Näkemiin rakas Lontoo!

Olen pitänyt hiljaiseloa blogin puolella jonkin aikaa, koska suuret muutoksen tuulet ovat puhaltaneet elämässäni viime aikoina. Reilun kolmen vuoden Englannissa asumisen jälkeen päätimme puolisoni kanssa pakata tavaramme ja muuttaa takaisin Suomeen, Helsinkiin.

Syitä Suomeen paluuseen on monia. Ensinnäkin sain Suomesta hienon työtarjouksen, johon päätin tarttua. Sain mielenkiintoisen työhaasteen yrityksestä, jota olen ihaillut pitkään heidän kulttuurinsa ja erinomaisen työantajaimagonsa ansiosta. Lisäksi halusimme olla lähempänä Suomessa asuvia läheisiämme, joiden läsnäoloa kolmen vuoden aikana olemme kaivanneet suuresti. Brexitin myötä lisääntynyt vastakkainasettelu paikallisten ja EU-kansalaisten välillä myös vahvisti päätöstämme palata Suomeen. Lopulta myös tänä keväänä Englannissa pahasti jyllännyt koronakriisi sai arvostamaan Suomen vahvaa terveydenhuoltoa, sosiaalijärjestelmää sekä luontoa (ja tilaa) entistäkin enemmän. En enää nähnyt Lontoota paikkana, jossa asuisin pitkällä tähtäimellä ja haluaisin esimerkiksi kasvattaa mahdolliset tulevat lapseni. Suomi veti pidemmän korren!

Tärkeä ja opettavainen jakso elämässä

Englannin vuodet ovat olleet erittäin tärkeä ja opettavainen etappi elämässäni ja olen todella onnellinen, että toteutin haaveeni työskentelystä yhdessä tärkeimmistä metropolikaupungeista. Opin paljon kulttuurienvälisestä liiketoiminnasta työskennellessäni kansainvälisessä myynnin roolissa. Oli ilo huomata, että englannin kielellä työskentely sujui mainiosti ja pärjäsin hyvin monikulttuurisessa ympäristössä. Nautin haasteista ja kehityin ammattilaisena suurin loikkauksin.

Valokuvaaja: Manual Productions

Toisaalta Englannissa työhöni sisältyi niin paljon kansainvälistä matkustamista, että työmatkustamisen hohto poistui suhteellisen nopeasti ja aloin kokea matkustamisen suuresta määrästä ns. "ekologista tuskaa". Jatkuvasti kasvava hiilijalanjälkeni alkoi yhä enemmän ahdistaa mieltäni ja lisäksi aloin miettiä liki viikottaisen lentomatkustamisen mahdollisia haitallisia terveysvaikutuksia kehooni. Lopulta matkustuspainotteisessa työssä jatkaminen ei enää tuntunut oikealta ratkaisulta itselleni ja kaipasin elämäni rauhoittamista. Näin aloin vuoden alussa etsiä itselleni uutta, sopivampaa työhaastetta, joka sitten lopulta löytyi Suomesta, kansainvälisen yrityksen palveluksesta.

Lue artikkelini: Työmatkalaisen elämästä on usein glamour kaukana

Monta hyppyä uuteen ja tuntemattomaan

Kolmen vuoden aikana pääsin toden totta venymään uusille alueille niin uralla kuin vapaa-ajallanikin. Yksityiselämässäni pääsin alkuun asuntosijoittajana Englannissa ja perustin ensimmäisen oman yritykseni. Asuntosijoittamisen aloittaminen uudessa maassa oli totaalinen hyppy tuntemattomaan ja epämukavuusalueelle. Tämä totisesti opetti paljon ja oli rohkaisevaa huomata, että minä, joka en ymmärtänyt ns. “hölkäsen pöläystä” asuntosijoittamisesta vielä ennen Lontoon kokemustani, olen tässä ajassa omaksunut itselleni asuntosijoittamisesta uuden intohimon ja liiketoiminnan.

