Rahamedia

View Original

Raha on tunteita

Kun kirjoitin tämän blogitekstin ensimmäistä kertaa, oli maailmantilanne toisenlainen. Venäjä ei ollut vielä hyökännyt Ukrainaan, kaasun, öljyn ja energian hintojen nousu oli vielä suhteellisen maltillista, eikä ruoan hinnan nouseminen aiheuttanut erityistä huolta. Olisi ollut luonnotonta jättää teksti niille tolilleen, jolla se oli aiemmin. Maailmassa myrskyää ja muutoksia ei voi olla sivuuttamatta niiden vaikuttaessa myös meidän suomalaisten elämään ja talouteen. Toisaalta tekstini aihe on aiempaakin ajankohtaisempi.  

Vallitseva maailmantilanne vaikuttaa meidän jokaisen toimintaan ja tunteisiin tavalla tai toisella. Monilla päällimmäisinä tunteina ovat pelko ja huoli. Suuri huoli on erityisesti tulevaisuudesta ja taloudellisesta myllerryksestä. Juuri nyt nämä tunteet tuntuvat ohjaavan taloudellisia päätöksiä, oli kyseessä sitten säästäminen, sijoittaminen, asunnon ostaminen tai päivittäiset kulutuspäätökset. Isoja ratkaisuja ei uskalleta tehdä ja hankintoja lykätään. Huolta aiheuttaa erityisesti päivittäisten elinkustannusten nouseminen, joka koskettaa jokaista suomalaista. Mutta jos nyt seisahdumme ja annamme pelon ottaa vallan henkilökohtaisen taloutemme hallinnassa, emme ole enää itse ohjaksissa. Tekemiämme päätöksiä ohjaavat silloin tunteet, ei järki. Reaktio on luonnollinen, mutta haluammeko, että pelko ja epävarmuus määrittelevät tulevaisuutemme ja toimivat vaurastumisen esteenä? 

Taloudellinen ahdistus

Taloudellinen ahdistus näkyy nyt joka puolella vaikka konkreettisesti vaikutus ei vielä niin vahvasti olekaan näkyvillä muualla kuin bensan ja kaasun hinnoissa. Ruokien hinnat ovat jo jonkin verran nousseet. Jos kukkaron nyörit ovat jo ennestään kireällä, on luonnollista, että rahatilanne aiheuttaa voimakastakin ahdistusta ja huolta. Suomessa on tällä hetkellä maksuhäiriömerkintä noin 390 000 henkilöllä. Kaikki he eivät ole taloudellisessa ahdingossa, kun taas ahdingossa ja köyhyysrajalla elää ihmisiä, joilla ei ole maksuhäiriömerkintää. Viimeaikaiset muutokset todennäköisesti tulevat kasvattamaan monien ahdinkoa vielä entisestään. 

Voimakkaat tunteet rahaa kohtaan liittyvätkin perustarpeidemme täyttämiseen oli kyse sitten ravinnosta, asunnosta, työstä, liikkumisesta tai vapaa-ajasta. Jos rahaa ei ole riittävästi perustarpeiden tyydyttämiseksi voidaan olettaa, että tunnelataus rahaa ja erityisesti omaa rahatilannetta kohtaan on negatiivinen. Elinkustannusten nouseminen aiheuttaa luonnollisesti huolta, haluammehan varmistaa perustarpeidemme täyttämisen kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Nämä samat tunteet voivat toimia myös vaurastumisen esteenä.  

Raha vaikuttaa tunteisiin

Rahasta puhuminen on usein myös varsin vaikeaa, oli kyse sitten palkasta, laskuista tai esimerkiksi hallitsemattomasta rahankäytöstä. Raha ja erityisesti rahan puuttuminen sekä siihen liittyvät ongelmat ovat helposti yksi suurimmista arjen stressitekijöistä. Rahaan liittyviin ongelmiin ja erityisesti rahan puuttumiseen vaikuttavat tekijät ovat myös sidoksissa tunne-elämäämme ja päätöksiin sekä valintoihin, joita olemme elämämme aikana tehneet ja tulemme tekemään.  

Tunteet vaikuttavat päätöksiin ja toimiin, joita rahan kanssa teemme. Nyt jos koskaan on hyvä tiedostaa rahaan liittyvät tunteet ja ottaa ne hallintaan. Oli taloudellinen tilanteesi mikä hyvänsä, auttaa rahaan liittyvien tunteiden työstäminen kasvattamaan omaa varallisuutta hallitusti ja johdonmukaisesti.  

