Aloitin ostolakon kaksi vuotta sitten työkaverini innoittamana. Ostolakko koski alun perin vaatteiden, kenkien, laukkujen, korujen ja muiden asusteiden ostoa, mutta laajensin sen hieman myöhemmin myös koskemaan kodin tarvikkeita ja kodin sisustamista. Periaatteessa rajasin ostolakon ulkopuolelle kaiken muun paitsi henkilökohtaiseen hygieniaan kuuluvat asiat sekä ruoan ja terveysvalmisteet. Myös kaikenlaisia palveluita (hieroja, kampaaja ym) sekä elämyksiä (leffat, ravintolat ym) käytin ihan edelliseen tahtiin.

Ostolakon kestoksi määrittelin yhden vuoden,  joka tuntui silloin aivan absurdilta ja hirvittävän pitkältä ajalta. Olin varma, että tuo vuoden ajanjakso on kituuttamista ja kärvistelyä. Ajattelin myös, että heti kun maaginen aikaraja on umpeutunut, suuntaan suoraan kauppoihin shoppailemaan ja purkamaan patoutuneen ostomanian.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Tuo vuosi meni yllättävänkin kivuttomasti ja olen jatkanut lähes samalla elämäntyylillä tähän päivään asti (eli hieman reilun kahden vuoden ajan). Voisi sanoa, että ostolakosta (ja järkevästä kuluttamisesta) muodostui uusi elämäntapa. Ennen kuin menen siihen, että mitä ihmettä tuon kahden vuoden aikana tapahtui, niin avaan hieman aiempaa tilannettani ja elämäntyyliäni.

Vielä joitain vuosia sitten harrastin säännöllisten shoppailureissujen tekemistä ulkomaille. Niihin reissuihin lähdettiin matkalaukku tyhjänä ja palattiin takaisin laukku täyteen survottuna.

.

Roinaa ja halpavaatteita kaapit ja varastot pullollaan

Asuntomme vaatehuone oli valtakuntaani. Suurin osa vaatehuoneen sisällöstä pursusi vaatteitani, kenkiäni, takkejani ja eri kausien vaatteita oli varastossakin useita laatikollisia. Kun ostolakko-päätökseni jälkeen tuijotin notkuvia hyllyjä, olin sekä hieman ahdistunut että kauhuissani. Vaikka vaatteita ja asukokonaisuuksia oli vähintäänkin jokaiselle mielentilalle, tuntui etten silti ikinä löytänyt sieltä mitään päälle pantavaa. Ajattelin, että tässä ei ole mitään järkeä.

Roinan määrää tuijottaessani ymmärsin myös sen, että tulen aivan varmasti pärjäämään yhden vuoden tällä määrällä. Ja niinhän sitten pärjäsinkin. Ja tulipa matkan varrella karsittua myös merkittävä osa tuosta roinamäärästä pois.

Syyt ostolakon taustalla

Ostolakkoni ei lähtenyt rahallisista syistä, eli minulla ei ollut sen suhteen asiassa mitään tavoitteita. Toki olihan se plussaa, kun tilille alkoi jäädä enemmän rahaa. Ostolakko ei myöskään lähtenyt siitä, että minulla olisi ollut ongelmaa shoppailun kanssa. Vaikka shoppailin ajoittain melko paljonkin, en koskaan shoppaillut luotolle tai mitään aivan poskettoman turhaa ja kallista.

Kyllästyin roinan määrään ja podin ilmastoahdistusta

Olin alkanut tulla entistä tiedostavammaksi kuluttajaksi. Samaan aikaan medioissa alettiin nostaa ilmastokysymyksiä esille ihan eri intensiteetillä kuin aiemmin.  Vastuullinen kuluttaminen, ympäristökysymykset, teollisuuden ja erityisesti vaateteollisuuden ongelmat nousivat esiin joka puolella. Huomasin, että sain kuluttamisesta enemmänkin huonon kuin hyvän mielen. Koin syyllisyyttä (ja tarpeettomaksi) ostaa jonkin halpaketjun huonolaatuisen vaatteen, jonka on ommellut oman poikani ikäinen lapsi toisella puolella maapalloa. En haluaisi tukea tämän tyyppistä toimintaa.

(En ryhdy tässä kuitenkaan jeesustelemaan tai väittämään, että olisin tätä nykyä täydellisen vastuullinen kuluttaja, joka tekee vain oikeita valintoja. Uskon siihen, että jokainen pyrkii toimimaan vastuullisesti ja tiedostavasti, ja mielestäni jo sen pitäisi olla riittävää.)

