Rahamedia

View Original

Mitä asioita seuraan yhtiöiden osavuosikatsauksissa?

Tällä hetkellä on meneillään pörssilistattujen yhtiöiden toisen neljänneksen (Q2) osavuosikatsaukset ja samalla yritykset antavat puolivuotiskatsaukset. Pörssiyhtiöt ovat velvollisia raportoimaan kvartaaleittain, eli neljännesvuosittain tuloksestaan. Näiden välillä tulee myös antaa tulosvaroituksia, jos aihetta. Suoraan osakesijoituksia tekevän sijoittajan on mielestäni hyvä seurata säännöllisesti yritysten julkaisemaa dataa, sillä se perustuu siihen todelliseen tietoon, toisin kuin naapurin antamat vinkit.

Edellisessä blogipostauksessa kirjoitin siitä, kuinka paljon käytän aikaa osakesijoittamiseen. Kerroin aktiivisesti seuraavani esimerkiksi yhtiöiden tulosjulkistuksia. Nyt kerron mitkä ovat ne omat TOP 5 asiaa, joita erityisesti seuraan osavuosikatsauksissa.  

1. Analyytikkojen konsensusennusteet

Ennen yhtiöiden osavuosikatsauksia talousmedioissa näkyy analyytikkojen arvioita yhtiöiden tuloksista. Analyytikoilla on luonnollisesti enemmän dataa käytännössään kuin meillä normisijoittajilla. Itse hieman seurailen ennakkoarvioita, koska varsinaisina tulosjulkistuspäivinä analyytikkojen ennusteita verrataan toteutuneisiin tuloksiin. 

Usein näkeekin otsikoita tyyliin: "Ylitti tulokset reippaasti…" , "Liikevoitto jäi odotuksista..". Nämä analyytikkojen ennusteet ovat sen takia tärkeitä, koska yhtiön kurssi voi heilahdella voimakkaasti, mikäli toteutunut tulos reippaasti alittaa tai ylittää ennusteet. Toisaalta, vaikka yhtiö ylittäisi tulokset, niin markkinareaktio voi olla negatiivinen, eli kurssi laskee. Tällöin puhutaan siitä, että "markkinat odottivat vielä enemmän".

Eli osavuosikatsausten tulosjulkistuspäivät voivat tarjota hyviä osto- tai myyntipaikkoja, jos on omissa suunnitelmissa ostaa uusia osakkeita tai lisätä.

2. Miten liikevaihto ja -voitto ovat kehittyneet

Taloudellisista tunnusluvuista keskeisimmät ovat liikevaihto ja –voitto. Näitä lukuja aina verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon ja kapitalistisessa maailmassa yrityksen tulisi aina pyrkiä kasvamaan ja lyömään vain entistä kovempia tuloksia pöytään. Esimerkiksi Kone raportoi liikevaihdon kasvaneen 11prosenttia ja liikevoiton 13,1prosenttia.

"Liikevoitto voi kasvaa, vaikka liikevaihto vähenisi - näin kävi usealle yhtiölle tässä koronakriisin aikana, kun ankarat kulukuurit iskivät."

Nämä luvut eivät välttämättä ole täysin vertailukelpoisia vuosittain, sillä kova harppaus liikevaihdossa voi johtua esimerkiksi yrityskaupoista, ja velkaantuneisuus on voinut samalla kasvaa. Toisaalta liikevaihdon kasvu tai lasku voi kuitenkin olla parempi indikaattori yrityksen tilanteesta kuin pelkkä liikevoitto. Liikevoitto voi kasvaa, vaikka liikevaihto vähenisi – näin kävi usealle yhtiölle tässä koronakriisin aikana, kun ankarat kulukuurit iskivät. Eli kannattaa hieman syvemmin katsoa mihin nämä lukemat perustuvat. Koneen voisi esimerkiksi todeta, että liikevaihto – kuin myös voitto – kasvoi usealla eri markkina-alueella, mutta riskinä nähdään nousevat kustannukset, kuten merirahti, joka voi vaikuttaa loppuvuoden liikevoittomarginaaleihin.

