En saavuttanut viime vuonna mitään - vai saavutinko?

Vuoden vaihtuessa tulee usein mietittyä tulevaa vuotta ja tavoitteita. Kun puhutaan taloudellisista tavoitteista, olisi myös mielestäni yhtä tärkeää pysähtyä miettimään mennyttä. Kannattaa muistaa, että menneen murehtimisen ja menneestä oppimisen välillä on kuitenkin iso ero. Älä jää surkuttelemaan mahdollisia virheitä, vaan ota oppia ja keskity asioihin, joissa olet onnistunut.

Omat fiilikset vuoden vaihtuessa

Vuoden vaihtuessa oli sellainen olo, että olipas turha vuosi. Tuntui kuin elämä olisi junnannut paikoillaan, eikä mitään kehitystä olisi tapahtunut. Varsinkin taloudellisesta näkökulmasta katsottuna vuosi näytti epäonnistuneelta.

En ostanut uutta sijoitusasuntoa. Sijoitussalkku ei kasvanut juuri mihinkään, säästöistä (=puskuri) puhumattakaan. Näytti siis melkoiselta epäonnistumiselta, kun tavoite on kuitenkin vaurastua vuosi vuodelta.

Todellisuudessa olin kuitenkin saanut kuitattua vuoden aikana loput luottokorttivelasta kerralla pois. Maksoin 1700 euron luottokorttivelan keväällä (alkujaan velka oli4000 euroa) ottamalla rahat kertyneistä sijoituksista, jotka olivat plussalla. Tämän takia tuntui, että sijoitukseni eivät kasvaneet, koska ”jouduin” syömään kuormasta.

Sen lisäksi että maksoin luottokorttivelan pois, nostin kuukausittaista sijoitussummaa vuoden aikana 100 eurosta 300 euroon. Ostin elämäni ensimmäiset suorat osakkeet (CapMan), jotka ovat muuten plussalla ;) Sijoitin myös ensimmäistä kertaa listaamattomaan yritykseen (Papu).

Luottokorttivelan maksamisen ja sijoittamisen lisäksi kahden sijoitusasuntoni lainat lyhenivät jälleen lisää, ja omistusasunnon lainan lyhentämisen ansiosta myös nettovarallisuuteni kasvoi.

Välillä tämä vaurastuminen tuntuu tappavan hitaalta, kun tulot eivät kuitenkaan huitele kovinkaan korkealla. Malttamattomalle luonteelle tämä on kehittymisen paikka. Kannattaakin muistuttaa itseään siitä, että kyseessä ei ole pikamatka, ei edes maraton vaan hemmetin pitkä ultramaraton.

Tavoitteiden asettaminen uudelle vuodelle

Edellisenä vuonna en ollut tehnyt selkeitä tavoitteita vuodelle, joten se oli myös ehkä osasyy siihen, miksi tuntui, etten ollut saavuttanut mitään. Nyt koin tärkeäksi istahtaa alas ja katsoa tämän hetken lukuja ja tavoitteita vuodelle 2020, joita voin seurata vuoden edetessä.

Kirjasin ylös omistus- ja sijoitusasuntojen arvot, autolainan, asuntolainat sekä osake- ja rahastosalkun arvon. Koska en ole aikaisempina vuosina kirjannut tilannetta ylös, on vaikea tehdä vertausta esimerkiksi viime vuoteen. Tämän takia on vaikea myös kokea onnistumisen tunteita, koska ei ole mitään, mihin verrata. Suosittelen sinuakin aloittamaan, mikäli et ole tätä aikaisemmin tehnyt!

Essi kirjoitti Vaurastumisen polku -blogiinsa loistavan artikkelin oman talouden tilinpäätöksestä ja tavoitteiden tekemisestä, mistä voit saada ideoita miten oman talouden luvut kannattaa käydä läpi.

Kun olin kirjannut tämän hetken taloudellisen tilanteen, jatkoin projektia kirjaamalla vuoden 2020 tavoitteet. Todellisuudessa tähän koko hommaan meni ehkä noin 20 minuuttia, joten sana projekti kuulostaa aivan liian työläältä.

