Rahamedia

View Original

Kuinka kannattavaa Airbnb majoittaminen on ollut?

Airbnb majoittamisen makuun pääsin toukokuussa, kun aloitin toiminnan vuokraamalla asunnon, tein siihen edullisen pintaremontin, kalustin asunnon ja listasin airbnb:hin. Kirjoitin remontti- ja kalustusprojektista blogiin kesän alussa ja moni toivoikin, että päivitän tilanteesta kesän lopussa. Täältä siis tulee.

Majoittamista on takana kohta neljä kuukautta ja kokemus on ollut jännittävä, pelottava, turhauttava, innostava, mahtava ja kasvattava. Siivousten aikatauluttaminen on ollut verrattain helppoa, koska perhevapailla ei pahemmin aikataulut ole painaneet. Siivoukset ovat kuitenkin aiheuttaneet liikkumisen suhteen tiettyjä rajoitteita ja useat peräkkäiset siivouspäivät ovat pakottaneet pysymään kesän tiiviimmin Kuopiossa ja lähikunnissa. Airbnb majoittaminen ja erityisesti lyhyemmät varaukset tarkoittavat jatkuvaa pyykin pesemistä ja siivoamista, mitä saa kyllä muutenkin tehdä kotona yllin kyllin. Ensi viikolla edessä on myös töihin paluu, mikä tarkoittaa uutta arkea ja erittäin hyvää kalenterin hallinnointia.

Kuinka kannattavaa airbnb majoittaminen on taloudellisesti?

Listasin asunnon airbnb toukokuun toisella viikolla. Ensimmäinen varaus tuli muutaman päivän päähän listaamisesta.

Toukokuussa tuotto oli 0€. Vuokrauksesta syntynyt nettotulo oli 735,02€, mikä riitti suurin piirtein kattamaan asunnon vuokraamisesta aiheutuneet kulut: vuokra 690€, autopaikka 25€ + kotivakuutus n. 12€. Kuukaudelta minulla ei ollutkaan isoja odotuksia ja tavoite oli saada kulut katettua, joten olin tyytyväinen lopputulokseen. Varauksia tuli tasaiseen tahtiin, mutta kesäkuu täyttyi nihkeästi.

Airbnb asunnon sisustus on herättänyt paljon ihastusta

Kesäkuussa tein aloittelijan virheen, enkä muistanut ottaa hinnoittelussa huomioon juhannusviikkoa. Harvempi suomalainen taitaa viettää juhannuksen kaupungissa ja kalenteri oli tyhjää täynnä. Kesäkuu oli muutenkin hiljainen ja kesäkuun lopussa olin heittämässä hanskoja jo tiskiin. Toinen kannattamaton kuukausi putkeen ja suunnittelin jo asunnon jälleenvuokraamista pitkäaikaisesti tai kalusteiden myyntiä ja asunnon irtisanomista. Kesäkuun nettotulo oli 518,75€, joten jäin reilusti maksun puolelle. Perhevapaalla tulot eivät ole olleet suuren suuret, joten ajatus miinukselle jäämisestä tuntui pahalta.

Heinäkuusta tulikin oikea game changer, kun listasin asunnon booking.comiin. Heinäkuun alussa päätin, että jos heinäkuu ei ole kannattava lopetan homman ja that’s it. Booking ottaa majoittajalta suuremman provision tuotoista, mutta varauskalenteri alkoi täyttyä nopeasti. Olen keskustellut varauksista muiden asuntosijoittajien kanssa. Toiset eivät saa varauksia juuri nimeksikään bookingin kautta, vaan suurin osa tulee airbnb kautta. Minulla homma toimii päinvastoin ja tällä hetkellä airbnb kautta ei ole yhtään varausta jonossa, kun taas bookingin kautta on kymmenkunta.

Vihdoinkin tuottoa

Varausten määrä alkoi näyttää erittäin hyvältä muutamassa päivässä siitä, kun listasin asunnon bookingiin. Heinäkuussa asunnon nettotuotto oli 2225,47 €, joka kulujen jälkeen riitti kutakuinkin kattamaan kalustamisesta aiheutuneet kustannukset. Tästä eteenpäin kiinteät kulut ylittävä osa on siis tuottoa.

Elokuussa ja syyskuussa tuotto on heinäkuun kanssa suurinpiirtein samalla tasolla.

Kesäkuun jälkeen motivaatio oli pahasti hukassa, kun omasta taloudellisesta panoksesta ja työstä ei saanut muuta, kuin lisää maksettavaa. En voi siis sanoa, että tämä olisi helppoa rahaa, vaan toiminnan aloittaminen vaatii työtä, sitoutumista, riskinottokykyä ja epävarmuuden sietämistä.

Ja jos tämä olisi helppoa rahaa, niin kaikki tekisivät tätä!

Miten jatkan airbnb toimintaa tulevaisuudessa?

Alkukankeudesta ja epäröinnistä huolimatta varauskalenteri näyttää lähes täydeltä lokakuun toiselle viikolle saakka. Etsin asuntoon myös pitkäaikaisempaa majoittujaa, jos sopiva sattuu kohdalle oikeaan hintaan, suljen loppuvuodeksi varauskalenterin. Majoittujat ovat antaneet positiivista palautetta ja olleet tyytyväisiä asuntoon ja majoittumiskokemukseen.

Ja vaikka pyykinpesua ja siivoamista on jo riittämiin, haalin sitä itselleni lisää, kun valjastamme miehen sijoitusasunnon samaan käyttötarkoitukseen. Asunto on isompi, sijainti kauempana keskustasta, asuntoon sallitaan lemmikit ja speksit hyvin erilaiset potentiaalista kohdemajoittujaa ajatellen. Asunnon kalustamisen toteutamme samalla periaatteella eli minimibudjetilla. Tavoitteena kalustaa asunto 700 eurolla. Projektin etenemistä ja tulevaisuuden asuntounelmia pääset seuraamaan instagramista @annika.kajan tililtä.

-Annika

psstt… Jos olet kiinnostunut tienaamaan lisätuloja esimerkiksi omalla asunnollasi tai suunnittelet asunnon hankkimista majoitustarkoitukseen, voit käyttää tätä linkkiä ja saat 23€ edun listautuessasi (myös minä saan korvauksen).