Rahamedia

View Original

Sijoittaminen voi tuoda turvaa elämääsi nopeammin kuin uskotkaan

Vaikka pörsseissä puhaltavat tällä hetkellä varsin kovat tuulet, suomalaiset ovat nyt kiinnostuneimpia sijoittamisesta kuin koskaan aikaisemmin. Sijoittamisesta sekä osakkeista puhutaan myös aiempaa avoimemmin, mikä on näkynyt esimerkiksi sijoitusblogien yleistymisenä. 

Varmaan jokainen sijoitusblogeja enemmän lueskellut törmää hyvin nopeasti termiin taloudellinen riippumattomuus, joka tuntuu olevan hyvin monen sijoittajan ultimaattinen päätavoite. Taloudellisesta riippumattomuudesta tai firettämisestä kertominen ei ole rajoittunut pelkästään sijoitusblogeihin, vaan myös esimerkiksi iltapäivälehdet ovat heränneet puhumaan siitä. Nämä lehdet ovat julkaisseet esimerkiksi erilaisia laskureita, joilla laskea taloudelliseen riippumattomuuteen tarvittavia säästösummia.

En osaa heittää teille tarkkoja lukuja, mutta todella suuri osa suomalaisista piensijoittajista on vähintäänkin kiinnostunut taloudellisen riippumattomuuden tavoittelusta. Siitä onkin tullut varsin monen piensijoittajan päätavoite sijoittamisen saralla. 

Taloudellinen riippumattomuus ei ole ainoa motivaattori sijoittamiseen

Kun tavoitellaan kaukana siintävää taloudellista riippumattomuutta, saattaa helposti unohtua se asia, että omat sijoitukset voivat kuitenkin tuoda suurta iloa ja turvaa myös ennen tämän tavoitteen saavuttamistakin. Toisin sanoen sijoittamisen ainoa motivaattori ei tarvitse olla taloudellinen riippumattomuus, vaan se voi tuottaa hedelmää myös paljon aiemminkin.

Tiedän tämän siitä, että näin sattui käymään itselleni. Sain sijoituksistani hyötyä aiemmin kuin olisin uskaltanut edes kuvitellakaan. Tarkalleen ottaen jo kuuden vuoden sijoittamisen jälkeen. Enpä olisi koskaan uskonut sitä, että kun aloitan sijoittamisen vuonna 2012, näistä sijoituksista on minulle suurta apua jo vuonna 2018. 

Sijoittaminen antoi rohkeutta alan vaihtoon

Vuonna 2018 tein varsin kovan päätöksen, sillä päätin vaihtaa alaa. Eihän siitä ollut kuin kaksi vuotta, kun olin valmistunut metsätalousinsinööriksi, mutta nyt jo mieleni halusi uusia haasteita. Näitä uusia haasteita löytyi IT-alan opiskelupaikan myötä.

Opintoihin palaaminen voi olla jopa pelottava ajatus monelle työelämän säännölliseen leipään tottuneelle henkilölle. Opiskelujen sekä töiden yhdistäminen voi olla hankalaa, ja opintojen rahoittaminen ilman töiden tekemistä voi vaatia jonkin verran miettimistä.

Olen monesti kiitellyt sitä, että aloitin hyvissä ajoin sijoittamaan, sillä sijoitukseni olivat poikineet minulle ihan mukavan pesämunan, jonka avulla uskaltauduin palaamaan opiskelijaelämään. Kun taloudellinen puoli oli kunnossa, jäi enemmän aikaa opiskeluun ja opintojen edistämiseen. 

Eikä minun tarvinnut edes kovin kauaa olla pelkkien opintojen varassa, vaan uuteen alaan liittyvä työpaikka tuli varsin pian opiskelujen alkamisen jälkeen, jolloin olin saanut jälleen jalkani oven väliin työelämään liittyen.  

Näin pari vuotta myöhemmin nostaisin alanvaihdon yhdeksi parhaista ”sijoituspäätöksistäni”, kun päätin sijoittaa itseni hakemaan vauhtia koulun puolelta. Oma työllistymiseni tuntuu olevan varmemmalla pohjalla kuin ennen ja nautin aidosti siitä mitä teen. 

Tässä päätöksessä sijoitukseni, tai paremmin sanottuna ”pesämunan” olemassaolo vaikutti merkittävästi suureen päätökseen. Ennen kuin tein päätöksen opiskelupaikan vastaanottamisesta, mietin luonnollisesti monia asioita, kuten vaikkapa melko tuoretta asuntolainaani. Onko minulla varaa lähteä opiskelemaan, kun opintojen aikana minun pitäisi kyetä maksamaan asuntoa pois? Päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että nimenomaan juuri sijoitusteni ansiosta kykenin lähtemään levollisin mielin takaisin koulunpenkille.

Ensimmäiset hyödyt saattavat olla aivan nurkan takana

En ole katunut hetkeäkään päätöstäni, en opiskeluihin palaamista tai sijoittamisen aloittamista. Olen kyllä välillä miettinyt mitä olisin tehnyt, jos tuota pesämunaa ei olisi ollut. Olisinko uskaltanut silloin lähteä samalla tavalla ”toisen kierroksen opiskelijaksi”? En osaa sanoa. Pelkään pahoin, että opiskelupaikka olisi saattanut tuolloin jäädä ottamatta vastaan.  

Tällä tarinallani on toivottavasti kaksi opetusta. Ensinnäkin se, että sijoittaminen voi tuoda hyötyjä jo kauan ennen mahdollisen taloudellisen riippumattomuuden saamista, eikä kaikki harrastuksen hyödyt ole siellä kymmenien vuosien päässä. Toinen opetus on se, että koskaan ei voi tietää, milloin pesämunasta voi olla hyötyä. Ensimmäiset hyödyt saattavat nimittäin olla aivan nurkan takana.

-Rikhard Wacker 

Kirjoittaja Rikhard Wacker kirjoittaa omaa säästämiseen ja sijoittamiseen keskittyvää Inssin osingot -sijoitusblogia.