Tunteet rahaa kohtaan muuttuvat elämäntilanteiden myötä 

Käsittelen seuraavaksi rahan ja tunteiden välistä yhteyttä henkilökohtaisesta näkökulmastani auttaakseni hahmottamaan tunteiden ja rahan välistä yhteyttä. Blogitekstin lopusta löydät vinkkini vaurastumisen ensiaskeleisiin rahaan liittyvien tunteiden käsittelyn ja tunteiden ymmärtämisen kautta.  

Henkilökohtainen taloudellinen tilanteeni on mennyt ääripäästä lähes toiseen ääripäähän. Olen elänyt tilanteissa, joissa: 

  • rahaa on juuri ja juuri perustarpeiden tyydyttämiseen 

  • rahaa on riittävästi ja hieman enemmän 

  • rahaa on enemmän kuin tarpeeksi ja sitä on mahdollista laittaa säästöön satoja euroja kuukaudessa 

Vaikeimmassa mahdollisessa rahatilanteessa ollessani tunsin voimakasta ahdistusta, häpeää ja epäonnistumisen tunteita. Tilanteeni ei ollut itseaiheutettu, mutta negatiivinen tunnelataus oli silti valtava, erityisesti huolen ja häpeän tunne. Onnistuin kääntämään negatiiviset tunteet voimavaroiksi ja asetin itselleni selkeät tavoitteet, joita noudattamalla uskon mahdollistaneeni nykyisen elämäntilanteeni. 

Kun rahatilanteeni oli huonoimmalla mahdollisella tolalla, oli ulosotossa noin 189 000€. Tein valtavasti selvitystyötä ja hakeuduin yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Selvitystyö oli vaikea, tarvittavien papereiden määrä oli valtava ja matka koostui pienistä raskaista askelista. Tsemppasin itseäni aina ennen puhelimen käteen ottamista: nyt soitat tämän puhelun, sitten asia on hoidettu ja sen jälkeen olet taas askeleen lähempänä parempaa tilannetta. Itkin vuolaasti jokaisen puhelun jälkeen tunnelatauksen ja adrenaliinin purkautuessa.  

Tunteet rahaa kohtaan muuttuvat elämäntilanteiden myötä

Velkasaneerauksen päättyessä ja rahatilanteen kohetessa elintasoni lähti nousuun. Parantunut rahatilanne mahdollisti spontaanimman suhtautumisen rahaa kohtaan. Kaupassa ei enää tarvinnut laskea ostosten loppusummaa sitä mukaa, kun tuotteita keräsi ostoskärryyn. Todella niukan rahatilanteen jälkeen pystyin yhtäkkiä kävelemään ruokakauppaan ilman tarvetta hintavertailulle tai edes hinnan katsomiselle. Rahan käyttöni oli aika-ajoin hieman holtitonta ja usein odotin innolla palkkapäivää, kun impulsiivinen shoppailu ja sen tuottama mielihyvä johtivat siihen, että rahat olivat huomaamatta tililtä huvenneet. Tavoitteita oli vaikeampi asettaa, koska tunteeni rahaa kohtaan olivat muuttuneet huolettomiksi. Taloudellisia tavoitteita ei ollut. 

Nyt voin sanoa taloudellisen tilanteeni olevan vakaalla pohjalla ja raha ei aiheuta minussa voimakkaita negatiivisia tunteita tai huolta. En suhtaudu rahaan myöskään huolettomasti ja minulla on selkeät ja pitkäaikaiset tavoitteet vaurastumisen suhteen. Laskujen maksaminen tuottaa kummallista mielihyvää ja säästötilin sekä rahastojen seuraaminen kutkuttaa vatsanpohjassa. Vaikka vuosituloni bonuksineen ja lomarahoineen eivät ole suomalaista keskipalkkaa korkeammat, riittävät ne hyvin perustarpeiden tyydyttämisen lisäksi säästämiseen ja sijoittamiseen. Voin puhua ja kirjoittaa rahasta avoimesti ilman voimakkaita tunnelatauksia. Ja ennen kaikkea rahaa käyttäessäni tiedostan tunteet, jotka siihen liittyvät.  

Viimeaikaiset tapahtumat ovat aiheuttaneet myös minussa luonnollisesti epävarmuutta ja pelkoa. Rahastoihin ja osakkeisiin sijoitetut varat ovat huvenneet ja kehitys on miinusmerkkinen. Elinkustannusten nouseminen huolestuttaa (kuinka paljon kustannukset tulevat nousemaan). Toisaalta tiedän, että nyt on aika pitää pää kylmänä, luottaa tulevaan ja panostaa suomalaisten tuotteiden ja palvelujen kuluttamiseen.  

