Onko sijoittamisen aloittaminen ikuista unelmointia vailla toimintaa? Nappaa tästä vinkit ja aloita

*Kirjoitus sisältää kaupallisia linkkejä. En ole saanut rahaa tämän tekstin kirjoittamisesta, enkä saa rahaa myöskään lukukertojen mukaan, joten voit rauhassa lukea kirjoituksen. Teksti sisältää kaupallisia linkkejä ja ne ovat merkkattu tähdellä (*). Linkin klikkaaminen ei maksa sinulle mitään, eikä tuota minulle rahaa. Mikäli kuitenkin päädyt rekisteröitymään Nordnetin asiakkaaksi kirjoituksessa olevan linkin kautta, ansaitsen siitä komission. Tällä tavalla ansaitsen rahaa, mikä mahdollistaa blogin kirjoittamisen. Mikäli et halua, että minulle maksetaan komissiota, rekisteröidy Nordnetin asiakkaaksi muuta kautta. 🙂

Olen lukenut paljon kommentteja, että sijoittaminen kiinnostaa, mutta ei ole saanut aikaiseksi aloittaa. No, nyt on aika aloittaa eikä vain unelmoida. Sijoittaminen on yksinkertaista, joten älä turhaan tee siitä monimutkaista.

Mikko Sjögren on sanonut, että sijoittaminen voi olla yhtä jännittävää kuin katsoisi maalin kuivuvan tai nurmikon kasvavan. Jos et siis halua aloittaa aamuasi lukemalla Kauppalehteä tai paneutua lounaalla yritysten vuosikertomuksiin ja uusimpiin uutisiin, niin ei hätää. Sinun ei tarvitsekaan. Tehdään sijoittamisesta niin yksinkertaista, ettet edes muista sijoittavasi.

Aloittaminen

Ihan ensimmäiseksi sinun tulee ainoastaan miettiä, paljonko olet valmis sijoittamaan kuukausittain. Mieti sellainen summa, jonka puuttuminen ei vaikuta elämänlaatuusi. Sinulla ei siis tarvitse olla tuhansien eurojen säästöjä aloittaaksesi sijoittamisen! Sijoittamisen voi aloittaa vaikka jo 15 eurolla kuukaudessa. Raha on tarkoitus laittaa töihin, joten ei ole tarvetta ensin säästää tuhansia euroja säästötilille ja vasta sitten ryhtyä toimeen. Aloita heti ja anna rahan kasvaa sijoituksissa.

Sijoittamasi rahan täytyy olla sellaista rahaa, jonka olet myös valmis menettämään. Pidä erikseen säästöt, jotka on tarkoitettu käytettäväksi esimerkiksi hajonneeseen pesukoneeseen tai ulkomaanmatkaan.

Kun olet miettinyt, kuinka paljon olet valmis sijoittamaan, mieti kuinka kauan aiot sijoittaa. Jos ajattelet sijoittavasi viiden vuoden ajan, niin voin kertoa, että pettymys saattaa olla aikamoinen, jos odotat isoa tuottoa siltä ajalta. Korkoa korolle ilmiön vaikutuksen alkaa kunnolla nähdä vasta ensimmäisen viiden vuoden jälkeen. Alkuun sijoitussalkkusi kasvaa lähinnä sinne sijoitetusta rahasta, eikä niinkään tuotoista.

Suosittelen siis katsomaan sijoittamista pitkällä aikavälillä. Oletko valmis sijoittamaan seuraavat 20-30 vuotta? Pääset myös todennäköisemmin nauttimaan isoista tuotoista, kun sijoitusaikajänteesi on pitkä.

Kun olet päättänyt, kuinka paljon olet valmis sijoittamaan kuukausittain, *avaa itsellesi ilmainen arvo-osuustili Nordnetiin tai ota yhteyttä omaan pankkiisi. 

Laiskan sijoittajan sijoitussuunnitelma

Voidaksesi aloittaa sijoittamisen sinun ei tarvitse olla kauppatieteiden maisteri, joka elää ja hengittää sijoitusmaailmaa. Ihan oikeasti, ei tarvitse. 

Voi olla, että ajan kanssa innostut sijoittamisesta enemmänkin, mutta näin alkuun voin suositella laiskan sijoittajan sijoitussuunnitelmaa: kuukausisäästösopimusta rahastoihin.

Tekemällä kuukausisäästösopimuksen varmistat, että rahasi menevät sijoituksiin joka kuukausi automatisoidusti. Sijoittamalla rahasi kuukausittain sijoittamisesta tulee säännöllistä. Lisäksi tällä tavalla saat automaattisesti ajallista hajautusta. Kuukausisäästösopimus sopii loistavasti niin sanotulle ”laiskalle” sijoittajalle, joka haluaa vapauttaa itsensä osakekurssien seuraamiselta.

Kun olet päättänyt tehdä kuukausisäästösopimuksen, on aika valita mihin haluat rahasi sijoittaa. Mikäli haluat vielä tueksesi tarkat ohjeet, kuinka kuukausisäästösopimus tehdään, ja miten rahasto valitaan, lukaise ohjeet täältä.