Miten selvisin ostolakosta?

Yllättävän hyvin. Alussa välttelin kauppakeskuksia ja kauppojen ohi kulkemista. Koin välillä vaikeana ohittaa tietyt lempikaupat ja saatoin jopa kääntää katseen pois kauppaa ohittaessani. Tiedän, että tämä voi kuulostaa naurettavan dramaattiselta, mutta koitapas vain itse välttää jotain itsellesi mieluista asiaa. :D

Kun ostolakkoa oli kestänyt yli puoli vuotta, huomasin että tarve shoppailla oli kertynyt jo melko suureksi. Yritin tunnistaa mistä tuo halu oikein kumpusi, sillä en varsinaisesti himoinnut uusia vaatteita. Tuntui, että ikävöin nimenomaan sitä ostamisesta kumpuavaa tyydytystä. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin onhan se mukava tunne lähteä kaupan kassalta uusi ostos mukanaan.  Samaan aikaan huomasin, että rahaa oli alkanut jäädä säästöön enemmän ja tuo ”ylimääräinen” raha poltteli taskussani.

Päätin ratkaista ongelman ja pyysin kummityttöäni shoppailemaan kanssani. Minulla oli nimenomaan tarve saada ostettua itselleni hyvää mieltä, mutta en edelleenkään halunnut ostaa itselleni mitään. Sovimme kummityttöni kanssa, että minä kustannan shoppailut ja sillä ehdolla koluamme suurimman osan Oulun vaatekaupoista läpi. Ai että oli muuten todella hauska päivä se! Minä sain valtavaa iloa siitä, kun sain kierrellä mukana ja ihastella kaikenlaisia juttuja, ja tietenkin olla mukana ostamassa niitä. Samassa yhteydessä tuli jälleen todistettua se, että antamisen ilo on iloista parhain.

No pitikö ostolakko?

99% kyllä. Ensimmäisen vuoden ostolakon aikana minulle tuli ainoastaan yksi todellinen tarve hankkia jotain. Tarvitsin pukukoodin mukaisen vaatteen ystäväni karonkkaan. Yritin lainata sopivaa asua ystäviltäni, mutta en onnistunut löytämään. Päätin, että jos on sitten pakko ostaa, niin ostetaan käytettynä. Löysinkin todella kivan mekon kirpparilta 5 euron hintaan. Hieman myöhemmin ostin kirpparilta myös muutaman korun ja yhden takin, sillä, no, en vain voinut olla ostamatta. :D

Haluanko vai tarvitsenko?

Olen jo pitkään esittänyt itselleni aina ostopäätöstä tehdessä kysymyksen ”haluanko vai tarvitsenko”? Halu ja tarve ovat nimittäin kaksi aivan eri asiaa, ja yleensä vastaus tähän kysymykseen onkin, että ”olispa kiva, mutta en kyllä oikeasti tarvitse”. 

Jos jotain haluan, niin kysyn itseltäni, että miksi haluan. Jos esimerkiksi haluan jonkun vaatteen vain siksi että se on nyt muotia, niin se on mielestäni aika huono syy. Jos haluan jotain siksi, että haluan uuden vaatteen jotta olen itsevarmempi töissä, niin onko itsevarmuus tosissaan vaatteesta kiinni? Uskon että ei voi olla. Tai että aika heikossa kantimissa silloin mennään, jos itsetunto rakennetaan vaatteiden varaan. Toki olen sitä mieltä, että totta kai mukavat vaatteet jotka istuvat ja näyttävät hyvältä päällä, lisäävät itsevarmuutta. Eikä siinä ole mitään väärää. Kuten myös halussa korostaa omaa persoonaa vaatteilla, ei ole mitään väärää. Mutta, että itse olen ainakin alkanut kyseenalaistaa asioita sen halun taustalla. Ja lähes aina tulen siihen tulokseen, että halu on ns. turhaa ja pärjään aivan hyvillä mielin ilmankin.

.

Halu ja tarve ovat kaksi eri asiaa, jotka on hyvä osata erottaa ja tunnistaa.

.

Onko ostolakossa järkeä?

Pitäisikö ostolakkoon sitten ryhtyä? Eikö voisi vain vähentää ostamista ja tulla tiedostavammaksi omasta kulutuskäyttäytymisestään?

