Rahamedia

View Original

Airbnb majoittajaksi kolmessa viikossa

Miten aloittaa Airbnb majoittaminen nollasta kolmessa viikossa? No tahtoa ja työn täyteisiä päiviä se ainakin vaati. Sen lisäksi vuokra-asunnon ja rahaa. Tässä blogitekstissä kerron, miten päädyin aloittamaan Airbnb houstaamisen jälleenvuokraamisen kautta ja miten pääsin alkuun. Kerron myös mitä projekti maksoi ja miten varauksia on tullut ensimmäisen puolentoista viikon aikana.

Näen Airbnb jälleenvuokrauksen yhtenä asuntosijoittamisen muodoista. Parasta tässä muodossa on se, että alkuun pääsee suht pienellä pääomalla. Jos sijoitusasuntoon ei saa vielä lainaa, mutta asuntosijoittamisen aloittaminen ja Airbnb houstaus kiinnostaa, voi jälleenvuokraaminen olla hyvä tapa saada homma alkuun. Tai kuten minun tapauksessani tämä oli taas yksi askel eteenpäin asuntosijoittajana.

Jälleenvuokrauksella alkuun Airbnb majoittajana

Airbnb kautta majoittaminen oli kutkuttanut mieltäni jo reilun vuoden ajan. Viime kesänä äitiyslomalla metsästin aktiivisesti asuntoa. Jos tarjoukseni olisi mennyt yhdestä Kuopion keskustan kohteesta läpi, olisin päätynyt majoittajaksi jo lähes vuosi sitten. Näin ei kuitenkaan käynyt ja sopiva asunto löytyi reilun parin kilometrin päästä keskustasta ja asunto jäi pitkäaikaisvuokralle.

Viime kuussa maanantaina 17.huhtikuuta pyörät lähtivät pyörimään, kun kävin keskustelua Airbnb majoittamisesta jälleenvuokraamalla. Keskustelun jälkeen tein päätöksen vihdoin tarttua tuumasta toimeen.

Lähetin viisi viestiä “avoimilla markkinoilla” olevista asunnoista osoittaen kiinnostukseni ja aikomukseni jälleenvuokrata asuntoa, mutta vastaanotto ei ollut positiivinen. Lähetin myös yhden viestin kuulumaani asuntosijoittajien whatsapp -ryhmään, josta sainkin vastaukseksi yhteystiedot ja asunnon speksit.

Tiistaina soitin ja kerroin, mihin tarkoitukseen asuntoa haen, keskiviikkona kävin katsomassa asuntoa, perjantaina kirjoitimme jo vuokrasopimuksen ja kävelin uuden asunnon avaimet kourassa kohti rautakauppaa.

Asunto oli perushyväkuntoinen, mutta kylpyhuone, katto ja seinät kaipasivat hieman rakkautta. Ja sitähän minä niille annoin.

Asunnon vuokrasopimus astui voimaan toukokuun ensimmäinen päivä. Asunto oli kuitenkin tyhjillään, joten pääsin työstämään pintoja heti lauantaina 22.4.. Budjettini remonttiin oli hyvin pieni.

Kylpyhuoneeen pintaremontti alle 150 eurolla

Budjettiremontti aloitettiin kylpyhuoneen seinäpintojen uusimisella ja asunnon katon maalaamisella. Vuonna 2017 toteutin aiempaan kotiimme kylpyhuoneenpintaremontin D-C-Fix: llä. Rahaa ei tuolloinkaan mennyt paljon ja sen asentamisesta ja kestävyydestä oli hyvin kokemusta.

D-C-Fix pysyi päivittäisessä arkikäytössä märkätilassa noin neljän vuoden ajan, minkä jälkeen seuraava asukas (vuokralainen) oli poistanut muovit, koska ne olivat alkaneet repsottaa. Alkuperäiset laatat olivat alla edelleen moitteettomassa kunnossa. Tästä ei siis aiheudu vaurioita alle jäävälle laatoitukselle.

Päädyin siis päällystämään laatat D-C-Fix: llä

Kylpyhuoneen pinnat ennen

D-C-Fixin asentaminen kävi kätevästi.

Seiniin valikoitui Vallilan Terrazzo kuosi. Mittasin laatan koon ja leikkasin sopivan kokoiset tarrat laattoihin pala palalta. Seiniin meni yhteensä 19 rullaa (18+1rll virheen varaa).

