Miten sinun lapsuudenkodissasi puhuttiin rahasta? Millaisia tunteita liittyy lapsuutesi rahamuistoihin?

Itse en juuri muista varsinaisia rahakeskusteluja. Yksinhuoltajaäitini porskutti läpi 90-luvun laman, mutta koskaan en kuullut, että raha olisi ollut tiukassa – vaikka se varmaankin oli. Rahaan liittyvät arvot näkyivät kylläkin näin jälkeenpäin ajateltuna kaikessa. En saanut muotikrääsää ja leviksiä, mutta sain pianon, ompelukoneen, 7-vaihteisen polkupyörän ja ajokortin. No, jälkimmäisen jälkeen rahasta (bensan hinnasta) kyllä todellakin puhuttiin!

En saanut rahaa kotitöistä, mutta suvun kesäpaikassa meillä oli serkkutytön kanssa tehtävänä kantaa vedet keittiöön ja huussin käsienpesuastiaan. Isoisä maksoi tästä sovitun palkan. Isoisäni oli kotoisin köyhästä, viisilapsisesta perheestä. Hänen elämänsä käännekohta oli, kun hän pääsi kesätöihin Martinniemen osuuskauppaan. Siellä hän osoitti kyntensä niin, että sai lisää tehtäviä, pääsi seuraavalle askelmalle, siitä seuraavalle ja lopulta kauppaneuvokseksi ja HOK:n konttorinjohtajaksi.

Vesihuoltajien sanattomaan työsopimukseen kuului, että piti myös itse pitää silmällä tilannetta, eikä ainoastaan toimia silloin, kun pomot (aikuiset) komensivat. Proaktiivisuutta siis edellytettiin. Ei homma aina herkkua ollut. Toisaalta sunnuntai, palkkapäivä, palkitsi viikon raatamisen. Kun markkoja oli kertynyt tarpeeksi, pääsimme Kirja ja Kemikalioon ostamaan uuden barbinhevosen. Toisinaan tarjolla oli myös urakkahommaa, kuten puupinon kasaamista, jos lisätulot kutkuttivat.

Ensimmäinen kesätoimittajan pesti 12-vuotiaana

Tarkkanäköisen isoisän tarjoamat työt eivät rajoittuneet pelkästään perinteiseen duunariammattiin. Hän noteerasi varhain kiinnostuksemme kirjoittamiseen, ja kannusti meitä siinä. Toimitimme serkun kanssa omaa lehteä, suoraa kopiota Hevoshullusta, mutta kuitenkin sisällöltään omaamme. Isoisä oli lehtemme tilaaja ja opetti näin jo nuorena meille, että myös luova työ on ammatti siinä missä mikä tahansa muukin. Voisi sanoa, että ensimmäinen kesätoimittajan pestini oli jo jo joskus 12-vuotiaana kesäpaikassamme.

Isoisä opetti siis ennen kaikkea arvoja. En koskaan saanut kuulla, että ”ei ole rahaa” tai ”raha ei kasva puussa”. Sen sijaan opin jo varhain tekemään itse lisää rahaa. Vaikka en tule yrittäjäsuvusta, sain yrittäjän mindsetin jo lapsena. Sitä hyödyntäen olen kulkenut tähän päivään tehden töitä 18-vuotiaasta, mutta olematta koskaan kuukausipalkkasuhteessa (muutamaa lyhyttä harjoittelupätkää lukuun ottamatta). Olen rönsyillyt sinne tänne intohimojeni perässä, luonut lisäarvoa yhdistelemällä niitä ja löytänyt aina uusia keinoja ansaita.

Lisäarvon luomisen mindset on sukupolvien ketju

Jatkan isoisän jalanjäljissä, kun komennan 12-vuotiaan välillä remppatyömaalle tekemään ikätasolleen sopivan määrän työtehtäviä. Hän on hyvä purkutöissä, mutta olemme ulkoistaneet hänen vastuutehtäväkseen myös Ikea-kalusteiden kasaamisen. Niissä tarkka ja avaruudellista hahmotuskykyä omaava lapsi onkin vahvuusalueellaan, toisin kuin äitinsä.

Leikillisesti sanomme miehen kanssa, että ”oppiipahan, mistä se raha tulee”. Letkautuksessa on totta toinen puoli. Lapsi ymmärtää jo hyvin vuokranantajana toimimisen idean. Jos poika koskaan innostuu ostamaan itselleen pommikämpän, olen ekana ilmoittautumassa remppa-avuksi.

Kun itse tarvitsen apua tapetoinnissa tai vaikka remppakämpän loppusiivouksessa, kilautan yhä äidille. Lisäarvon luomisen mindset on sukupolvien ketju.