#työvuosikymmen
LinkedInissä on trendannut viime päivinä häshtäg #työvuosikymmen, jossa ihmiset ovat jakaneet työhistoriansa viimeisen vuosikymmenen ajalta. Ajattelin tarttua tähän haasteeseen ja jakaa omani. Tähän vuosikymmeneen mahtui huikeita onnistumisia, henkilökohtaista kasvua ja epämukavuusalueellekin hyppäämistä.
Tässäpä siis minun #työvuosikymmen!
2009 – 2010
Vuosina 2009 - 2010 tein toista yliopistotutkintoani Helsingin yliopistossa. Noina vuosina vaihto-opiskelin Hollannissa ja Skotlannissa. Mukaan mahtui myös muutama työntäyteinen kesä EF Educationin kohdepäällikkönä Maltalla. Lähes puolentoista vuoden ulkomailla oleskelun jälkeen paluu Suomeen maisterin opintoihin ja graduntekoon. Syksyllä 2010 aloitin työt osa-aikaisesti IBM Finland Oy:n palveluksessa. Vuoden aikana sain hienon näytön paikan 100-vuotiaan IBM:n yritysvastuuprojektin vetotehtävissä Suomessa.
2011
Matka jatkui IBM:llä maisteriopintojen ohessa. Gradu valmistui kesällä 2011, jonka jälkeen aloitin IBM:llä kokopäiväisessä Nordic Graduate Sales Trainee -ohjelmassa yhdessä parinkymmenen muun vastavalmistuneen nuoren ammattilaisen kanssa. Pääsin osallistumaan laadukkaisiin myyntikoulutuksiin ja oppimaan yritysmyynnin perusteita kansainvälisessä porukassa.
2011 – 2013
Vuoden 2011 aikana aloitin kokopäiväisesti ohjelmistomyynnin tehtävissä. Pääsin varsin vauhdikkaaseen alkuun myyntiurallani Enterprise-tason myyntitehtävissä. Huomasin, kuinka innostavaa, ihmisläheistä ja itsenäistä myyntityö on. Oli myös hauska huomata, että humanistisilta aloilta valmistunut voi pärjätä hyvin teknologia-alan myyntitehtävissä.
Lue artikkelini: Olen nainen teknologia-alalla, koska työnantajani uskalsi katsoa totuttujen raamien ulkopuolelle
Lue haastatteluni Monster Klubissa: Intohimo myyntiin vei humanistin teknologia-alalle
2013
Vuonna 2013 siirryin Mercuri Urvalille konsultin tehtäviin. Tämä oli opettavainen vuosi HR:n, rekrytoinnin ja konsultoinnin parissa. Konsultin työssä sai pitää päässään samaan aikaan montaa eri hattua: myyjä, projektipäällikkö, konsultti, rekrytoija jne. Tässä vaiheessa sain ensikosketuksen henkilöstöhallinnon alaan, josta osoittautui olevan paljon hyötyä seuraavina vuosina.
Lue artikkelini: Nainen, omista oma menestyksesi
2014 – 2017
Takaisin ”kotiin” IBM:lle, tällä kertaa HR:lle suunnattujen pilvipalveluohjelmistojen ja konsultointipalvelujen myyntiin. Kolmen vuoden aikana opin lisää siitä, miten rakentaa brändille tunnettavuutta uudessa markkinassa, luoda uusia kumppanuuksia sekä myydä kompleksisia ratkaisuja pörssiyrityksille.
2017
Muutto Lontooseen. Aloitin työt Gartnerin palveluksessa Account Executive -tehtävässä, vastuullani nimetyt strategiset asiakkuudet Pohjois-Euroopassa. Kyseessä on hieno näköalapaikka eri toimialojen lainalaisuuksiin sekä liiketoimintaan eri maissa. Opin paljon uutta asiakkuuksien hallinnasta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta. Samaan aikaan vapaa-ajallani kiinnostuin asuntosijoittamisesta ja ostin ensimmäiset sijoitusasuntoni.
Lue artikkelini: Kerro unelmistasi ääneen
Lue artikkelini: Kasvupolkuni asuntosijoittajaksi
2018 – 2019
Reissuntäyteiset ja hektiset vuodet Gartnerilla Lontoossa. Huikeita onnistumisia, paljon ammatillista kasvua ja uudenlaisia haasteita ratkottavaksi.
Lue artikkelini: Työmatkalaisen elämästä on usein glamour kaukana
Samalla vapaa-aikanani kasvatin sijoitusasuntoportfoliotani eteenpäin yhdessä puolisoni kanssa. Hieman myöhemmin aloitin sijoittamisen asuntoihin myös Englannissa. Aloitin harrastuksenani Kasvussa-blogin kirjoittamisen asuntosijoittamisen teemasta kehittääkseni itseäni aiheesta ja jakaakseni oppimaani tietoa eteenpäin. Lisäksi pääsin tutustumaan hienoihin tyyppeihin asuntosijoittamisen ja sijoittamisen maailmasta. Eräs heistä oli Massimuijat-blogin Johanna Pöysti, jonka ideoimana syntyi myös tämä Rahamedia-sivusto vuoden 2019 lopulla.
2020
Työt Lontoossa jatkuvat ja odotan innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan ammatillisesti. Toivon, että ammatillinen kasvu jatkuu sekä koen jatkossakin tekeväni merkityksellistä ja haastavaa työtä, jossa saa venyttää itseään uusille alueille. Lisäksi uskon, että tulen seuraavan vuosikymmenen aikana kehittymään asuntosijoittajana seuraavalle tasolle — olenhan hommasta äärimmäisen innostunut!
Kiitos teille kaikille verkostossani (asiakkaat, kollegat, kumppanit, ystävät, tutut, blogin lukijat, vuokralaiset), joiden kanssa minulla on ollut ilo työskennellä tai verkostoitua tällä vuosikymmenellä. Tehdään seuraavastakin vuosikymmenestä yhdessä onnistunut meille kaikille!
Ihanaa ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2020 kaikille blogin lukijoille!
Millainen oli sinun #työvuosikymmen? Kommentoi alle!