Rahamedia

View Original

Mitä jos vuokraisinkin asuntoni luottotiedottomalle?

Tiesitkö, että noin 8,5 % suomalaisista oli vuonna 2021 maksuhäiriömerkintä? Määrissä se tarkoittaa vajaata 400 000 suomalaista. Trendi on ollut vahvasti kasvava ja ylivelkaantuminen on kasvanut tasaisesti koko ajan. Tämä siis tarkoittaa, että yhä useampi vuokranantaja on siinä tilanteessa, että joutuukin pohtimaan, voisiko vuokrata asuntoa henkilölle, jolla saattaa olla historiaa maksujen maksamatta jättämisestä. Ymmärrettävästi vuokranantajana saattaa pohtia, että vuokratessa asuntoa maksuhäiriömerkinnän saaneelle, saattaa itse joutua tilanteeseen, että ei saakaan sovittuja maksuja asunnosta ja omat laskelmat sijoitusasunnon osalta menevät mönkään. Me olemme olleet monia kertoja saman kysymyksen äärellä ja ajattelinkin jakaa hieman kokemuksia siitä. 

HYVIÄ KOKEMUKSIA VUOKRAAMISESTA

‘’Olimme etsineet yli vuoden asuntoa onnistumatta siinä.’’

Vuokrasimme yhtä sijoitusasuntoamme, johon saimme hakemuksen useamman henkilön porukalta. Henkilöillä ei ollut luottotietoja, työpaikkaa eikä säännöllisiä tuloja Kelaa lukuun ottamatta. Halusimme kuitenkin tavata tämän porukan. Tapaamisessa henkilöt kertoivat elämäntarinaansa ja siitä, miten he olivat päätyneet kyseiseen tilanteeseen. Tapaamisen aikana meille tuli mieheni kanssa sellainen olo, että meidän tulisi vuokrata asunto heille. Kerroimme siitä heille ja he olivat suunnattoman onnellisia. He kertoivat, miten olivat jo yli vuoden etsineet asuntoa, mutta eivät olleet onnistuneet siinä kunnes nyt he saisivat asunnon, josta he voisivat tehdä kodin. 

Tapaamisen jälkeen teimme heidän kanssaan vuokrasopimukset ja yhä edelleen he asuvat kyseisessä asunnossa. Voisin sanoa, että yksi hieno puoli vuokranantajuudessa onkin se, että se avartaa monellakin tavalla käsitystä erilaisista ja eri lähtökohdat omaavista ihmisistä. Monesti saatetaan kauhistella luottotiedottomalle vuokraamista, mutta ainakin tämän sekä useamman muun kokemuksen pohjalta olemme itse saaneet oikein hyviä vuokralaisia, jotka ovat maksaneet vuokransa ja joiden kanssa kommunikointi on ollut helppoa. Tottakai välillä on joutunut selvittelemään enemmän asioita muun muassa Kelan kanssa, mutta päällisin puolin kokemus on ollut positiivinen. Erityisesti kun vertaa kirjoituksen alun tilastoihin velkaantumisesta, uskaltaisin väittää, että yhä useammalla vuokra-asunnon etsijällä on maksuhäiriömerkintä ja silloin vuokranantajana tulee punnita sitä, miten toimin kyseisessä tilanteessa - onko varaa antaa henkilölle mahdollisuutta vai ei? 


EI NIIN HYVIÄ KOKEMUKSIA VUOKRAAMISESTA

‘‘Kunnan sosiaaliviranomaiset ottivat yhteyttä rästien maksun maksamisesta, jotta henkilö saisi vielä jatkaa asumista asunnossa.’’