Aion jatkaa asuntosijoittamista Englannissa myös jatkossa. Suomessa asuminen ei tule edistystäni hidastamaan, koska olen ehtinyt luoda Englannissa ympärilleni paikallisen "voimatiimin", yhteistyökumppaneiden verkoston, joka auttaa pyörittämään ja edistämään liiketoimintaani Englannissa asuessani etäällä. Toki suunnitelmiini kuuluu matkustaminen Englantiin sijoitusalueelle tarpeen tullen. Tällä tavalla napanuorani Englantiin ei onneksi pääse täysin katkeamaan.

Katso haastatteluni Rahamedia Livessä: Asuntosijoittaminen ulkomailla

Älä jätä unelmiasi toteuttamatta

Rakastan Lontoota kaupunkina: se tulee aina säilyttämään paikkansa sydämessäni unelmieni kaupunkina, johon suuntaan nauttimaan kulttuurielämyksistä, tunnelmallisista ravintoloista, hämyisistä pubeista, vihreistä puistoista sekä huikeista urheilutapahtumista. Lontoossa vietettyä vapaa-aikaa ja Lontooseen jääviä ystäviäni jään kaipaamaan varmasti eniten tässä koko kokemuksessa. Onneksi nuo ystävyyssuhteet hitsautuivat kolmen vuoden aikana niin tiiviiksi, että ne tulevat varmasti säilymään elämässäni maasta riippumatta. Ja onneksi Lontoossa pääsee käymään myös jatkossa, vaikkakin sitten turistina!

Valokuvaaja: Catherine Amanda Leigh

Olen ikionnellinen, että toteutin haaveeni Lontoossa työskentelystä. Nyt olenkin henkisesti paljon valmiimpi “asettumaan” takaisin Suomeen ja koen, että mitään ei ole jäänyt hampaankoloon harmittamaan. Uskon, että pahimmat katumukset koituvat niistä asioista, joista on haaveillut, mutta ei ole syystä tai toisesta toteuttanut. Kannustankin kaikkia teitä, jotka haaveilette ulkomailla työskentelystä toteuttamaan rohkeasti haaveenne. On paljon parempi, että olette tehneet ja kokeneet tuon unelman, sen sijaan, että jossittelisitte asian kanssa koko loppuelämänne miettien “mitä jos olisin lähtenyt ja tehnyt”. Olen elämäni aikana asunut viidessä eri maassa opintojen tai töiden puitteissa ja voin vahvistaa, että nuo jaksot ulkomailla ovat kokemuksia, jotka eivät unohdu koskaan ja joita tulee varmasti muistelemaan vielä vanhanakin kiikkustuolissa.

Lue artikkelini: Kerro unelmistasi ääneen

Urasummit-tapahtumasta vinkkejä uralle ja työnhakuun

Jos kaipaat kannustusta urallesi, tule kuulolle Urasummit 2020 -tapahtumaan 10 – 12.6. Tämä verkossa järjestettävä tapahtuma on maksuton. Kuulet haastatteluja työelämän vaikuttajilta ja asiantuntijoilta niin uraan, työnhakuun kuin itsensä kehittämiseenkin liittyen.

Pääsin itsekin mukaan nimekkääseen esiintyjäkaartiin kertomaan oman uratarinani. Kerroin esimerkiksi siitä, miten humanisti päätyi teknologia-alalle ja miten työnhaku ulkomailla sujui. Käyhän tsekkaamassa tapahtuman esiintyjät osoitteessa https://urasummit.fi/. Esiintyjät ovat nimittäin erinomaisia! Harvoin sitä pääsee Alexander Stubbin kanssa samoille lavoille! ;)

Tutustu Urasummit 2020 -tapahtumaan täällä: https://urasummit.fi/

Edellinen
Edellinen

Markkinakatsaus - viikko 24

Seuraava
Seuraava

Tee päätös yrittäjäksi ryhtymisestä tunteen sijaan järjellä