Rahamedia

View Original

Pelkän säästämisen sijaan rahaa kannattaa myös sijoittaa

Suomalaiset lepuuttavat rahojaan tileillään. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 lopussa pankkitileillä makasi 95,1 miljardia euroa. Aika iso summa rahaa. Toki osa rahasta on käyttörahaa, jota tarvitaan joka päivä. Veikkaisin kuitenkin, että ihan tuollaisia summia ei tarvita suomalaisten arjen pyörittämiseen, vaan osa rahoista voitaisiin sijoittaa tilillä hilloamisen sijaan.

Samaan aikaan kun suomalaisilla oli vuoden 2017 lopussa tileillään 95,1 miljardia euroa, osakesijoituksissa oli 38,5 miljardia euroa ja rahasto-osuuksissa 24,3 miljardia euroa (Tilastokeskus). Sijoitusvarallisuus oli siis varsin vähäistä verrattuna siihen, kuinka paljon rahaa olisi sijoitettavissa.

Kannattaisiko suomalaisten sijoittaa ahkerammin, vai onko turvallisempaa säilyttää rahoja tilillä? Mielestäni suomalaisten pitäisi rohkaistua sijoittamisessa sen sijaan, että jemmataan rahoja patjan alle. Tässä kirjoituksessa pyrin tuomaan esille näkökulmaa siihen, miksi sijoittaminen kannattaa.

Säästäjän ja sijoittajan ero

Moni puhuu säästämisestä, kun he laittavat rahaa rahastoon. Tässä kirjoituksessa säästämisellä tarkoitetaan kuitenkin sitä, kun rahaa säästetään tilille. Rahan laittaminen rahastoon on sijoittamista. Vaikka kyseessä olisi kuinka matalariskinen rahasto ilman suuria tuotto-odotuksia, se on silti sijoittamista.

Säästämällä rahaa tilillesi tiedät jatkuvasti, paljonko sinulla on rahaa nyt ja huomenna. Et odota summan kasvavan eksponentiaalisesti, Voit saman tien laskea, paljonko sinulla on rahaa kymmenen vuoden päästä, kun säästät joka kuukausi 200 euroa.

Sijoittajan tulevaisuus on puolestaan omalla tavalla epävarmempaa ja samalla varmempaa. Sijoittaja tietää samalla tavalla kuin säästäjäkin, kuinka paljon hänellä on tilillään rahaa tänään ja huomenna. Tässä hän on säästäjän kanssa samalla viivalla. Sijoittajan tarkoitus ei kuitenkaan ole kasvattaa tilillä makaavaa rahasummaa, vaan sen sijaan hän haluaa laittaa rahan tekemään lisää rahaa.

Säästöjen lisäksi sijoittajalla on rahaa sijoituksissa. Tällä saralla tulee mukaan epävarmuus. Sijoittaja ei voi tietää tarkalleen, kuinka paljon hänen sijoitustensa arvo on huomenna. Sijoittaja on valmis sietämään tämän epävarmuuden, koska uskoo siihen, että vuosien saatossa summa kuitenkin kasvaa nopeammin kuin pelkästään säästämällä tilille.

Sijoittaja ottaa siis riskiä ja säästäjä ei lainkaan. Se on tässä se suurin ero. Mietinkin usein, onko tämä luonnekysymys, ja voidaanko edes kaikkia suomalaisia saada innostumaan sijoittamisesta? Vai onko sijoitusinnon puute enemmänkin seurausta tiedon puutteesta?

Miksi kannattaa sijoittaa pelkän säästämisen sijaan?

Nordnet kiteyttää asian hyvin blogissaan: ”Tällä hetkellä talletuksien keskikoron ollessa noin 0,1 % ja osakerahastojen tuotto-oletuksen ollessa noin 7 %, menetetään 6,9 % vuosittainen tuotto. Se voi kuulostaa pieneltä, mutta pitkässä juoksussa se voi muodostaa yksittäisenkin säästäjän kohdalla satojen tuhansien eurojen eron. Esimerkiksi 20 vuoden aikana sijoitettu summa lähes nelinkertaistuisi 6,9 % tuotto-olettamalla.”

