Istun työhuoneen lattialla jalat ristissä ja läppäri sylissä. Mies kyselee, onko tekemäni asia tärkeä. No totta hemmetissä on. Vauva itkee ja vajaa kolmevuotias komentaa minua ottamaan vauvan syliin. Minä delegoin tehtävän miehelleni. Juuri nyt tähän hetkeen en malta sormiani näppäimistöltä kohottaa. Älä tuomitse minua edellisen perusteella äitinä, lapsilla on myös toinen vanhempi, jonka vastuulla ja hoivattavina he yhtä lailla ovat. Molemmat lapset selvisivät tästä ohitse kiitävästä hetkestä ilman elinikäisiä traumoja.

Jatkan kirjoittamista sormet sauhuten. Minua hiertää sukupuolien välinen taloudellinen ja vanhemmuuden välinen epätasa-arvo. Isä on sankari hoitaessaan lapsia, äiti on itsekäs panostaessaan uraansa ja naisen “euro” on kaikkea muuta kuin kokonainen euro. Perhevapaauudistus ei pure ja edelleen äidit jäävät kotiin, kun isät siirtävät perhevapaansa äitien käytettäväksi. Elämme vuotta 2022, silti vallitseva ajatusmalli on lähes yhtä tunkkainen, ellei jopa tunkkaisempi kuin 70-vuotta sitten. Voisi ajatella, että onhan ajatusmallimme tuosta ajasta kehittynyt, koska naiset eivät ole vain kotona hoitamassa lapsia. Itseasiassa Suomessa on aina ollut huonot rakenteelliset lähtökohdat kotiäitiydelle ja “täällä naisia on tarvittu, niin navetassa, teollisuudessa kuin kotonakin”. Nyky-yhteiskuntamme rakenteellinen tunkkaisuus koskettaa yhteiskuntamme jokaista naista oli hän äiti tai ei. Lähtökohtaisesti sukupuoli, naiseus, on palkkaan ja uramahdollisuuksiin negatiivisesti vaikuttava ominaisuus. Nuori nainen on työmarkkinoilla aina potentiaalinen äiti (vaikkei todellisuudessa olisikaan).

"Äitiyshän ei ole synnynnäinen ominaisuus, mutta kerran äidiksi tultuaan tuo ominaisuus on naiselle pysyvä. Tosin joidenkin työnantajien silmissä kaikki naiset ovat potentiaalisia äitejä. Toisin sanoen jotkut työnantajat saattavat kohdella kaikkia naisia ikään kuin äiteinä tai ainakin tulevina äiteinä riippumatta siitä, onko heillä lapsia tai edes aikomusta hankkia lapsia, mikä puolestaan näkyy naisille tarjotuissa työtehtävissä ja palkassa. Tällöin äitiys olisi tavallaan jokaisella naisella oleva synnynnäinen ominaisuus." (Jenni Kellokumpu, Lasten vaikutus äidin palkkaan)

Olen ennenkin puhunut sukupuolten välisestä palkkatasa-arvosta ja siitä, kuinka paljon riepoo perhe- ja hoitovapaiden aiheuttamat taloudelliset tappiot naisille, niin palkkakehityksessä kuin eläkkeissäkin. Sivusuun menee palkankorotukset, bonukset ja etenemismahdollisuudet. THL:n mukaan naisen palkka on töihin palatessa 8-11% pienempi kuin lapsettomien naisten, jos hän palaa työhön kaksi vuotta lapsen syntymän jälkeen. Ansionmenetykset voivat olla hoitovapaiden myötä jopa sadoissa tuhansissa euroissa. Sukupuolten välisistä eroista puhumattakaan.

Tästä aiheesta kirjoittaminen tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta perhevapaauudistuksen voimaan astumisen, varhaiskasvatuskriisin ja taannoin päättyneen sairaanhoitajien palkkataistelun myötä. Olisi helppo ajatella tapahtumien ja ongelmien olevan irrallaan toisistaan, mutta ei. Näitä kaikkia ongelmia yhdistää raha ja äitiys.

Matalapalkka alojen muodostuminen

Tässä blogitekstissä viittaan useaan otteeseen Jenni Kellokummun tutkimukseen -Lasten vaikutus äidin palkkaan. Teksti avaa hyvin myös naisten palkkakehitystä ja naispainotteisten matalapalkka-alojen muodostumista. Tutkimus on kuin yhtälö, jolla saa hyvin summattua yhteen monta nyky-yhteiskuntamme tasa-arvo ongelmaa. Suomessa naisten ansiotyölle on ollut aina hyvät edellytykset. Elinkeinorakenteiden muutos maailmansodan myötä, sekä hyvinvointivaltion ja sen palveluiden rakentaminen ovat vaikuttaneet siihen, millaiseksi työelämä on muodostunut.

Sota-ajalla oli valtava merkitys siihen millaiseksi työelämä ja naisten työllistyminen ovat maassamme muodostuneet. 1939–1945 poikkeusaikana sotalaitos värväsi strategisesti tärkeiden työpaikkojen työikäiset miehet, jolloin miehet oli korvattava naistyövoimalla. Kun sotatilan myötä naisten tuotannollinen työ lisääntyi, syntyi myös tarve lastenhoitoavulle ja aiemmin maatalousyhteiskunnassa näkymätön huolenpito nousi merkittäväksi työalaksi.