Hyvistä kokemuksista huolimatta olemme päätyneet myös moniin mielenkiintoisiin tilanteisiin. Yksi tilanteista oli muutamia vuosia sitten, kun ostimme valmiiksi vuokrattuja asuntoja kysymättä tarkemmin vuokralaisten taustoista. Yhdessä ostamistamme asunnoista asui henkilö, jolla oli sillä hetkellä hankalampi elämäntilanne päällä. Käytännössä se näkyi meille niin, että henkilöön ei saatu yhteyttä ja vuokrat jäivät henkilöltä maksamatta useamman kuukauden osalta. Jouduimme tässä tilanteessa aloittamaan ensimmäistä kertaa häätöprosessin, josta meillä ei ollut aikaisemmin kokemusta. Häätöprosessin aikana kunnan sosiaaliviranomaiset ottivat meihin yhteyttä ja kysyivät, olisiko henkilöllä vielä mahdollisuutta jatkaa asumista asunnossa, mikäli rästit maksettaisiin heti. Tämä sopi meille ja siitä eteenpäin emme jatkaneet häätöprosessia. Henkilö jäi asumaan asuntoon, mutta aikanaan löysi uuden asunnon, johon hän muutti. 

Kaikki tarinat eivät siis missään tapauksessa ole menestystarinoita, vaikka tämän osalta loppu olikin hyvä. Välillä vuokranantajana joutuu kuitenkin kohtaamaan myös monimutkaisempia tilanteita. Toki tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä taustatyöt huolellisemmin, jolloin olisimme mahdollisesti voineet välttää kyseisen tilanteen. Olenkin aikaisemmissa kirjoituksissani korostanut taustatyön tekemistä huolellisesti ja myös tämän tarinan osalta se pätee. Kannattaa siis tehdä taustatyöt huolellisesti. 

Miten yhteiskunnan kasvavaan trendiin velkaantumisesta tulisi sitten suhtautua erityisesti vuokranantajana? 

Omasta näkökulmastani olen pohtinut muutamia asioita, joita olen eritellyt alla. Alla olevat pohdinnat eivät ole ohjeita, miten juuri sinun tulisi suhtautua asiaan, vaan ovat meidän henkilökohtaisia käytännön kautta opittuja pohdintoja asiasta.

  • Vaikka luottotiedottomuus vuokranantajan näkökulmasta voi näyttäytyä hankalana asiana, en itse pidää sitä suoraan ‘’no go’’-asiana. Luottotiedottomankin takana on yleensä se tavallinen ihminen, joita me kaikki olemme. Elämäntilanteet muuttuvat ja joillekin se iskee kovemmin. Olemmekin pitäneet tärkeimpänä asiana sitä, että mikäli maksuhäiriömerkinnät eivät koske vuokria, olemme jatkaneet henkilön kanssa neuvotteluja asunnon vuokraamisesta. Tietenkin tämä on aina tapauskohtaista, joten olemme tehneet ratkaisuja aina tapaus kerrallaan. 

  • Taustatyö kannattaa tässäkin asiassa tehdä hyvin. Mikäli ostat valmiiksi vuokratun asunnon/asuntoja, varmista vuokralaisten tiedot. Kannattaa kuitenkin myös varautua siihen, että vaikka miten hyvin olisit tehnyt taustatyöt, mitä tahansa voi tapahtua. Vuokranantajana toimit lähellä ihmistä ja ihmisen henkilökohtaiseen elämään liittyviä muutoksia, joten yllättäviäkin muutoksia voi tulla, joihin vuokranantajana tulee pystyä reagoimaan.

Lopuksi mainintana vielä vuonna 2022 muuttunut luottotietolaki, jonka myötä luottotietorekisteri puhdistuu kuukaudessa, kun kaikki saatavat on maksettu. Tämä on mielestäni loistava muutos monella tapaa, jolloin luottotiedot menettänyt henkilö ‘‘pääsee nopeammin elämässä eteenpäin’’, kuin aikaisemmin. Toisaalta vuokranantajana tämä tarkoittaa entistä suurempaa tarkkaavaisuutta vuokralaisen valinnan suhteen. Lisäksi, mikäli ylivelkaantumisen trendi tulee jatkumaan samalla tahdilla kuin tähän mennessä, moni vuokranantaja tulee olemaan yleisestikin sen tilanteen edessä, vuokratako asuntoa henkilölle, jolla ei ole luottotietoja. Näin ollen huolellisuus, tarkkuus ja toisaalta taustatyö (siltä osin kuin sitä on mahdollista tehdä) ovat oleellisia asioita.



Jaan elämäämme ja projektejamme Instagram-tilillämme, joten tervetuloa seuraamaan meitä myös sitä kautta.