Sinnikkyys on valttia niin sijoittamisessa kuin työelämässäkin

Karhunpentu opettaa meille tärkeää tarinaa sinnikkyydestä

Näin alla olevan karhuvideon muutama kuukausi sitten ja se kosketti syvästi. Samaistun karhunpentuun, joka kerta toisensa jälkeen yrittää kiivetä liukasta lumirinnettä ylös. Useimmat yritykset epäonnistuvat, mutta lopulta sisu-karhu löytää kiipeämiseen sopivan tekniikan, kerää voimansa vielä viimeiseen ponnistukseen ja pääsee kuin pääseekin rinteen päälle emonsa luo.

https://youtu.be/2YcmAyFp8Lw

Samaistumispintaa surffauksesta sijoittamiseen ja työelämään

Uskon, että suurin osa meistä ihmisistä voi samaistua tuohon sinnikkääseen karhunpentuun, monissa eri tilanteissa. Lomaillessani Marokossa surffileirillä ja samaistun tuon karhunpennun kokemukseen joka päivä surffiharjoituksissa. Täydellisen näköinen aalto lähestyy, mutta vaikka kuinka meloisin, saatan epäonnistua yrityksessäni saada aalto kiinni ja päästä laudan päälle tasapainoilemaan. Kohta huomaan olevani jälleen ranta-aallokossa, josta minun pitää meloa itseni takaisin merelle seuraavaa yritystä varten.

IMG_8194

Videota katsellessani mieleeni muistuu ne monet kerrat oman uran ajalta, kun olen yrittänyt nousta liukasta mäkeä ylöspäin, vain huomatakseni pian, että askel lipsuu ja laskettelen jälleen rinnettä alas rähmälläni. Tunne on tuttu erityisesti myynnin maailmasta, jossa jokaista voitettua kauppaa nähden on yleistä saada moninkertainen määrä torjuntoja. Jotta voi saada sen yhden onnistumisen, on käytävä koputtamassa keskimäärin kymmenelle ovelle. Jokainen keskustelu on tärkeä, koska koskaan ei voi tietää mikä niistä ovista lopulta aukeaa, ja milloin. Sinnikkyys ja lannistumattomuus ovat piirteitä, jotka kuvaavat useimpia myynnin maailmassa toimivia ihmisiä. Ei ole vaihtoehto luovuttaa ja jäädä vuoren juurelle surkuttelemaan jokaista menetettyä kauppaa tai torjuntaa. Voit vain luottaa, että kun jaksat sitkeästi yrittää, osa yrityksistäsi tulee lopulta onnistumaan.

Mahalasku on varmasti tuttu tunne myös yrittäjälle. Liiketoimintaa on kehitettävä, markkinoitava ja myytävä, jotta yritys voi päästä kannattavaksi. Tämä on pitkä polku, jossa on välillä palkitsevia onnistumisia, mutta välillä mieli on maassa, käpälät lipsuvat ja löytää itsensä jälleen vuoren juurelta kaihoisasti vain haaveilemassa huipun valloituksesta. Kunnes jaksaa taas kerätä voimansa ja laittaa tuumasta toimeen.

Sisu-karhun tarina on soveltuva myös sijoittajille. Markkinat heiluvat, välillä ylös, välillä alas, ja koskaan ei voi täysin tietää mikä on oikea ratkaisu milläkin hetkellä. Pitää vain muistaa, että maltti on valttia ja pitkäjänteinen ja lannistumaton sijoittaminen lopulta tuo halutun lopputuloksen.

Sisu-karhuun voi samaistua myös urheilijat. Välillä kunto on priimaa ja harjoitukset sekä kilpailut sujuvat hyvin, mutta kuluu hetki vain, kun esimerkiksi loukkaantuminen saattaa tempaista urheilijan melkoiseen mahalaskuun. Fyysisen kunnon lisäksi mielen lujuutta ja sinnikkyyttä vaaditaan, jotta jaksaa luottaa paluuseen kilpakentille, eikä luovuta ennen aikojaan.

Vahva MIKSI auttaa jaksamaan

Mikä saa karhunpennun ponnistelemaan kerta toisensa jälkeen? Mistä tuo hellittämätön tahdonvoima ja sinnikkyys kumpuaa? Useimmille hellittämätön tahdonvoima kumpuaa siitä, että heillä on vahva “miksi” mielessään. Tälle karhunpennulle tuo MIKSI on luultavasti vahva selviämisvietti: ymmärrys luonnonlakien armottomuudesta ja halu päästä emokarhun luo suojaan.

Milloin sinusta viimeksi tuntui siltä, että haluaisit luovuttaa ja jäädä rähmällesi makaamaan rinteen juurelle? Meistä jokaisesta on varmasti joskus tuntunut siltä. Näitä tilanteita varten on hyvä kirkastaa mieleesi mikä on sinun MIKSI — mikä on se merkitys, minkä vuoksi jaksat sinnikkäästi ponnistella ja tehdä töitä tavoitteesi eteen? Jokaiselle meistä vastaus tähän kysymykseen on uniikki ja elämän eri osa-alueilla vastaus voi olla hyvinkin erilainen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuvaaja: Veera Kurittu

Minun MIKSI surffauksessa ja muussakin urheilussa on ylittää itseni ja kehittyä fyysisesti vahvemmaksi. Myyntityössä minun MIKSI on halu vaikuttaa ja auttaa ihmisiä. Myyntityössä voi myös vaikuttaa omiin ansioihin omalla suorituksellaan, millä taas on suora vaikutus sijoitustoiminnan kehittämiseen. Sijoitustoimintani MIKSI on ennen kaikkea vapauden lisääminen elämääni, jotta saisin enemmän aikaa perheen ja läheisten parissa. Toinen vahva MIKSI minulla on epävarmuuden vähentäminen elämässäni.

Olen kirjoittanut omista syistäni sijoittaa aiempaan blogipostaukseeni:  Sijoitan, jotta pysyisin oman laivani kapteenina.

Keinoja kirkastaa sinun MIKSI:

  • Tee miellekartta tai lista sinulle tärkeistä asioista elämässä, jotka saavat sinut ponnistelemaan unelmiesi eteen.
  • Tee dream board, eli leikkaa lehdistä kuvia, jotka kuvastavat unelmaelämääsi ja liimaa ne suurelle kartongille. Ripusta dream board seinällesi muistuttamaan toiveistasi ja tavoitteistasi.
  • Puhu haaveistasi ja unelmistasi ääneen muille. Unelmien ääneen lausuminen voimaannuttaa ja vastuuttaa siirtymään puheista tekoihin.
  • Anna itsellesi aikaa ja rauhallisia hetkiä kuunnella sisimpiä toiveitasi ja niiden merkitystä. Vain rauhassa ja levossa pääset aidosti kytköksiin toiveittesi ja ajatustesi kanssa.

Haluatko pysyä kartalla Kasvussa-blogin uusimmista päivityksistä? Kasvussa-blogi löytyy nyt myös Instagramista ja Facebookista!

Edellinen
Edellinen

Mitä yhteistä on sijoittamisella ja ruokavaliolla? Kolme yksinkertaista pointtia sijoitussuunnitelmaan

Seuraava
Seuraava

Mitä jokaisen sijoittajan pitäisi ymmärtää markkinasykleistä?