3. Saadut tilaukset

Helsingin pörssissä on paljon konepajateollisuutta ja monen yhtiön osalta tämä tarkoittaa, että tuotteiden/laitteiden myyntiprosessit voivat olla pitkiä. Saadut tilaukset ovat hyvä indikaattori kertomaan, miltä yhtiön tulevaisuus näyttää. Usein on, että saadut tilaukset merkitään tiettyyn vuosineljännekseen ja itse laitteen toimitus voi tapahtua vasta seuraavana vuonna. Tilauskanta käytännössä kertoo, onko yritykselle "kassavirtaa" tulossa myös lähitulevaisuudessa ja myös voi nähdä, miten yritys on pärjännyt kilpailijoihin nähden.

Jälleen täytyy muistaa, että pörssiyhtiöt tiedottavat isoista kaupoista pitkin vuotta. Esimerkiksi Valmet on nyt kesän aikana kertonut muutamista uusista tilauksista ennen Q2-osavuosikatsaustaan. Itse asiassa Valmetin suhteen kävi niin mielenkiintoisesti, että itse tulos jäi hieman odotuksista, mutta saadut tilaukset taas ylittivät ennakko-odotukset. Markkinareaktio oli tulokseen näin ollen maltillinen.

4. Päivitystä yhtiön strategian etenemisestä ja vertailu yrityksen asettamiin tunnuslukuihin

Yhtiöt asettavat selkeät taloudelliset mittarit omalle toiminalleen esimerkiksi velkaantuneisuuden tai liikevoittomarginaalin suhteen. Osavuosikatsauksissa myös nämä tiedot käydään läpi, eli millainen taloustilanne on suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Sijoittajana tätä kautta voi seurata, kuinka hyvin yritys on onnistunut oman strategiansa toteuttamisessa ja ennen kaikkea itse arvioida, uskooko yrityksen mahdollisuuksiin saavuttaa tavoitteensa.

Esimerkiksi Kemiran tavoite velkaantuneisuuden suhteen on alle 75 prosenttia ja velkaantuneisuus nyt edellisellä Q2 oli 69 prosenttia. Verkkokauppa.com puolestaan on asettanut selkeän tavoitteen saavuttaa miljardin euron vuosittainen liikevaihto vuoteen 2025 mennessä ja osavuosikatsauksissa pureskellaan auki, miten tämän tavoitteen saavuttaminen edistyy. Jälleen sijoittaja voi itse arvioida, kuinka vahvasti uskoo yhtiön toimintaan ja kykyyn saavuttaa tavoitteensa.

5. Yhtiön johdon arvio tulevasta

Ehkäpä se kaikista mielenkiintoisin on yhtiön johdon oma arvio tulevasta. Viime vuonna moni yhtiö kieltäytyi kertomasta lyhyen ajan näkymistä, mutta onneksi nyt ollaan taas palattu siihen, että näkymistä kerrotaan. Tosin, on hyvä osata suhtautua pienellä kriittisyydellä ja lukea rivien välistä viestejä. Oma mutu-fillis on, että yritykset antavat mieluummin liian varovaisia näkemyksiä kuin yltiöpositiivisia, sillä aina on parempi ylittää tulokset kuin joutua antamaan negatiivinen tulosvaroitus myöhemmin. Yritys voi kertoa pitävänsä antamansa ohjeistuksen ennallaan, kuten esimeriksi Vaisala kertoi, vaikka raportoi tilausmäärän Q2-periodilla olevan ennätyksellisen korkea.

Yrityksen johto arvioi myös esimerkiksi markkinoilla olevia riskejä ja miten ne voivat vaikuttaa liiketoimintaan. Neste on usein epävarmuustekijöinä maininnut raaka-aineiden saatavuusongelmat, Vaisala mainitsi tämän vuoden osalta potentiaalisen komponenttipulan. Tämäntyyppiset haasteet voivat niin hidastaa yhtiöiden toimintaa kuin myös lisätä kustannuksia, jotka puolestaan luonnollisesti vaikuttavat tulokseen. Ja tässä ajassa tyypillisesti yhä COVID-19 aiheuttaa epävarmuutta.

Piensijoittajana koen mielenkiintoisena tulosjulkkareiden Q&A-sessiot, eli miten yritysjohto vastailee kysymyksiin. Tässä voi saada hieman vihiä asioista, joita yritykset eivät vielä halua sanoa ja tyytyvät antamaan hyvin kierteleviä vastauksia.

**

Ps. Otahan seurantaan Sijoittajaleidin sometilit: Instagram ja/tai Facebook.