Rahamedia

View Original

Estävätkö rahaan liittyvät uskomuksesi sinua vaurastumasta?

Meillä kaikilla on taakkanamme kasa uskomuksia, jotka ohjaavat elämäämme. Uskomuksia esimerkiksi siitä, millaisia ihmisiä olemme, mitä osaamme, mitä voimme osata ja kuinka mahdollista vaurastuminen on meille. Uskomukset ohjaavat meitä tiedostamattamme.

Olen lähiaikoina oppinut, että ne uskomukset, joita minulla itsestäni on, eivät välttämättä ole totta. Olen vain elänyt elämääni ajatellen olevani tietynlainen ja että minulla on vain tietyt, rajalliset mahdollisuudet elämässä. Onneksi olen opetellut päästämään irti noista uskomuksista ja lähtenyt matkalle kohti unelmiani. Tässä postauksessa rikon rahaan liittyviä uskomuksia ja toivon, että viimeistään tämän luettuasi, päästät irti uskomuksista ja lähdet seikkailulle kohti taloudellisia unelmiasi!

Ei tällä palkalla voi säästää/sijoittaa/vaurastua

Yleisin kuulemani rahaan liittyvä uskomus on se, että oma palkka on liian pieni. Tällä palkalla ei jää kertakaikkiaan mitään säästöön eikä vaurastumisesta voi edes haaveilla. Jos uskot näin, pyydän, että katsot ympärillesi, esimerkiksi saman palkkatason työkavereita kohti. Todennäköisesti yhdellä on rahat aina loppu, toinen näyttää elävän ihan keskiluokkaista elämää ja kolmas kertoo avoimesti sijoittavansa.

Miten se on mahdollista, jos kaikki tienaavat suunnilleen saman verran? Todennäköisesti ensimmäinen ei ole koskaan opetellut rahataitoja, toisella on ihan hyvät rahataidot taustalla ja kolmas on oivaltanut, miten vaurastuminen toimii. Elämäntilanteet vaihtelee, mutta jokainen pystyy varmasti kohentamaan taloudellista tilannettaan, kunhan vain päättää tehdä sen.

Kaikki raha menee, mitä tulee

Miten helppoa onkaan tyhjentää tili! Rahaa on kiva käyttää niin kauan kuin sitä riittää. Harvoin on sellainen tilanne, että kuukauden lopussa käyttötilillä lojuu ylimääräistä rahaa, jonka voisi laittaa säästöön. Siksi säästettäväksi tai sijoitettavaksi tarkoitetut rahat tulee siirtää sinne säästöön heti, kun rahaa tulee.

Jos edelleen epäröit, lue kirjoitukseni, joissa kerron, miten raha-asiat otetaan haltuun: oma-talous-haltuun ja haaveiletko-sijoittamisen-aloittamisesta. Kyllä, kaikki raha menee mitä tulee; niin kauan kuin annat sen tapahtua!

Jos voittaisin lotossa, eläisin unelmieni elämää

Moni haaveilee lottovoitosta ja uskoo, että unelmien elämä on vain yhden oikein veikatun rivin takana. Lottovoiton todennäköisyydellä ei tässä keskustelussa ole edes merkitystä. Jos ajattelet näin, niin millaista elämäsi silloin olisi? Jättäisitkö työsi ja lähtisit maailmalle? Vai voisiko unelmien elämää alkaa rakentaa tässä ja nyt, ilman sitä lottovoittoa? Rahalla saa kyllä turvaa ja mahdollisuuksia. Uskon kuitenkin, että unelmien toteuttaminen on mahdollista ilman äkkirikastumista.

Sijoittaminen on vain rikkaille

Jotta sijoittamisesta on hyötyä, pitää sijoittaa kerralla paljon, eikä minulla ole sellaisia summia! Vai entä jos alkaisikin vaurastumaan vähän joka kuukausi?

Vaikka pystyisit sijoittamaan vain pikkusumman kuukausittain, olet todennäköisesti silti vauraampi vuoden päästä mitä nyt. Pienikin pesämuna voi hätätilanteessa olla iso apu. Sijoittamisen aloittamiseen ei tarvita isoja summia, vaan sen voi aloittaa jopa 15 eurolla kuukaudessa .

Sijoittamalla häviää kaikki rahat

On sekin tosiaan mahdollista, jos laitat kaikki rahat yhteen kohteeseen. Sen sijaan hajauttamalla sijoitukset järkevästi turvaat pääomaasi. Vaikka aloittaisi sijoittamisen juuri ennen pörssiromahdusta, on vaurastuminen mahdollista.

Ostamalla oman sijoitussuunnitelman mukaisesti pieniä määriä kuukausittain, tulee ostoksia tehtyä silloin kun on kallista ja silloin kun on halpaa. Jossain vaiheessa pörssi lähtee uuteen nousuun ja sitä huomaakin vaurastuvansa.

Käärinliinoissa ei ole taskuja

Ja siksi kaikki raha kannattaa laittaa heti elämästä nauttimiseen, vai? Olen itsekin täysin sitä mieltä, että elämästä pitää nauttia. Tiedän myös, että stressi rahojen riittämisestä on äärimmäisen kuluttavaa. Jos sinulla ei olisi rahahuolia, olisiko elämäsi huolettomampaa ja parempaa? Kun talous on vakaalla pohjalla, on helpompi elää kuin viimeistä päivää.

Muuta uskomuksesi ja vaurastu

Jos jokin näistä uskomuksista estää sinua vaurastumasta, tartu toimeen ja muuta uskomuksesi! Ala opiskella talouden hallintaa ja sijoittamista ja huomaa, että vaurastuminen on mahdollista sinullekin. Kun rahahuolia ei enää ole, mitä mahdollisuuksia elämä tuokaan tullessaan?

Essi