Laskin paljonko lainani lyhenevät vuoden 2020 aikana. Tieto löytyy kätevästi verkkopankista. Esimerkiksi yhden lainan lyhennys on 370 euroa kuukaudessa, mutta siitä koron osuus on noin 120 euroa, joten itse laina lyhenee 250 euroa kuukaudessa. Täten omaisuutta kertyy vuoden aikana 12 x250 euroa = 3000 euroa.

En ollut aikaisemmin laskenut lainanlyhennyksiä, mutta huomasinkin, että on motivoivaa laskea sijoitusten lisäksi kertyvä varallisuus lainanlyhennyksien kautta. Niiden kautta omaisuutta kertyy vähän kuin huomaamatta, kun omistus- ja sijoitusasuntojen lainat pienenevät joka kuukausi.

Lainojen lisäksi laskin myös, kuinka paljon laitan kuukausittain osakkeisiin/rahastoihin sekä kuinka paljon ne mahdollisesti tuottavat minulle. Vuosi 2020 voi hyvinkin tuoda tullessaan laskumarkkinat, joten saattaa olla, ettei salkku kasvakaan odotetulla tavalla, vaan kääntyy miinukselle. Siihen olen henkisesti varautunut.

Todellinen muutos ja kehitys tapahtuu korvien välissä

Omaisuuden karttuminen tuo taloudellista varmuutta ja sitä kautta hyvinvointia omaan elämään. Koen myös, että sijoittajana kehittyminen, sijoittamisen opettelu sekä varallisuuden kasvattaminen lisäävät itsevarmuutta. On hienoa nähdä itsensä kehittyvän jossain uudessa.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin ollut muutos korvien välissä sekä kaiken tämän innostuksen jakaminen mahdollisimman monille ihmisille.

Kun pohdin mennyttä vuotta, huomasin ison muutoksen itsessäni. Sanoin avomiehelleni, että en raaski lähteä reissuun nyt keväällä, koska palaan koulun penkille ja tuloni laskevat. Entinen Johanna olisi vain lopettanut sijoittamisen, jolloin rahaa jäisi säästöön ulkomaanmatkaa varten. Olisin varannut reissun Aasiaan ja mahdollisesti nostanut myös osan sijoituksistani päästäkseni reissuun.

Nyt kuitenkin ajatukseni on kääntynyt siihen suuntaan, että sijoittaminen on yhtä pakollinen menoerä kuukaudessa kuin lainanlyhennykset ja ruokakulut. Kolme vuotta taaksepäin näin ei olisi ikimaailmassa käynyt.

Älkää käsittäkö väärin, elämästä pitää nauttia, eikä pelkän omaisuuden kerryttäminen ole hyvä tavoite. Taloudellisesti nyt vain ei ollut hyvä aika matkalle, ja syksyllä onkin sitten tulossa valmistumisen johdosta palkintomatka itselleni.

Muita merkittäviä juttuja vuonna 2019 oli Massimuijat-yhteisön kasvaminen, blogin kirjoittaminen, Rahamedia-sivuston perustaminen sekä verkostoituminen saman henkisten ihmisten kanssa. Pääsin ihailemani Harri Hurun Ostan asuntoja -podcastin vieraaksi, sain jakaa tarinaani useammassa lehdessä, järjestin ensimmäisen sijoitusillan ja vaihdoin ajatuksia monien upeiden naisten kanssa.

Rahamedian tiimi

Rahamedian ympärille rakentui upea tiimi, jonka kanssa on ilo tehdä töitä suomalaisten vaurastumisen eteen.

Näin jälkikäteen kun ajattelee,vuosi 2019 oli ihan hemmetin hyvä!

Toivon kaikille teille lukijoille huikeaa vuotta, menestystä sekä onnistumisen iloa. Ja toivottavasti näen mahdollisimman monia teistä tammikuun Unelmat todeksi -tapahtumassa, missä sinulla on mahdollisuus päästä kuulemaan erilaistan naisten tarinoita sijoittamiseen sekä uraan liittyen. Olen juontamassa tapahtumaa, joten mikäli saavut paikalle, tulehan nykäisemään hihasta, olisi mukava vaihtaa ajatuksia kanssasi!

  • Johanna

Edellinen
Edellinen

Asuntosijoittajan 8 keinoa murskata markkinatuotot!

Seuraava
Seuraava

Kasvussa-blogi: Vuoden 2019 luetuimmat postaukset