Kuukausisäästäminen rahastoihin

Jos sinua ei tosiaan houkuta seurata osakekursseja ja tutustua yritysten vuosikertomuksiin, kannattaa tutkia rahastoja.

Itselleni yksi kriteereistä rahastoa valitessa ovat kulut. Kulut syövät tuottoja, joten siksi tällä on suuri merkitys. Kahden prosentin kulut eivät välttämättä kuulosta isoilta, mutta jos tuotto-odotus on esimerkiksi 6 %, silloin kahden prosentin kulut syövät heti kolmasosan tuotoista. Siihen kun vielä lisätään korkoa korolle -vaikutus, kymmenien vuosien päästä muutaman prosentin kulut ovat saattaneet syödä lähes puolet tuotoista. Alla esimerkki miten kulut syövät tuottoja.

1. Sijoitat 200 euroa kuukaudessa 30 vuoden ajan aktiivisesti hoidettuihin rahastoihin, joissa tuotto odotus on 7,3 %, mutta kulujen jälkeen tuotto tippuu 5 %:iin . Lopputulos 167 145 €

2. Sijoitat 200 euroa kuukaudessa 30 vuoden ajan matalakuluisiin indeksirahastoihin, joissa tuotto on 7,3 % ja kulujen jälkeen tuotto 7 %. Lopputulos 245 417 €

Ero näiden kahden rahaston välillä on 78 272 euroa.  Suosittelen siis ottamaan selvää millaiset kulut ovat rahastossa johon sijoitat. Esimerkit ovat laskettu Nordnetin säästölaskurilla.

Itse sijoitan ETF-rahastoihin, joiden kulut ovat matalat. Pidän kattona 0,6 %:n kuluja. ETF-rahastoilla ei ole aktiivista salkunhoitajaa, mikä madaltaa kuluja verrattuna perinteiseen aktiivisesti hoidettuun rahastoon, joita pankit usein tarjoavat. ETF:issä yhdistyvät suorien osakkeiden ja rahastojen hyvät puolet: ne toimivat kuin perinteinen rahasto, mutta ne on noteerattu pörssissä niin kuin osakkeet. ETF:illä saa myös loistavaa hajautusta kustannustehokkaasti. Lue lisää, mitä eroa on perinteisellä rahastolla sekä indeksi- ja ETF-rahastolla.

Kuukausisäästösopimus Nordnettiin

Jos päädyt laiskan sijoittajan sijoitussuunnitelmaan ja haluat aloittaa kuukausisijoittamisen Nordnetin kautta indeksirahastoihin tai ETF:iin, niin *ensimmäisenä rekisteröidy Nordnetin asiakkaaksi. Tarkat ohjeet kuukausisäästösopimuksen luomiseen ja rahaston valintaan löydät blogikirjoituksestani. Kirjoituksessa on ohjeet kuvien kera, joten homma ei jää siitä kiinni, ettet osaisi aloittaa sijoittamista!

Muista, että jos sinulla tulee kysymyksiä liittyen Nordnetin palveluihin, voit aina soittaa heidän asiakaspalveluunsa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olen sinne itsekin rimpauttanut. Kerran esimerkiksi halusin tietää, mitkä ETF-rahastot täyttävät vastuullisen sijoittamisen kriteerit, niin ei mennyt kuin muutama minuutti ja minulla oli näiden rahastojen nimet tiedossa.

Kun olet valinnut mieluiset rahastot tai ETF:t ja tallentanut suunnitelmasi, voit jatkaa elämästä nauttimista. Toki suosittelen, että käyt kerran katsomassa, että kuukausisäästösopimus on lähtenyt pyörimään. Sen jälkeen voit sitten luottaa automatisoituun systeemiin ja rentoutua. Sinusta on nyt tullut sijoittaja.

Tulevaisuus sijoittajana

Nyt kun olet päässyt sijoittamisen makuun saattaa olla, että innostut siitä enemmän. Tai sitten voi olla, että seuraavat 20 vuotta sijoitat samalla kaavalla, etkä sen kummemmin edes ajattele asiaa. Oli kummin vain, tärkeintä on, että olet aloittanut. Kyllä se sijoitus siellä kasvaa vuosien saatossa, vaikka laskukausiakin varmasti mahtuu mukaan.

Oma sijoitusstrategiani on tällä hetkellä selkeä. Sijoitan kuukausisäästösopimuksella erilaisiin rahastoihin. Tarkoitus on sijoittaa vähintään seuraavat 20 vuotta, mutta toivon mukaan sijoitettava kuukausisumma kasvaa ajan kanssa. Rahastojen lisäksi olen myös vähitellen kiinnostunut suorista osakkeista. Innostus ja osaaminen kasvaa parhaiten tekemällä!

Haastatellessani Martin Paasia, Nordnetin talousasiantuntijaa, sain vahvistuksen sijoitusstategialleni. Martin sanoi, että kuukausisäästäminen matalakuluisiin rahastoihin, on fiksuin ja tehokkain tapa sijoittaa rahat.

  • Johanna

HUOM! Tätä tekstiä ei tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettäää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.

Edellinen
Edellinen

Mikä on Taloudellinen puskuri ja miksi se on tärkeä?

Seuraava
Seuraava

Asuntosijoittamisen matematiikan perusteet