Kasvussa-blogi: Vuoden 2019 luetuimmat postaukset

Kasvussa-blogi täytti vuoden! On ollut ilo jakaa omaa matkaa asuntosijoittajana kanssanne sekä viljellä väliin myös ajatuksiani työelämästä ja urasta. Näin uuden vuoden alkaessa on hyvä pysähtyä hetkeksi ja reflektoida mennyttä, ennen kuin asettaa uusia tavoitteita tulevaisuuteen. Yksi osa tätä on käydä läpi blogin lukijastatistiikkaa ja katsoa, mitkä teemat ovat kiinnostaneet teitä lukijoita eniten. Alla viisi luetuinta artikkelia Kasvussa-blogissa vuonna 2019!

1. Asuntosijoittamisen matematiikan perusteet

Jopas jotakin! Ihan ensimmäiseksi en olisi uskonut, että matematiikka-aiheinen postaus olisi noussut kaikista suosituimmaksi. Tämä artikkeli päihitti kirkkaasti muut postaukseni lukijamäärissä. Tämä on mielestäni erittäin hyvä juttu, koska jokaisen asuntosijoittajaksi haikalevan on syytä oppia ja painaa mieleen asuntosijoittamisen peruslaskukaavat. Kirjoitin tähän blogipostaukseen ne peruslaskut, jotka sinun tulee asuntosijoittajana tuntea ja joilla pääset alkuun asuntodiiliesi analysoinnissa. Asuntosijoittaminen vaatii hyvin yksinkertaista matematiikkaa, joka on helppo oppia ja automatisoida esimerkiksi excelin laskukaavoilla.

Tutustu postaukseen: Asuntosijoittamisen matematiikan perusteet

asuntosijoittamisen matematiikan perusteet1

2. Asuntosijoituskohteen valinta — prinssin seulomista sammakoiden joukosta

Toiselle sijalle pääsi postaus, jossa kerron millaisilla kriteereillä valitsemme kohteita asuntosalkkuumme. Vaikka asuntosijoittamisessa on riskinsä, en koe pelkoa sijoitusasuntojen ostosta, koska teemme perusteellista työtä riskin vähentämiseksi analysoimalla strategiamme ja kohteemme tarkasti. Siksi jokainen salkkuumme päätynyt asunto on käynyt läpi tarkan seulan, jossa varmistamme, että teemme ostopäätökset tietoon ja numeroihin perustuen, emme ”mutu-tuntumalla”.  Koska rimamme on korkealla, joudumme toki kohtaamaan erittäin monta sammakkoa, ennen kuin löydämme sen oikean prinssin. Kun määrittelemämme kriteerit täyttyvät, voimme ostaa asunnon luottavaisin mielin siitä, että sijoituksemme on kannattava. Analysoidessamme sijoitusasuntoa katsomme tarkoin ennen kaikkea vuokratuottoa ja kassavirtaa, vuokramarkkinoiden imua, asunnon kokoa sekä taloyhtiön kuntoa. 

Tutustu postaukseen: Asuntosijoituskohteen valinta — prinssin seulomista sammakoiden joukosta

3. Velkavipu asuntosijoittamisessa

Kolmanneksi luetuimmaksi nousi artikkeli velkavivusta asuntosijoittamisessa. Olemme puolisoni kanssa keränneet asuntosalkkuumme jo useita sijoitusasuntoja suhteellisen lyhyessä ajassa. Useita mietityttää, miten portfolion vauhdikas kasvattaminen on ollut mahdollista, sillä emme suinkaan ole kroisoksia, jotka ostavat asuntoja puhtaalla käteisellä. Sen sijaan, meidän vauhtimoottorinamme on toiminut setelipinojen sijaan velkavipu. Tässä postauksessa käsittelen velkavipua konkreettisen esimerkin kautta ja jaan hyödyllisiä linkkejä tiedon ääreen, jos olet kiinnostunut opiskelemaan aihetta lisää.

Tutustu postaukseen: Velkavipu asuntosijoittamisessa

4. Sijoitan, jotta pysyisin oman laivani kapteenina

Tämä oli aivan ensimmäinen postaukseni Kasvussa-blogissa vuosi sitten. Tämä kirjoitus käsittelee syitä siihen, miksi haluan sijoittaa ja vaurastua. Kerroin, miten havahduin ensimmäisiä kertoja kunnolla pohtimaan tulevaisuuttani ja sitä, mitä tapahtuu jos elämä ei kantaisikaan kulkijaa niin kuin olin suunnitellut. Näin syntyi motivaatiotekijäni sijoittamiseen: halu välttää epävarmuutta. Toinen motivaatiotekijäni sijoittamiseen on halu saada valinnan vapaus ja aika takaisin omiin käsiini. Mitä paremmin pystyn turvaamaan omani ja perheeni taloudellisen vakauden, sen rauhallisemmin mielin voin yöni nukkua sekä pysyä oman elämäni ja urani kipparina.

Tutustu postaukseen: Sijoitan, jotta pysyisin oman laivani kapteenina

5. Haaveena sijoitusasunto? Kymmenen askelta alkuun

Viidenneksi luetuin postaus sisältää kymmenen kohdan listauksen siitä, mitä aloittelevan asuntosijoittajan kannattaa ottaa huomioon. Asuntosijoittaminen on teemana laaja, joten moni saattaa olla hämmentynyt siitä, mitkä ovat niitä olennaisimpia asioita, joihin kannattaisi keskittyä.

Hyvä ymmärrys asuntosijoittamisen perusteista auttaa löytämään kannattavia sijoituksia ja ennaltaehkäisemään sijoitustoimintaan liittyviä riskejä. Tässä kirjoituksessa listaan niitä askeleita, jotka auttavat pääsemään alkuun. Lisäsin mukaan myös linkkisuosituksia, jotka auttavat opiskelemaan aihetta syvällisemmin.

Tutustu postaukseeni: Haaveena sijoitusasunto? Kymmenen askelta alkuun

Hauska huomata, että vuoden 2019 luetuimmat artikkelit olivat kaikki asuntosijoittamisen teemasta. Mahtavaa nähdä, että aihe kiinnostaa niin monia! Jatkan siis aiheesta kirjoittamista jatkossakin ja painotan aihetta tulevaisuudessa vieläkin enemmän. Olen kuitenkin saanut lukijoilta palautetta siitä, että myös uraan ja työelämään liittyvät postaukset kiinnostavat, joten en täysin jätä niitä pois kuitenkaan. :)

Kiitos lukijoille, että olette olleet "Kasvussa" mukana viime vuoden aikana! Laitathan minulle Instagramissa viestiä, jos mieleesi tulee aihetoiveita vuoden 2020 postauksiin!

Haluatko pysyä kartalla Kasvussa-blogin uusimmista päivityksistä? Kasvussa-blogi löytyy nyt myös Instagramista ja Facebookista!

Follow Rahamedia with Bloglovin

Huomioithan, että blogin tarkoituksena ei ole antaa sijoitussuosituksia tai -neuvoja. Jokaisen tulee sijoituspäätöksiään tehdessään perustaa päätökset omaan arvioonsa riskeistä ja tuotoista sekä ottaa oma taloudellinen tilanne huomioon. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä ja sijoitetun pääoman voi menettäää jopa kokonaan. Historia ei ole tae tulevasta.

Edellinen
Edellinen

En saavuttanut viime vuonna mitään - vai saavutinko?

Seuraava
Seuraava

#työvuosikymmen