Epävarmuutta markkinoilla - Sijoitusstrategia elää muuttuvassa tilanteessa

Sijoitusmarkkinoilla kuohuu eikä maailma näytä samalta kuin alkuvuodesta. Se on saanut monet sijoittajat varpailleen ja miettimään suojautumista tarkemmin. Inflaatio jyllää ja rahan pitäminen käteisenäkään ei välttämättä houkuttele. Sanotaan, että se, joka varautuu, pärjää paremmin kuin se, joka reagoi. Mikäli et ole pohtinut etukäteen, miten toimit kun markkinat muuttuu, kannattaa nyt viimeistään pysähtyä miettimään tarkkaan tulevia peliliikkeitä sen sijaan, että paniikissa reagoi muutokseen.

Onneksi valmistauduin jo etukäteen

Minulle turvallisuus on tärkeää niin sijoitusmarkkinoilla kuin muutoinkin elämässä. Olen varautunut mahdollisiin markkinahäiriöihin mm. suojaamalla lainojen korot korkokatolla, keräämällä riittävän taloudellisen puskurin, hajauttamalla sijoituksia useisiin omaisuusluokkiin ja ehkä tärkeimpänä: sijoittanut vain rahoja, joita en tarvitse päivittäiseen elämiseen.

Ison osan lainoistani suojasin noin 1,5 vuotta sitten korkokatolla. Silloin huomasin, että korkojen suojaaminen ei ollut kovin trendikästä. Keskustelupalstoilla puhuttiin mm. ”pankit tekee niillä vain bisnestä” tai ”on parempi säästää arvioidun koronnousun varalta puskuria”. Koska turvallisuus on minulle henkilökohtaisesti tärkeää, ajattelin korkosuojausta vakuutuksena pahan päivän varalle. Kuin lainamäärät on suuria, oli suojaus silloin pieni hinta mielenrauhalle.

Taloudelliseen turvallisuuteen liittyy myös puskuri. Sanotaan, että sopiva puskuri on noin 3-6 kuukauden menoja vastaava summa rahaa. Alun perin suunnittelin puskurin olevan sitä varten, jos rahantulo syystä tai toisesta keskeytyy kokonaan määräajaksi, pystyn elättämään perheeni siitä huolimatta. Nyt rahantulo ei ole keskeytynyt, mutta kustannusten nousu on ollut merkittävää. Turvallisuutta lisää se, ettei tärkeistä asioista tarvi alkaa tinkimään heti vaan puskurilla voi paikata kohonneita kustannuksia.

Sijoitusten hajauttaminen eri omaisuuslajeihin on myös ollut tärkeä osa toimintaani. Kun koko sijoitusomaisuus ei ole kiinni esimerkiksi asunnoissa, ei asuntoihin liittyvä myllerrys aiheuta niin isoa harmia kokonaisuuteen. Eri omaisuuslajejahan on osakkeet ja arvopaperit, asunnot ja kiinteistöt, liiketoiminta sekä rahat ja arvometallit.


Sijoitusstrategian muutoksia tässä hetkessä

Oma sijoitusstrategiani elää kun tilanne markkinoilla muuttuu. Olen varovaisempi nyt ja kerään “sotakassaa” eli rahaa ostoksia varten silloin, kun saan mielestäni hyviä diilejä.

Vaikka varautumistoimet olisi jäänyt tekemättä, ei peliä ole menetetty. Kannattaa silti tehdä suunnitelma tulevaisuuden varalle. Pikareagointi ei ole suositeltavaa ilman tarkempaa miettimistä. Mitä voisit tehdä vielä nyt? Yritä katsoa tilannetta lintuperspektiivistä ja vähän isommin. Edelleen on mahdollista tehdä järkeviä valintoja.

Käteiskassan tärkeys

Kohonneiden kustannusten kanssa taistellessa on hankala säästää. Uskon kuitenkin, että markkinapohjia ei vielä ole nähty, joten käteisestä on hyötyä myöhemmin, kun tulee parempia ostopaikkoja. Voisiko nyt olla järkevää säästää edes hieman extraa käteiseksi? Itse aion panostaa siihen, että käteistä on riittävästi tehdä ostopäätöksiä silloin, kun on edullista. Myös lainalupaus kannattaa pitää voimassa myrskyisenäkin aikana.

Ajatuksia sijoitusasunnoista

Tällä hetkellä seuraan markkinaa ja odotan kevättä ennen uusia hankintoja. Uskon, että viimeistään keväällä alkaa asuntojen alennusmyynnit, kun taloustilanne edelleen heikkenee. Nyt alkutalvesta 2022 on jo ollut huomattavissa merkittävää myyntiaikojen pitenemistä. EKP aikoo edelleen jatkaa koronnostoja, energian hintaongelmat ja yleinen korkea inflaatio on merkkejä siitä, ettei asuntojen hinnat hetkeen jatka samanlaista rallia ylöspäin kuin aiemmin, Jos olen uskomuksessani väärässä, ei maailma siihen kaadu. Päivitellään strategiaa sitten uudelleen! Kun ostettavaa tulee tarjolle, on tärkeää pystyä reagoimaan nopeasti. Siksi käsirahan olemassaolo ja valmis lainalupaus pankista on hyvä olla valmiina takataskussa.

Pörssikin on turbulenssissa

Pörssi on lasketellut aikamoista alamäkeä jo pidempään. Tällä hetkellä seuraan kursseja lähes päivittäin ja pyrin löytämään järkevää ostettavaa. Eniten seurailen nyt erilaisia raaka-aineita, mm. uraaniyhtiöitä tarkemmin. Nytkin on hyvä aika opiskella lisää. Tutkia kursseja ja yhtiöitä. Ehkä huomaat jonkun yhtiön, joka on mielestäsi alihinnoiteltu ja siinä on nousupotentiaalia?

Arvometallit suojaa inflaatiolta

Kautta aikojen arvometallit (kulta, hopea) on toimineet hyvänä suojana inflaatiota vastaan. Uskon, että edelleen on toimivaa pitää osaa puskurista tai koko salkusta arvometalleina. Sen sijaan, että säilyttäisi kaikki säästöt rahana tilillä, jossa inflaatio nakertaa niiden arvoa, kannattaisi ehkä harkita kullan ostamista. Kultaan sijoittamisesta voit lukea täältä ja hopeaan täältä.


Tärkeää on muistuttaa itselleen, miksi sijoittaa. Mikä on se lopullinen tavoite sijoitustoiminnalle ja kuinka kaukana määränpää on? Kun sijoitushorisontti on kymmeniä vuosia, kestää salkku merkittävästi isompaa heiluntaa kuin silloin kun rahat tarvitaan käyttöön vuoden kuluttua.


Essi



Edellinen
Edellinen

Vuosi 2022 asuntosijoittajana — jännitysnäytelmää ja merkityksellisiä kohtaamisia

Seuraava
Seuraava

Asuntosijoittajien lukusuositukset