Mutta millaisia tunteita raha on siis minussa herättänyt 

Kuten edellisessä kappaleessa käy ilmi tunteeni rahaa kohtaan ovat tilanteesta riippuen olleet: 

  • ahdistus, häpeä ja epätoivo 

  • huolettomuus, mielihyvä ja alitajuinen huoli 

  • arvostus, ymmärrys ja hyväksyminen 

  • epävarmuus ja pelko 

Jokainen tunnetila on vaikuttanut siihen, kuinka olen kulloinkin rahaa käyttänyt ja millaisia ratkaisuja olen tehnyt taloudellisen tilanteeni eteen. Ahdistus, häpeä ja epätoivo laukaisivat minussa primitiivisen taistele tai kuole reaktion ja tein kaikkeni mennen läpi vaikka harmaan kiven saadakseni taloudellisen tilanteeni parantumaan. 

Vaikean tilanteen lauetessa huokaisin. Annoin itselleni luvan olla huolehtimatta rahasta ja sain mielihyvää siitä, että minulla oli nyt varaa ostaa itselleni kivoja asioita, joita en olisi välttämättä edes tarvinnut. Ostamisesta saatu mielihyvä meni talouden pitkäaikaisen turvaamisen edelle ja aika ajoin tunsin huolta siitä, kun olin tuhlannut kaikki rahani ennen seuraavaa palkkapäivää ja säästöjä ei ollut. 

Nyt taloudellinen tilanne on vakaa. Turha shoppailu ei tuota mielihyvää ja hankintoja mietin kaksi kertaa. Arvostan rahaa ja varallisuuden tuomaa turvallisuuden tunnetta. Olen tyytyväinen nykyiseen taloudelliseen tilanteeseeni ja pyrin ymmärtämään ja hyväksymään tunteideni vaikutuksen rahan käyttööni. Vaikka epävarmuus ja pelko ovat olleet pinnalla viime aikoina, en anna niille valtaa. Jäitä hattuun, kuten sanotaan. 

Vaurastumisen ensiaskeleet tunteiden käsittelyn kautta 

Jos olisin aiemmin ymmärtänyt tunteeni taloudellisen tilanteeni taustalla, olisin pystynyt toimimaan rationaalisemmin ja tasapainoisemmin rahan käytön suhteen. Talouteni olisi ollut huvin, pakollisten menojen sekä säästöjen ja sijoitusten suhteen tasapainossa. Kun rahaan liittyvä tunne-elämä on tasapainossa, oma talouden hallinta ja varallisuuden hallittu kehittäminen helpottuvat. 

Millaisia tunteita rahaan ja rahan käyttämiseen liittyvät tilanteet sinussa herättävät? Iloa, hetken mielihyvää, häpeää tai kenties syyllisyyttä, paremmuuden tunnetta tai ylpeyttä. Tällä hetkellä kenties huolta ja pelkoa. Ovatko tunteet positiivisia vai negatiivisia ja millaisiin rahan käytön tilanteisiin kokemasi tunteet kytkeytyvät? 

Kirjoita ylös 

  1. Millaisia muistoja sinulla on rahaan liittyen lapsuudessasi? Millaisia tunteita rahamuistoihin liittyy? 

  2. Millaisia tunteita ja ajatusketjuja käyt läpi käyttäessäsi rahaa ja millaisiin tilanteisiin nämä tunteet ja ajatusketjut liittyvät? 

  3. Millaisia tunteita raha-asioista puhuminen sinussa herättää? 

  4. Selkeä tavoite, miksi sinä haluat vaurastua ja mitä syyt vaurastumisen halun taustalla ovat? 

  5. Millaisia rahaan ja talouteen liittyviä tunteita käyt läpi juuri nyt? 

  6. Konkreettiset teot ja pitkäaikainen suunnitelma vaurastumisen eteen. Kun alat toimia kirjaamiesi tekojen mukaisesti tunnustele, millaisia tunteita matkan varrella herää ja keveneekö olosi esimerkiksi ahdistumisen osalta? Oletko huolettomampi? 

Esimerkki 

  1. Kotonamme ei juuri puhuttu rahasta. Perheemme tulot olivat keskituloista pienemmät. En kuitenkaan koe, että olisin jäänyt mistään paitsi tai että olisimme eläneet puutteessa. Useimmat rahamuistoni liittyvät ostosten tekemiseen äitini kanssa. Siihen liittyy yhteinen aika ja sen tuottama mielihyvä. Rahan kuluttaminen ja ostosten tekeminen on siis lapsuudesta asti tuottanut mielihyvää. Nämä jo lapsuudesta kumpuavat tunteet ovat vaikuttaneet rahan käyttööni aikuisiällä. 