En usko, että ostolakko itsessään ratkaisee yhtään mitään ongelmaa, jos homma palaa samoille raiteille heti lakon loputtua.  Muutos pitäisi tapahtua enemmänkin omassa pääkopassa ja ajattelussa, ja se tapahtuuko muutos lakolla vai tiedostamisella, on yksilöllistä. Toisille sopii enemmän kohtuullisempi tyyli, ja toisille tällainen ”mustavalkoisempi” tyyli. Omasta kokemuksesta rohkenen väittää, että kuitenkin jonkinlaisella totaalilakolla saa ainakin nopeammin ja tehokkaammin muutosta aikaan.

Jutellessani ostolakostani kavereideni ja tuttavieni kanssa, yllättävän moni sanoi, että on miettinyt asiaa, mutta eivät lähtisi totaaliseen ostolakkoon, sillä ostavat nykyäänkin niin vähän ja tiedostaen. Itsellänikin oli kulutuskäyttäytyminen jonkinlaisessa murroksessa ennen ostolakkoa, mutta yllättävän paljon sitä tuli silti ”huomaamattaan” shoppailtua. Esimerkiksi ruokakaupassa asioidessa saatoin tarttua johonkin sukkatarjoukseen, koska ”sukkia tarvitsee aina”.

Jos en olisi ryhtynyt ostolakkoon, olisi omassa shoppailussa ja ajattelutavassa tapahtunut muutoksia huomattavasti hitaammin ja tehottomammin. Jäin myös pohtimaan, että kuinka moni luulee, ettei shoppaile paljoa, mutta sitten kun pitäisi latoa tiskiin vuoden aikana kertyneet shoppailut, voisikin kauhistua?

Ennen sain iloa kuluttamisesta, nyt saan aidompaa iloa kuluttomuudestani

Itse asiassa olenkin alkanut saamaan jo vähän kiksejä tästä kuluttomuudestani. Osaan tavallaan olla jopa ylpeä siitä. En anna ulkoisten puitteiden määritellä itseäni, ihan kuin en anna muidenkaan ulkonäön, vaatteiden, auton, asunnon tai minkään materian määritellä ketään muitakaan.

En koe, että ostolakossa oleminen olisi missään vaiheessa ollut erityisen hankalaa tai elämää rajoittavaa. Päinvastoin, säästin aikaa ja vaivaa, kun ei tarvinnut kierrellä kaupoissa shoppailemassa. Säästin myös rahaa ja luontoa kun jätin ostamatta tarpeetonta roinaa.

Mitä vähemmän sinulla on, sitä vähempään olet tyytyväinen

Kun uuden roinan sisään kantaminen loppui, aloin myös vähentää kaappieni sisältöä. Mitä enemmän karsin vaatteita ja tavaraa, sen tietoisemmaksi tulin siitä, miten vähällä sitä itse asiassa pärjääkään. Huomasin, että minulle riittää aivan hyvin kolmet urheiluhousut, enkä suinkaan tarvitse niitä kahdeksaa erilaista (etenkin kun kuntoiluni on varsin perusliikkujan tasolla). Olikin melko vapauttavaa huomata, miten paljon vähemmällä sitä tuleekaan toimeen.

Voisi siis sanoa, että vuoden kestänyt kokeiluni on muodostunut minulla jo uudeksi elämäntavaksi. En enää kuluta juurikaan aikaa ja rahaa shoppailuun, ja silloin kun shoppailen, teen sen hyvällä omalla tunnolla. On myös mielenkiintoista huomata, miten paljon energiaa kuluu ylimääräisen roinan siivoamiseen ja katseluun. Toisaalta, sitä mukaa kun olen saanut vähennettyä vaatehuoneestamme omaa vaateläjää, on kasvavan lapsen lisääntyvät harrastevälineet, lelut ja muut tarvikkeet vallanneet vapautuvaa tilaa. Vaatehuoneemme on siis lähestulkooon yhtä kaoottinen kuin aiemminkin. :D

Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia tämä kirjoitukseni sinussa herätti? Oletko itse ollut ostolakossa tai harkitseko sen aloittamista?

• Etta

PS. Muista ottaa Rahamedian Instagram seurantaan! Siellä on paljon hyvää asiaa sijoittamiseen ja vaurastumiseen liittyen, sekä loistavia live-haastatteluja kokeneiltä sijoittajilta. 🙂