tokmanni kasvatti myyntiään

Eilen Tokmanni kertoi toisen osavuoden myyntiluvuistaan ennakkoon, ja tästä uutisoitiinkin laajasti eri medioissa. Vastoin analyytikkojen odotuksia, myynti oli kasvanut vertailukaudesta todella huimasti; jopa 19,1 prosenttia. Yhtiön vahva tulostus tässä taloustilanteessa antaa mielestäni vahvaa signaalia kuluttajien käyttäytymisestä. Ensinnäkin, kertoo että on yhä varaa tehdä ostoksia (en tiedä tarkemmin miten kuluttajien ostokäyttäytyminen jakautuu Tokmannillahan, mutta päivittäistavarakauppavalikoima ei ole kovinkaan laaja). Toiseksi, hinta on yhä merkittävä tekijä kuluttajille, halpoja hintojahan yhtiö painottaa. Kolmanneksi, ja edelliseen liittyen, kevään aikana oli paljon esillä erilaisia ’tue pientä yrittäjää’ kampanjoita, mutta menivätkö ’valtavirran’ rahat yhä edelleen näille isoille ketjuliikkeille?

Somessa moni Tokmannin (osakkeen)omistaja hehkutti tyytyväisyyttään tuloksesta. Mitä vilkaisin, niin kurssi on nousussa ja saattaa mennä jopa ennätyslukemiin.

KUULUUKO TOKMANNI VASTUULLISEN SIJOITTAJAN OSAKESALKKUUN?

Vaikka Tokmanni ei kuulu omaan osakesalkkuuni, siitä huolimatta koen, että hyvä seurailla muidenkin yritysten tuloksia, sillä sehän kertoo paljon kuluttajien toiminnasta. Itselleni omassa sijoitusstrategiassa merkitsee yhä enemmän ja enemmän vastuullisuus ja kestävä kehitys, ml. kestävä kuluttaminen. Tätä kautta en ole yhtiönä kiinnostunut Tokmannista, vaikka sillä voisi ’rahaa’ tehdäkin.  Tokmanni on halpahalliketju, jolla taitaa olla nyt reilut 190 myymälää ympäri Suomen maan. Yrityksellä on voimakas kasvustrategia, joka tarkoittaa uusien myymälöiden avaamista. Vierailin siellä itsekin asiakkaana viikonloppuna etsiessäni lasteni kanssa sup lautaa (kuriositeettina sanottakoon, että ei löytynyt sieltäkään!!). Hintatarjoukset ovat sellaisia, että helposti kuluttaja ’hairahtaa’ ostamaan myös tarvikkeita, joita ei itse tarvitse. Yhtiö kyllä painottaa itse vastuullisuutta hankinnoissaan, viisasta energian ja materiaalien käyttöä ja esimerkiksi ovat hankkineet aurinkopaneeleita myymälöidensä katolle. Lisäksi heidän vastuullisraporttinsa on erittäin hyvin tehty,  suosittelen tutustumaan siihen tästä. Itse asiassa yhtiö on erittäin merkittävästi panostanut tähän vastuullisuusraportin laatimiseen ja viime sai ’Vuoden nousija’ kunniamaininnan vastuullisuusraportointikilpailussa.

Ehkä itse vaan nykyään yhä enemmän suhtaudun kriittisesti kuluttamiseen ja uskon, että halvat hinnat – joita Tokmanni painottaa – johtaa sellaiseen kulutuskäyttäytymiseen, että sitä hankkii tavaraa, joita ei todellisuudessa tarvitse. Ja tätä en halua olla tukemassa. Mutta tosiaan, tämä on yritys, jonka toimintaa on hyvä seurata ja että näin koronakriisin keskellä ilmoittaa tuloksensa parantuneen huimasti, niin kertoo aika paljon kuluttajien valinnoista ja varmasti heijastuu myös muiden yritysten tuloksiin.

Mitä mieltä te olette? Jos haluaa sijoittaa vastuullisesti, onko Tokmanni hyvä valinta?  Varmasti jostain löytyisi myös dataa siitä, että miten yhtiö sijoittuu eri ESG-mittareilla arvioituna ja onko esimerkiksi mukana jossain ESG-painoitteisissa rahastoissa? Itse vaan tällaisena ’materiaa kartattavana’ henkilönä olen vierastanut Tokmannia.

Edellinen
Edellinen

markkinakatsaus -viikko 27

Seuraava
Seuraava

Kiinnostaako vaurastuminen? Näin aloitat sijoittamisen