  2. Aiemmin ostoksia tehdessäni kuvittelin, miltä näyttäisin näkemässäni asukokonaisuudessa ja vakuutin itselleni tarvitsevani sen. Taustalla oli varmasti myös hyväksymisen hakeminen pitkään jatkuneen niukan rahatilanteen jälkeen. Halu näyttää olevansa arvokas, huoliteltu ja tulla hyväksytyksi  = sosiaalisen aseman osoittaminen yhteiskunnassa. Nyt suhtaudun ostosten tekemiseen rationaalisemmin ja tarpeen kautta, tarvitsenko oikeasti vaatteen vai kuvittelenko vain tarvitsevani. 

  3. Tällä hetkellä rahasta on helppo puhua. Keskustelemme taloudesta paljon mieheni kanssa. Rahasta puhumiseen liittyvät tunteet riippuvat myös siitä, kenen kanssa aiheesta puhun. Tässä on varmasti vielä kehitettävää. 

  4. Haluan kasvattaa varallisuuttani ja vaurastua, koska haluan luoda taloudellisesti vakaan pohjan yllättäviä elämäntilanteita varten. Tämä lisää turvallisuuden ja hallinnan tunnetta.  

  5. Viimeaikaiset tapahtumat ovat korostaneet tulevaisuuden turvaamista entisestään. Haluan varmistaa perheemme vakavaraisuuden ja talouskasvun kasvavien elinkustannusten myötä. Jatkan säästämistä ja sijoittamista kuten ennenkin. Puskurin kasvattaminen korostuu.  

  6. Pitkäaikainen suunnitelma vaurastumisen eteen: 

  • maisterintutkinnon suorittaminen (korkeampi koulutustaso mahdollistaa paremman aseman palkkaneuvotteluissa, vaativammat työtehtävät) 

  • osaamisen kerryttäminen myös äitiysloman, vanhempainvapaan ja hoitovapaan aikana (parempi asema palkkaneuvotteluissa ja menetettyjen eläkekertymien paikkaaminen) 

  • 20% tuloista kuukausittain säästöön ja sijoituksiin 

  • Uuden sijoitusasunnon hankkiminen 

Konkreettiset teot pitkäaikaisen vaurastumisen mahdollistamiseksi: 

  • säästötavoite ja säästösuunnitelma kuukausitasolla.  

  • sijoitustavoite ja sijoitussuunnitelma kuukausitasolla.  

  • selvitä opiskelupaikan hakukriteerit -hakemuksen täyttäminen ja lähettäminen.  

  • selvitä aikuiskoulutustuen kriteerit. Saanko tukea ja millainen tuki on, onko opiskelu taloudellisesti mahdollista.  

  • millaisia erot työtehtävien ja palkkojen välillä ovat nykyisellä koulutustasolla vs. ylemmällä koulutustasolla. 

  • millainen taloudellinen tilanne mahdollistaa seuraavan sijoitusasunnon hankkimisen. 

Tunteiden käsittely auttaa talouden suunnittelussa ja hallinnassa

Oli tilanteesi mikä tahansa, aina on hyvä työstää rahaan liittyviä tunteita. Pohdi aiemmin yllä esittämiäni kysymyksiä, aseta itsellesi lyhytaikaiset ja pitkäaikaset tavoitteet. Kirjoita ylös konkreettiset toimet, jotka sinun on tehtävä tavoitteidesi saavuttamiseksi ja tartu tuumasta toimeen. Joskus nämä toimet voivat tuoda pintaan negatiivisia ja epämiellyttäviä tunteita, jotka on myös hyvä havaita, tiedostaa ja käsitellä.  

Annetaan järjen ohjata taloudessa sekä rahankäytössä tunteiden viemisen sijaan. Seuraavassa blogipostauksessa tulen kertomaan tarkemmin taloudellisesta menneisyydestäni samalla toivottavasti luoden uskoa tulevaan heille, joiden tämän hetkinen taloudellinen tilanne on vaikea ja epävarmuus aiheuttaa ahdistusta. Henkilökohtaisen talouden johdonmukainen kehittäminen on mahdollista vaikeastakin lähtötilanteesta huolimatta!

Uskoa ja luottamusta tulevaan!

- Annika