Meille lobataan vihreää kuluttamista, jotta voisimme tuntea olevamme hyviä ihmisiä ja vastuullisia kuluttajia. Teemme hyvää, kun hylkäämme vanhan ja ”vastuuttoman” ja ostamme tilalle uuden vihreän vaihtoehdon. Yhtenä parhaista esimerkeistä toimii sähköautoilu.

Sähköautoilun hyötyjä ja vastuullisuutta tuutataan mediassa lujaa, osta uusi sähköauto ja vähennä päästöjä, säästä bensakuluissa ja tunne olevasi hyvä ja vastuullinen kuluttaja. Mutta lähes poikkeuksetta vanhan vaaliminen, korjaaminen, huoltaminen ja loppuun kuluttaminen on vastuullisempi vaihtoehto, kuin uuden ostaminen.

Olemassa olevien resurssien hyödyntämättä jättäminen on aikamme vitsaus

Sorrumme usein ajattelemaan, että uusi vihreä ja vastuullinen on paras vaihtoehto. Jos ajat esimerkiksi muutaman vuoden vanhalla autolla ja suunnittelet uuden sähköauton hankkimista, jotta voit ajaa vihreämmin ja säästää rahaa, niin kannustan harkitsemaan. Uudet sähköautot maksavat lähes poikkeuksetta 30 000 eurosta ylöspäin (riittääkö edes). Jotta vanhan auton vaihtaminen uuteen on sekä taloudellisesti, että vastuullisuuden näkökulmasta kannattavaa, niin kilometrejä saa ajaa aika paljon. Vastuullisuuden näkökulmasta olisi hyvä huomioida myös sähkön tuotanto, uuden auton tuotantoketju alusta loppuun ja autoon sisältyvän elektroniikan vastuullisuus.  

Olen aika varma, että suurin osa kuluttajista ei ole esimerkiksi tietoisia vaihtoehdosta, jossa oman autonsa voi muuttaa kaasu- tai etanoliautoksi. Remontin hinta on 2000–4000 euroa, johon on mahdollista saada valtiolta tukea vielä tämän vuoden loppuun saakka, jos määrärahaa on jäljellä. Jälkikäteen asennetulla tankilla kantama on 250–300 kilometriä ja esimerkiksi Kuopio-Helsinki välillä pääsee näin kulkemaan yhdellä välitankkauksella. Biokaasun kannattajana minulla on ”oma lehmä ojassa” sillä tapaa, että taloudessamme on kaasuauto. Eilen tankkasin tankin täyteen biokaasua ja hinta oli huimat 31,77€, jolla ajellaankin seuraavat 450-500 kilometriä vähän vastuullisemmin.

Vaikka näkemystäni aiheeseen ei ehkä voi pitää täysin puolueettomana, niin sanottakoon, että eihän minulle fiksumman ja vastuullisemman kuluttamisen lobbaamisesta ole muuta hyötyä, kuin toive siitä, että mahdollisimman moni heräisi kyseenalaistamaan totuttuja toimintamalleja ja ”vastuullisuutta”.

Kritisoin ideologiaa en yksilöä

Tämä sama kaava pätee kaikkeen muuhunkin kuluttamiseen. On tietenkin parempi ostaa uudet villasukat, kuin parsia vanhat. On parempi ostaa uudet nahkakengät, kuin pitää huolta vanhoista tai korjata ne suutarilla. On parempi ostaa uusi takki, kuin korjata vanhan vetoketju. On parempi ostaa uusi pipo, kuin tehdä itse. Toivon, että osaat lukea sarkasmia.

Olemme yhteiskuntana etääntyneet korjaamisen perinteistä ja olemassa olevan vaalimiselta. Ajatellaan usein, että lisää tai uusi on ratkaisu arjen ”ongelmiin”. Ei osata arvostaa riittävästi vanhaa. Ajan käyttäminen korjaamiseen ja olemassa olevan ylläpitämiseen tuntuu liian vaivalloiselta tai ei yksinkertaisesti vain ehdi. Tai haluamme olla ”vastuullisia kuluttajia” ja ostamme sen nimissä uutta.

