Tänä keväänä yllätin itseni tekemästä asiaa, jota en ole tehnyt varmaan vuosikymmeneen: päivitin CV:ni ja kirjoitin työhakemuksen! Minä, 17 vuotta viestintäalan yksinyrittäjänä puurtanut vapaa sielu, yllätin itsenikin ja hain töitä! Olen aina puhunut vapauden ja yrittäjyyden puolesta, mutta näin kävi! Miten tähän tultiin?

Vuodenvaihteessa sain tiedon kolmelta eri asiakkaaltani, että yhteistyömme ei jatku minusta riippumattomista syistä. Taustalla oli avustamani palstan lopetus ja kaksi kilpailutusta, joissa tilaajani ei siis enää jatkanut kyseisen julkaisun tuottamista. Näiden liki parinkymmenen vuoden aikana olen nähnyt tämän tapahtuvan jo monta kertaa: lehtiä ja palstoja kuolee, freelancereilta ostamista vähennetään säästösyistä, sopimuksia kilpailutetaan. En koskaan ole antanut näiden tilanteiden vaikuttaa liikaa omaan tekemiseeni. Aina, ihan aina, on tullut uutta tilalle.

Sattui niin, että tammi-maaliskussa meillä ei ollut myöskään remonttia käynnissä, joten toisin kuin korona-aikaan sähköpostin hiljetessä, nyt minulla ei ollut paikkaa, johon kanavoida tekemisen tarvettani. Suomeksi: mulla oli tylsää!

Törmäsin työpaikkailmoitukseen somessa. En ole selannut avoimia työpaikkoja vuosiin, ja töitä olen elämässäni hakenut tätä ennen kerran.

Entäpä, jos silpputyön sijaan saisin antaa osaamiseni yhdelle asiakkaalle?

Paitsi vapauden puolesta, puhun myös merkityksellisyyden puolesta. Tässä rekryilmoituksessa kolahti nimenomaan merkityksellisyys: kyseessä oli organisaatio, jonka leivissä työskenteleminen ruokkisi liekkiäni täysillä, sen tajusin heti. Huomasin vatsassani uudenlaisen kutkutuksen: entäpä, jos useiden asiakkaiden ja silpputyön sijaan saisinkin antaa kaiken osaamiseni ja innostukseni yhdelle asiakkaalle? Työni muuttaisi muotoaan, eikä välttämättä ollenkaan huonoon suuntaan! Media-alan silpputyöläisenä olen jo tosi tottunut siihen, että työ sisältää paljon sälää, säätöä ja jatkuvan epävarmuuden seuraavan kuukauden laskutuksesta.

Siispä hain töihin! Täytyy sanoa, että rekryilmoituksista ei kyllä saa paljoakaan käsitystä siitä, millaisesta työstä lopulta on kyse. Tuntuu, että tehtävänkuvaukset ovat melko ympäripyöreitä. Palkkauksestakaan ei välttämättä ota selvää.

Sain kutsun haastatteluun, ja todellakin haastattelin! On silti vaikeaa luoda haastattelutilanteessa käsitystä siitä, mitä työ ihan käytännön käytännössä on, etenkin, kun tehtävä oli tuore.

Haastattelun jälkeen olin ristiriitaisissa fiiliksissä. Työ kuulosti siltä, että osaisin sen varmasti, ja pääsisin käyttämään kaikkea vuosien varrella kertynyttä osaamistani siinä. Sillä hetkellä se vaikutti minun korviini kuitenkin enemmän suorittavan portaan hommalta kuin asiantuntijuutta vaativalta, ja aika paljon sälää ja säätöäkin siihen tuntui sisältyvän. Palkkauskaan ei tuntunut minulle riittävältä (tässä ei ollut neuvotteluvaraa) eikä suoraan tiedustelemani neljän päivän työviikko olisi tullut kyseeseen.

Mitä arvoja vastaan olisin valmis myymään vapauteni?

Siispä ilmoitin seuraavana päivänä, että minut voi pudottaa pois rekryprosessista. Kerroin, ettei tehtävä tuntunut omalta ja lisäsin, että olen kuitenkin mielelläni kuulolla, jos ja kun samalla organisaatiolla tulee uusia, omaan profiiliini paremmin sopivia tehtäviä.

Mitä opin? Valtavasti itsestäni! Prosessin myötä päädyin sanallistamaan ammatillista osaamistani, mitä en ole vähään aikaan tehnyt. Päädyin myös pohtimaan perinpohjaisesti, mitä arvoja ja mitä rahasummaa vastaan olisin valmis ”myymään” vapauteni. Toki palkka on merkittävässä roolissa, mutta omalla kohdallani vaakakuppi kallistuu kuitenkin enemmän arvojen suuntaan: kuten sanottu, tämä organisaatio olisi ollut sellainen, jolle olisin ollut valmis antamaan työpanokseni täysin rinnoin.

Mitä nyt sitten? Kevään mittaan kalenteri alkoi täyttyä (myös remontista!) tavalliseen tahtiin. Vietin kahden ja puolen kuukauden lomahkon, kuten yrittäjän rutiineihini kuuluu. Syksylle on uusia, kiinnostavia projekteja tiedossa. Freelancertöiden epävarmuus ei ole varsinaisesti koskaan stressannut minua.

Olen mielessäni avannut oven uudenlaiselle mahdollisuudelle. Jännittävää! Saapa nähdä, mitä universumi vielä toimittaa!