Kylpyhuoneen remonttikustannukset tulivat olemaan 136,26€. Pyykinpesukoneineen ja sisustustarvikkeineen kylpyhuoneen kokonaiskustannukset olivat 292,72€. Aikaa valmistumiseen meni muutama päivä, tosin remonttia tein pääsääntöisesti lapsen päiväuniaikaan, joten kokonaistyöaika arviolta ovat maltilliset 15 tuntia.

Pientä pintaremonttia

Kuten jo aiemmin mainitsin asunto oli perushyväkuntoinen, mutta katto ja seinät kaipasivat rakkautta (ja vähän väriä). Tumma laminaatti ja mustaa seinissä, sekä kolkko valaistus loivat asuntoon hyvin maskuliinisen tunnelman. Tummunut katto sai vaaleampaa väriä, seinät punaruskeaa sekä deniminsinistä ja valaisimet lähtivät vaihtoon.

Asunnon pinnat ennen.

Yksityiskohtien ystävänä akryylien puuttuminen pisti kovasti omaan silmään.

Katto ja myös sähkökalusteet olivat tummuneet.

Katon uusi valkoinen väri lisäsi valoa asuntoon huimasti.

Remontin kokonaiskustannus maaleineen, osittain uusine sähkökalusteineen, sekä huonekalujen tuunaamiseen käytettyine spraymaaleineen oli 363,66€. Katon valkoinen maali löytyi Rustasta tarjouksesta.

Remontista kalustamiseen

Remontti valmistui noin viikossa. Näin jälkikäteen ajateltuna prosessi sujui alusta loppuun todella hyvin, mutta pienten lasten kanssa pienenkin remontin hustlaaminen ja asunnon kalustaminen on ihan next level hommaa.

Tavoitteenani oli kalustaa asuntoa mahdollisimman paljon jo olemassa olevilla kalusteilla, kirppislöydöillä, tuunatuilla huonekaluilla ja saaduilla tavaroilla. Astioissa on tosi hyvä tarjonta kierrätyskeskuksissa ja niitä on helppo saada myös ilmaiseksi. Kiertelin ja kaartelin kirpputoreja ja tyhjensin äidin kaappeja siinä määrin, kun hän oli tavaroista valmis luopumaan.

Tavoitteenani oli tietenkin saada asunto mahdollisimman nopeasti kalustettua, jotta saisin sen listattua Airbnb sovellukseen ja kalenterin avattua varauksia varten. Netistä tilatun sohvan toimitusajan myöhästyminen haittasi prosessia kuitenkin siten, että jouduin editoimaan sohvan kuvia varten (eivätkä ensimmäiset kuvat olleet kovin edustavia). Toukokuun 1. päivä asunto oli siis listattuna Airbnb sovelluksessa editoiduilla ja huonolaatuisilla kuvilla, mutta ensimmäisen varauksen sain jo heti seuraavana päivänä.

Mitä tarvitaan Airbnb kalustamiseen?

Ylläpidin koko prosessin ajan listaa, jonne kirjasin mieleeni tulleita hankintoja ja listaa muistettavista asioista. Mitä kaikkea asuntoon siis loppujen lopuksi päätyi ja paljonko rahaa meni (pois lukien remonttikulut)?