Toisaalta kaikilla tuntuu olevan liian kiire tai arjen kokonaiskuormitus on liian suuri. Kun ei ehdi eikä jaksa huoltaa, on ostettava uutta. Ja jotta voi ostaa uutta on tehtävä työtä saadakseen katettua elämisen kustannukset ja uuden ostamisen. Kun tekee paljon työtä ei arkeen jää riittävästi aikaa = kiire ja kuormitus kasvaa = ei jaksa huolehtia siitä mitä jo on, joten on tehtävä työtä, jotta on taas rahaa ostaa uutta ja lisää… ymmärrät jo varmaan, mitä tässä haen.

simplyhappyblogi kirjoitti taannoin samasta aiheesta ja sanoitti ideologian erittäin hyvin:

”Siis sen, että elämä pyörii sen ympärillä, että sitä helpottamaan keksitään tiskikone. Jotta tiskikoneeseen saadaan täyttöä ja puhdasta pesua odotellessa, tarvitaan suuri määrä astioita. Jotta voidaan säilyttää suuri määrä astioita, tarvitaan iso keittiö. Jotta saadaan tiskikone, iso keittiö ja suuri määrä astioita, tarvitaan rahaa. Ja jotta saat rahaa, joudut luopumaan ajastasi.

Vaikka alun alkaenkin se, mitä tarvitsemme, on jotakuinkin yksi astia kutakin.

Ja kaiken sen jälkeen tekemillämme päätöksillä itse asiassa vaihdamme vapaa-aikamme saadaksemme rahaa, saadaksemme nuo asiat, jonka jälkeen luulemme enää kaiken elämässämme ratkeavan sillä, että saisimme vielä vähän lisää rahaa, saadaksemme takaisin menettämämme vapaa-ajan.

Nyt sitten mietitään, miten elämästä tuli sellaista, että omasta ajasta luovutaan jonkin sellaisen takia, mitä ei todella ehkä niin halutakaan, muttei osata oikein palata vanhaankaan. Jossa kaikista ironisin kysymys on: onko kaikki tämä oikeasti sitä helpompaa, että omistaisi yhden astian jonka tiskaisi? Josta voidaankin palata arvokysymykseen siitä, mitä elämässään pitää tärkeimpänä.”

Laiskuus on aikamme suurin vitsaus

Vaikka tällä blogitekstillä ei tunnu olevan loppujen lopuksi päätä eikä häntää ja ajatuksenjuoksuni hyppii sähköautoiluista, kuluttamiseen ja siitä astianpesukoneeseen, niin kaiken keskiössä on yhteiskuntamme suurin ongelma. Ongelma, jota suurin osa on ratkaisemassa kuluttamalla lisää, mutta ”vihreämmin”.

Toisaalta saatat löytää tekstin keskiöstä monien huulilla viimepäivinä pyörineen oravanpyörästä pois hyppäämisen. Siitä unelmoivat pohtivat, kuinka sen rahalla mahdollistaa. Mutta entä, jos ratkaisu yllä oleviin ”kysymyksiin” ei olekaan raha vaan vähemmän. Vähemmän kaikkea.

Yhdistämme oravanpyörästä pois hyppäämisen ja yksinkertaisemman elämän turhan helposti laiskuuteen, mutta sitähän se ei ole. Työltä ei koskaan voi välttyä, paitsi silloin, jos on hitosti rahaa ja voi palkata muut tekemään kaiken. Mutta jos päättäisitkin valita vähemmän, niin korjaaminen, huoltaminen ja astioiden käsin tiskaaminen saattaa vaatia paljonkin työtä.

Laiskuus onkin aikamme suurin vitsaus, vaikka moni meistä onkin kovin ahkera. Olemme laiskoja tekemään itsellemme ja ympäristöllemme hyvää, mutta kovin ahkeria tekemään muille ja löytämään arkeamme helpottavia ratkaisuja “vastuullisia” ratkaisuja, jotka kuitenkin työllistävät meitä vain enemmän. Loppujen lopuksi meillä onkin niin kiire, että emme ehdi tai jaksa huolehtia elämän perusasioista enää itse.

Milloin tavallisesta vapaasta arjesta tuli harvojen luksusta ja uuden ”vihreän” ostamisesta vastuullisuuden perikuva?

-Annika