Tupakoidun asunnon remontointi

Remontoimme menneen kevään ja kesän aikana tupakoidun asunnon. Tupakoidun asunnon remontointi on arveluttanut, sillä epäilykseni hajujen poistamisen onnistumisesta on ollut vahva. Olen kyllä käynyt näytöillä katsomassa tupakoituja asuntoja, mutta en ole päätynyt tarjoamaan. Olen itse herkkä hajuille, joten en voi sietää ajatusta, että asunto jäisi rempan jälkeen tunkkaiseksi.

Nyt kuitenkin ostimme yksityiseltä myyjältä tupakoidun asunnon. Kyseessä on vain 20 neliön pikkuyksiö, jossa oli tosiaan poltettu vuosikaudet sisällä. Mitä tulee ottaa huomioon tupakoidun asunnon remontoinnissa? Kerron omat vinkkini.

Poista kaikki, mikä irti lähtee

Sinällään tämä ei poikkea ollenkaan tavastamme remontoida vanhoja asuntoja. Emme koskaan laita lattiakerrosta toisen päälle, vaan poistamme alla olevan kokonaan. Poistamme aina kaikki tapettikerrokset (parhaimmillaan on tullut poistettua kuusi eri kerrosta) ja listat. 50-luvun väliovet pyrimme sen sijaan säästämään. Tässä asunnossa ei ollut niiden lisäksi mitään säilytettävää, joten purku-urakka oli helppo. Ilma raikastui jo, kun tervaa valuva moska oli heitelty peräkärryyn.

Lattian muovimatto oli asennettu ehkä 1990-luvulla ja oli pohjastaan tekstiilimäinen. Hioimme tekstiilikuidun pois lattiahiomakoneen kuparilaikalla.

Sooda on ihmeaine

Vannon kidesoodan nimeen. Sillä pesen nykyään remonteissa kaiken, ja tällä kertaa se tuli todella tarpeeseen, sillä hinkkasin soodapesulla patterit, ovenpielet, ovet ja kymmenisen vuotta sitten remontoidun kylppärin kauttaaltaan. Voi sitä ruskean veden määrää!

Otsonaattori – tulipahan kokeiltua

Moni vannoo otsonaattorin nimeen. Tiedän, että moni poistaa sillä tunkkaista hajua vanhasta asunnosta päästäkseen helpommalla esimerkiksi purkutöiden kanssa. Vanhan muovimaton katku varmasti taittuukin otsonaattorilla (hetkeksi), mutta itse ajattelen, että hajun lähde pitää poistaa aina. Ajattelin kuitenkin, että tupakoidussa huoneistossa otsonointi on ihan must. Tilkitsimme kaikki asunnon tulo- ja poistoilma-aukot ja annoimme otsonaattorin (jokseenkin pelottava vehje muuten) pöhöttää asunnossa viikonlopun yli. 

Haju muuttui kyllä selvästi – joksikin aikaa. Meillä kun remontti tuppasi jälleen venymään, tulimme todenneeksi, että parin-kolmen viikon jälkeen tuttu tupakankatku alkoi taas pistää nenään, kun oven avasi. Tätä kommentoivat myös muut asunnossa kävijät. En siis suhtaudu otsonaattoriin ihmevehkeenä jatkossakaan. Lopulta en tiedä, oliko otsonoinnista tässä prosessissa yhtään mitään hyötyä.

Eristysmaali oli avain onneen

Eristysmaali on maali, joka peittää hajut ja läikät alleen, päästämättä niitä läpi. Loistotuote! Olen aiemmin maalannut eristysmaalilla esimerkiksi rasvajäljet piiloon keittiön katosta (näin jälkikäteen ajateltuna soodapesu olisi ehkä tehnyt saman). Nyt maalasimme koko kämpän, ihan kaikki pinnat kattoa, pattereita ja väliovia myöten, eristysmaalilla.

Ero oli kuin yöllä ja päivällä. Eristysmaalauksen jälkeen asunto ei enää haissut, ja aloin olla varma siitä, että saamme sisäilmaltaan raikkaan asunnon tehtyä.

Moni kuvittelee tavallisen maalin tekevän saman, eli kätkevän hajut alleen. Tuoreen maalin tuoksu voikin hämätä joksikin aikaa, kunnes haju alkaa tunkea läpi maalipinnasta. Suosittelen ehdottomasti panostamaan eristysmaaliin, vaikka se onkin moninkertaisesti tavallista seinämaalia kalliimpaa.

Ennen ja jälkeen. Vain alkuperäinen väliovi sai jäädä, kaikki muu poistettiin. Seinäpinnat, katto ja ovet maalattiin eristyspohjamaalilla joka ei päästä hajuja läpi.

Sittenpä remontti jatkui, kuten normaalistikin. Kun kaikki oli jo valmiiksi pohjamaalattu, tapetoimme tehosteseinän, maalasimme kalustemaalilla ovet ja karmit, patterimaalilla patterit ja pintamaalilla seinät. Toki pesin vessaa ja esimerkiksi sälekaihtimien säleitä vielä monta kertaa, ja aina vain sain ruskeaa vettä lähtemään. Sälekaihtimiin vaihdoimme myös rusehtavat narut uusiin. Lopulta saimme kaikki hajut pois.

Mitä maksoi?

Käytännössä tupakoidun asunnon remontointi ei maksanut meille otsonaattorin vuokraa (90 euroa) ja eristysmaalipönttöjä (avaamattomat pöntöt Torista 60 euroa) enempää, verrattuna muihin tekemiimme remontteihin. Tekisin ehdottomasti uudestaan, kunhan kämppä on tarpeeksi pommi, niin ettei vahingossakaan jää miettimään, pitäisikö jotakin säästää.

Ostimme keväällä neljä pommia, joista tämä oli ensimmäinen remontoitu. Seuraa pommikuntoisten asuntojen remppaa Instagram-tililläni!

Edellinen
Edellinen

Karkasiko mopo käsistä kesällä? - ota talous takaisin haltuun

Seuraava
Seuraava

Uusi Asuntosalkku Kasvussa Podcast on julkaistu!