaikea tilanne ei korjaannu välttämättä yhdellä korjausliikkeellä, mutta rohkeudella ja periksiantamattomuudella saat muutoksen aikaiseksi. Tiedän, että joskus oma tilanne tuntuu niin vaikealta, että toimintakyky on lähes mennyt. Kukaan ei kuitenkaan voi ottaa ensimmäistä askelta sinun puolestasi.

  • Jos tilanteesi on hyvä, tee säästösuunnitelma ja pieni korjausliike

  • Jos et tiedä miten selvitä laskuista, soita laskuttajille ja sovi laskuillesi realistinen maksuaika. Laskuttajat ovat yllättävän ymmärtäväisiä ja joustavia, jos toimit ajoissa.

  • Jos rahasi eivät riitä kuukausittain elämiseen selvitä mahdollisuudet esimerkiksi toimeentulotukeen tai muihin etuuksiin.

  • Jos laskusi ovat perinnässä, soita perintätoimistoille ja sovi maksuaika.

  • Jos tilanteesi on jo ulosotossa, soita ulosottoon ja sovi maksujärjestely ja tee maksusuunnitelma. Myös yksityisen henkilön on mahdollista päästä velkajärjestelyyn. Lisätietoa ja kriteerit yksityishenkilön velkajärjestelystä löydät esimerkiksi Takuusäätiön nettisivuilta

  • Apua ja ohjausta saat talous- ja velkaneuvonnasta, joka on maksutonta.

  • Jos et ole työelämässä, ulosotossa on velkoja ja mahdollisuutta yksityishenkilön velkajärjestelyyn ei ole. On mahdollista hakea kunnan (sosiaalitoimen) takaamaa luottoa. Lisätietoa myös tästä löydät Takuusäätiön nettisivuilta sekä oman paikkakuntasi nettisivuilta.

Vaikeasta tilanteesta ei ole helppoa tietä ulos. Hyvä tilanne on helppo muuttaa paremmaksi. Talouden hallinta on perustaito, jota tulisi opettaa jo lapsuudessa ja jonka tulisi kuulua jo ala-asteen opetussuunnitelmaan. Rahataidot ovat myös tunnetaitoja. Ennen kaikkea muista, että sinun ei tarvitse hävetä, mutta häpeän tunne on täysin luonnollinen. Raha ei määrittele sinun arvoasi ihmisenä, etkä ole ainoa, joka painii rahaan liittyvien ongelmien kanssa. Erilaisten taloudellisten vaikeuksien ratkaisemiseen ei ole yhtä yksiselitteistä ratkaisua. 

Jokaisella on oikeus vaurastua, mahdollisuuden siihen luo kukin itselleen yksin tai vinkkejä, neuvoja ja apua hyödyntämällä. 

-Annika

Edellinen
Edellinen

Mitä sijoittaminen on?

Seuraava
Seuraava

Kirja-arvio: 8 tapaa menestyä asuntosijoittajana