Tuossa on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miksi säästämisen sijaan kannattaa myös muistaa sijoittaa osa rahoista. Pelkästään säästämällä menetät siis mahdollisuuden hyviin tuottoihin. Sen lisäksi, että menetät tuottoa, menetät myös oikeastaan osan rahoistasi vuosien saatossa. Inflaatio nakertaa joka vuosi rahan arvoa, eli rahasi ostovoima heikkenee.

Tällä hetkellä voisit saada 600 eurolla lennot New Yorkiin, mutta päätät säästää vielä viiden vuoden ajan tilillesi rahaa shoppailua ja hotellia varten. Kun olet sitten viiden vuoden säästämisen jälkeen valmis ostamaan lentolipun New Yorkiin, huomaat ettei se 600 euroa enää riitäkään. Sillä 600 eurolla pääsee vain Isoon-Britanniaan asti. Tätä tarkoittaa inflaatio: samalla rahalla saa vähemmän vuosien päästä.

Euroopan keskuspankin inflaatiotavoite on hieman alle 2 % vuodessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kymmenessä vuodessa säästöjesi arvo laskee noin 17 prosenttia (Nordnetblogi). Se merkitsee sitä, että nyt 50 000 euron säästöt vastaavat 10 vuoden päästä enää 41 500 euroa nykyarvoltaan.

Aika on rahaa

Nyt jos olet havahtunut siihen, että sinunkin kannattaisi alkaa sijoittamaan pelkän säästämisen sijaan, aloita heti.

Kerron esimerkin kautta, miksi kannattaa aloittaa sijoittaminen mahdollisimman nopeasti. Näin ymmärrät miksi aika todellakin on rahaa. 

  1. Kaksikymppinen säästää 2 400 euroa vuodessa 10 vuotta, jonka jälkeen sijoitus kasvaa 7 prosentin vuotuisella tuotolla. Hänellä on 65-vuotiaana 356 700 euroa.

  2. Kolmekymppinen säästää 2 400 euroa vuodessa 35 vuotta putkeen ja saa 7 prosentin vuotuisen tuoton sijoituksillensa. Hänellä on 65-vuotiaana 333 200 euroa.

Yllä olevasta esimerkistä voi huomata, että mitä nopeammin aloitat, sitä parempiin tuloksiin todennäköisesti pääset. 30-vuotiaiden ja vanhempien ei kannata masentua tuosta esimerkistä, vaan ottaa siitä opiksi, että nyt ei enää kannata lykätä tätä asiaa. Jokaisen sijoittajan suurin murhe tuntuukin aina olevan, että harmi kun ei tajunnut tätä asiaa aikaisemmin 🙂 Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Nyt jos sitten ajatellaan sitä, että tämä kakskymppinen olisi säästänyt 200 euroa kuukaudessa 10 vuoden sijaan 45 vuotta eli siihen asti, kun hän täyttää 65. Hän olisi saanut säästöön 108 000 euroa. Hänellä olisi siis rahaa alle yksi kolmasosa siitä, mitä sijoittajalla olisi. Ja 10 vuoden sijoittamisen sijaan hän olisi joutunut säästämään sen 200 euroa kuukaudessa 45 vuotta.

Aloita mahdollisimman pian

Nyt jos heräsit siihen ihan tosissasi, että sijoittamisen aloittaminen kannattaa, käy lukaisemassa blogikirjoituksestani, miten pääset alkuun. Älä stressaa liikaa siitä, ettet tiedä tarpeeksi. Jos aloitat sijoittamaan 50 euroa kuukaudessa matalakuluiseen indeksirahastoon, sinulla on hyvin aikaa opetella siinä samalla kun sijoitat. Kaikkea ei tarvitse tietää heti.

Ensimmäiset vuodet sijoituksesi kasvaa lähinnä sinne laitetusta rahasta eikä vielä niinkään tuotosta. Korkoa korolle -ilmiö alkaa näkymään yleensä vasta vuosien päästä. Aloita siis rohkeasti. Kyllä se mielenkiinto asiaa kohtaan kummasti herää, kun vihdoin pääsee alkuun 🙂

– Johanna

Blogikirjoitusta ei ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi tai kehoitukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai -palveluilla. Jokainen vastaa omista sijoituksistaan itse henkilökohtaisesti.