Kylpyhuone

  • Matto

  • Pyyhkeet

  • Sisustustarvikkeet

  • Saippuapumppupullo

  • Wc-paperi

  • Laastarit

  • Vanupuikot

  • Hiustenkuivain

  • Nestesaippua

  • Shampoo, hoitoaine ja suihkusaippua

  • Käsidesi

  • Roskis

  • Lattiankuivain

  • Suihkuverho

  • Pyykinpesukone

  • Pyykinpesuaine

Eteinen

  • Matto

  • Pikkupöytä

  • Avainkulho

  • Kaappien vetimet

  • Taulu

  • Naulakko

  • Valaisin

Sänky / makuutila

  • Peitot 4x

  • Tyynyt 4x

  • Patjansuojukset

  • Aluslakanat

  • Runkolakanat

  • Pussilakanat

  • Sänky, patjat ja petari

  • Yöpöydät

  • Pöytälamppu

  • Taulut

  • Peili

  • Valaisin

  • Kaappien vetimet

  • Kirjoja

Olohuone

  • Vuodesohva

  • Matto

  • Taulut

  • Tv

  • Lipasto/työpöytä

  • Verhot

  • Valaisimet

  • Baarituolit + uudet kankaat

  • Peili 2x

  • Sisustustyynyt

  • Sohvapöytä

  • Tarjotin

  • Ruokapöytä

  • Ruokapöydän tuolit 2x

  • Sisustustarvikkeet

  • Kaappien vetimet

Keittiö

  • Matto

  • Valaisin

  • Taulu

  • Kahvinkeitin

  • Vedenkeitin

  • Leivänpaahdin

  • Mikroaaltouuni

  • Sauvasekoitin

  • Leivontatarvikkeet

  • Sakset 2x

  • Pihviveitset ja haarukat

  • Leikkuulaudat

  • Vihannes ja kuorimaveitset

  • Terävät veitset

  • Aterimet

  • Desimitat

  • Pullon avaaja, tölkin avaaja ja viinipullon avaaja

  • Uunivuoat

  • Salaattikulhot

  • Vesikannu ja -karahvi

  • Kahvi, tee, sokeri, hunaja

  • Teekannu

  • Lasit ja viinilasit

  • Kahvikupit ja asetit

  • Mukit

  • Syvät-, isot- ja pienet lautaset

  • Kapustat, lastat ja kauhat

  • Pannulaput ja aluset

  • Leivinpaperi

  • Talouspaperi

  • Perusmausteet

  • Uunipellit

  • Keittiö/astia -pyyhkeet

  • Luutut

  • Tiskiharja ja käsitiskiaine

  • Konetiskitabletit

  • Roskapussit ja biojätepussit

  • Pata pata

Parveke

  • tuoli

  • matto

  • tekokasvit

  • ikkunan näkösuojamuovi

  • ruukut

Siivoustarvikkeet / kodinhoito

  • pölynimuri

  • rikkalapio ja harja

  • silityslauta

  • silitysrauta

  • ämpäri

  • siivoushanskat

  • yleispuhdistusaine

  • kylpyhuonepesin

  • pölyliinat

  • pölypussit

  • mikrokuituliinat

  • sienet

  • lattiakaivonsuodatin (sihti)

  • tiskiharja (lattiakaivolle)

  • moppi

Mitä Airbnb kalustaminen maksoi, miltä asunto näyttää nyt ja mikä on varausten tilanne?

Projektin kokonaiskustannus oli 3544,91€, josta takuuvuokraan, vuokraan ja autopaikkaan meni 1416€. Rahaa projektin aikana meni myös pysäköintimaksuihin, joita en tajunnut etukäteen ottaa edes huomioon, sekä Joonatan Voltin Airbnb Ansaitse asunnollasi -kirjaan, jota voin suositella lämpimästi kaikille Airbnb houstaamisesta haaveileville.

Asunnosta tuli kaikin puolin upea ja värikäs. Maskuliininen tunnelma on poissa.

Ruokapöytä, sänky, kultainen valaisin ja baarituoli saivat uuden värin spraymaalilla

Asuntoon halusin vuodesohvan, jotta tilaa on useammalle majoittujalle.

Kaikki astiat löytyi käytettyinä.

Yöpöytä on perintökaluste vuosikymmenten takaa.

Seinän väri on tikkurilan deniminsininen.

Vaikka asunnon värien käyttö on rohkeaa, on kokonaisuus harmoninen ja asunto todella kodikas ja viihtyisä.

Toukokuun ajan olen pitänyt hinnat alhaisempina, jotta saan ensimmäiset majoittujat. Asunnon sijainti on täysi 10, kun Kuopion torille on matkaa vain 150 metriä ja asuntoon sisältyy majoittujille ilmainen parkkihallipaikka. Varauksia ensimmäisen puolentoistaviikon aikana on tullut 7 kappaletta ripotellen pitkin kesää. Toukokuun lopussa on kalenterissa vielä tilaa. Tästä pääset tutustumaan asuntoon ja majoitusilmoitukseen tarkemmin.

Koko prosessiin olen alusta loppuun asti erittäin tyytyväinen, vaikka asiat etenikin niin nopeasti, että en täysin ehkä kyennyt sisäistämään tapahtumia. Odotan innolla, mitä kesä majoittajana tuo tullessaan.

Jos olet kiinnostunut Airbnb majoittamisesta tästä linkistä saat 23€ edun aloittaessasi (myös minä saan palkkion).

Lisää aiheesta ja projektista löydät mun instagramista @annika.kajan. Laita blogitekstin alle kommenttia ja tarkentavia kysymyksiä, jos sellaisia heräsi?

-Annika