Myös sotakenttien sairaanhoito vaati työvoimaa kansalaiskunnon edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Hoitotyön lisäksi sodan seurauksena ammatillistettiin myös muita aiemmin kotona tehtyjä töitä. Sotatilan myötä havaittiin olemassa olevien ammattilaisten määrän olevan riittämätön ja aputyövoimantarpeen olevan välttämätön. Avustavan, tilapäisen ja koulutetun halpatyövoiman tarve nousi nopeasti ja valtion koordinoima pikakoulutus synnytti uusia pysyväksi jääneitä naisaloja kuten hoitotyö, lasten- ja kodinhoitajan työ, kotitalous- ja teollisuus.

“Kouluttamalla naisia naisten töihin luotiin erilliset työmarkkinat ja pohja naisten matalapalkka-aloille, mikä näkyy työmarkkinoiden rakenteessa nykypäivänäkin. Tuona aikana toimintamalli paransi erityisesti nuorten ammattitaidottomien ja naimattomien naisten asemaa sekä itsenäisen toimeentulon mahdollisuuksia, mutta samalle se on johtanut siihen, että ammattitaitoistenkin naisten on ollut vaikea parantaa asemiaan myöhemmin. “

Hoiva-alan naisvaltaisuus ja naisen asema työmarkkinoilla nivoutuu siis vahvasti äitiyteen.

Palkka tasa-arvo, varhaiskasvatuskriisi ja perhevapaauudistus

Koska perhevapaiden käytöstä aiheutuu kustannuksia työntekijöillä erityisesti niiltä ajoilta, kuin työnantaja ei maksa palkkaa, on isien halukkuus perhevapaisiin vähempi. Kuka yllättyi? Vaikka Kellokummun tutkimus on vuodelta 2006 voisi seuraava lause olla suoraan tältä päivältä. “Vaikka perhevapaiden käyttö on nykyään mahdollista sekä lapsen äidille että isälle, valtaosan niistä käyttävät edelleen äidit. Koska suomalaiset työmarkkinat ovat historiallisen kehityksen tuloksena selkeästi jakautuneet sukupuolen mukaan nais- ja miesvaltaisiin aloihin, kohdistuvat perhevapaista aiheutuvat kustannukset lähinnä naisvaltaisten alojen työnantajille. Tämä puolestaan heikentää naisten työmarkkina-asemaa. “

Edeltävä lause tiivistää hyvin yhteen monta ongelmaa. Mutta voiko moneen ongelmaan olla yhtä ratkaisua? Voi. Raha. Ei, raha ei ratkaise heti hoiva-aloilla työskentelevien ihmisten uupumusta ja varhaiskasvatuskriisiä välittömästi, mutta työn vaativuutta vastaava palkkaus lisää vetovoimaa, jolloin krooninen hoiva-alojen työvoimapula saattaisi kenties helpottaa ja useampi mies hakeutuisi alalle. Myös tällainen aivan hatusta vedetty ajatus tuli mieleen, että jokainen isä pitäisi jatkossa omat perhevapaansa. Näin perhevapaiden kustannukset jakautuisivat tasaisesti mies-ja naisvaltaisten alojen välillä. Yleistynyt miesten perhevapaiden käyttö voisi johtaa siihen, että myös mies voitaisiin nähdä potentiaalisena isänä työmarkkinoilla. Ja jos perhevapaiden kustannukset kotiin jäävälle eivät olisi niin suuret, niin kenties miehet olisivat myös sen myötä innokkaampia jäämään kotiin perhevapaille?

Kyseessä on yhteiskunnallisesti merkittävä kaikkia maamme naisia koskettava ongelma, josta todennäköisesti saa maksaa vielä tyttärentyttärentyttärentyttäremmekin. Nimittäin palkka tasa-arvon saavuttamiseen on arvioitu nykyisellä kehityksellä menevän lähes 250 vuotta. Jotta sukupuolien välinen epätasa-arvo ei jää tässä nyt epäselväksi, heitän tähän loppuun vielä perhevapaiden vaikutuksen hoitovastuuseen. Kun naiset pitävät perhevapaat on heillä myös yleensä hoitovastuu kodista. Yleensä hoitovastuu jää vastaavanlaiseksi myös naisen palatessa töihin. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan naiset käyttävät lastenhoitoon ja kotitöihin 221 minuuttia vuorokaudessa, miehillä vastaavaan työhön käytetty aika on 153 minuuttia. Jos molempien vanhempien palkkatyön keskimääräinen viikkotuntimäärä on 38,5 tuntia, tekevät naiset siis töihin palatessaan enemmän työtä kuin miehet. Ja koska kotityö on palkatonta ei naisen euro kovin vahvalta näytä.

Loppuyhteenvetona. Isä, pidä ne perhevapaat. Sillä on kuule ihan yllättävän iso yhteiskunnallinen merkitys. Äiti, mene töihin ja anna sen isän pitää ne perhevapaat. Teet palveluksen itsellesi, yhteiskunnalle ja tuleville sukupolville. Valtio, miten menee noin niin kuin omasta mielestä? Loppuun kannustan kurkkaamaan vielä Ylen MOT- dokkarin varhaiskasvatuskriisiin liittyen.

-Annika