Elämäni ensimmäiset 35 vuotta kuuluin niihin ihmisiin, jotka saattoivat rallatella syömisten ja juomisten kanssa ihan miten sattuu, eikä se näkynyt missään. Nuorena aikuisena mässytin roskaruokaa ja eineksiä, no, en nyt ihan koko aikaa, mutta usein. Kropassa se ei näkynyt mitenkään.

Kun kiloja alkoi kertyä, olin vähän järkyttynyt. Ei puhuta mistään massiivisesta paisumisesta edes, vaan ilmiöstä, minkä varmaan joka toinen synnyttänyt nainen tunnistaa: luut ja läskit asettuvat uusiin paikkoihin kehossa ja painoa on ”ihan yhtäkkiä” kymmenen kiloa enemmän kuin, noh, kymmenen vuotta sitten. Peruskehopositiivisenakin tässä oli hiukan sulattelemista. Jossain vaiheessa tutustuin sitten pätkäpaastoon.

Pätkäpaasto sopi minulle, sillä se vaati vain hiukan itsekuria – toisin kuin vaikkapa jokapäiväinen lenkille lähteminen, joka minun näkökulmastani vaatii huomattavasti enemmän: sohvalta nousemisen ja liikkumaan vaivautumisen. Piene(hkö)n lapsen äitinä kotoa irtautuminen tuntui vaivalloiselta, joten pätkäpaasto it was. Oli aivan helppoa vain yksinkertaisesti syödä vähemmän, kun niin oli päättänyt. Tulevaisuudessa häämötti tavoite – se, että kehonkoostumuslukemien rasvaprosentti ei huutaisi punaista – ja onnistuminen tavoitteeseen pääsemisestä oli pienistä askelista kiinni. Onnistuin karistamaan rasvakiloja peräti kahdeksan ja samalla sain heittää romukoppaan monia uskomuksia itsestäni ja ruokailutottumuksistani.

Itsekuri treenautuu ajatustyöllä

Painonhallinnassa ja vaurastumisessa on yllättävän paljon samaa. Molemmat ovat tahtolajeja, rutiinilajeja. Itsekuri taas on kuin lihas, joka vahvistuu treenaamalla - ja tuo treeni on paitsi toistoja, myös perusteellista itsetuntemusta ja ajatustyötä.

Minulle ei esimerkiksi ole ollut kovin vaikeaa kutistaa käyttöbudjettiani minimiin ja laittaa kaikkea liikenevää sijoituksiin, kun olen pitänyt mielessäni kirkkaan tavoitteeni neljän tunnin työpäivästä ja taloudellisesta vapaudesta. (Se, ettei maapallomme kantokyky kestä nykyisenkaltaista kulutustahtiamme, on myös osaltaan auttanut siinä, että olen käytännössä lopettanut shoppailun kokonaan.)

Kovin vaikeaa ei ollut myöskään pätkäpaaston ylläpitäminen, kun mietin omaa terveyttäni, joka oli luisumassa vaaralliseen suuntaan, sekä kaikkia niitä vaatekaappini pitämättömiä vaatteita, jotka eivät mahtuneet päälle.

Painonhallintaa ja vaurastumista yhdistää se, että tulokset eivät synny yhdessä yössä. Välillä jopa tuntuu, että mennään pelkästään takapakkia. Silloin tavoitteen on hyvä olla mielessä kirkkaana, ja matkan alussa tehdyn päätöksen täytyy pitää. Pitää myös olla itselleen armollinen. Hommat voivat luisua pois lapasesta, mutta sitten on otettava ryhtiliike. Sellainen on minullakin pätkäpaaston osalta parhaillaan käynnissä.

Viisikymppisenä aion saada kaksi vaahtokarkkia

Stanfordin kuuluisa vaahtokarkkikoe on minusta alati kiinnostava psykologinen koe. Kokeessa tutkittiin 4-vuotiaiden itsekuria – käytännössä heidän kykyään vastustaa mielitekoa (vaahtokarkki) saadakseen suuremman palkkion (kaksi vaahtokarkkia). Puhutaan viivästetystä tarpeentyydytyksestä, jonka on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan myös menestyksen – sekä, ei ehkä yllättäen, myös painonhallinnan – kanssa aikuisiällä. Jokseenkin yllättävää oli, että alkuperäisessä kokeessa vain 30 prosenttia lapsista malttoi odottaa vartin saadakseen kaksi vaahtokarkkia.

Minulle sijoittamisessa ja vaurastumisessa on kyse juuri jostain tällaisesta, viivästetystä tarpeentyydytyksestä. Maltan hyvin olla mukana esimerkiksi Aku Varamäen ja Julia Thurénin lanseeraamassa Viiden vaatteen vuosi -haasteessa, kun samalla laitan rahaa ”pankkiin” tulevaisuuden itselleni. Se päivä tulee, kun kiitän itseäni niistä valinnoista, joita tänään teen. Viisikymppisenä aion saada kaksi vaahtokarkkia tällä hetkellä tarjolla olevan yhden sijaan. Joko uskaltaisin sanoa sen ääneen? Viisikymppisenä sijoitustemme nettovarallisuus ylittää miljoonan.

Tule seuraamaan Instagram-tililleni, miten Viiden vaatteen vuosi -haasteeni etenee ja kuinka pinna kireällä olen aloittamassa taas yhtä pastelliremonttia ”tulevaisuuden Kati” kirkkaana mielessäni.