Rahamedia

View Original

Osakesijoittamisen täsmävinkit

Minulla oli muutama viikko sitten mahdollisuus nauttia Sven-Eric ’Svenne’ Holströmin vetämästä osakesijoittamisen peruskurssista, kun hän saapui Jyväskylään Keski-Suomen ekonomien vieraaksi. Svenne on innostava luennoitsija ja päivä meni todella vauhdilla. Tällaisia tilaisuuksia oppia ja keskustella osakesijoittamisesta isomman porukan kanssa kaipaisin lisääkin. Tässä kirjoituksessa jaan 5 konkreettista ajatusta, jotka itselleni jäivät päällimmäisenä mieleen.

OSTA SPLITIN JÄLKEEN

Usea yritys splittaa osakkeensa ajoittain, jos rupeaa tuntumaan, että osakkeen hinta on noussut huomattavan korkealle tasolle. Osakkeen splittauksella yritys haluaa laskea osakkeen hintaa ja vauhdittaa kaupankäyntiä.

Kyseessä on täysin kosmeettinen muutos, sillä yrityksen osakepääoma, markkina-arvo tai osakkaiden äänivalta ei muutu lainkaan, vain liikkeellä olevien osakkeiden lukumäärä ja samalla osakkeen nimellishinta muuttuvat. Toisin sanoen, näillä muutoksilla ei pitäisi olla mitään vaikutusta yrityksen arvoon, mutta tutkimusten mukaan splitillä on positiivisia markkinareaktioita.

Splittauksen jälkeen osakkeen hinta alkaa hiljalleen – tai välillä nopeasti – kohota. Heti splittauksen jälkeen osakkeen ostaminen voi olla hyvä mahdollisuus saada keskimääräistä korkeampia tuottoja. Tätä aion todella hyödyntää jahka seuraava tilaisuus tulee kohdalle!

SIJOITA KÄÄNNEYHTIÖIHIN VASTA, KUN KÄÄNNE ON NÄKYVISSÄ

Moni piensijoittaja voi kokea houkuttelevaksi sijoittaa ns. halpoihin yhtiöihin, kuten vaikka Finnair tai SRV. Erilaisilla tunnusluvuilla analysoitaessa nämä yhtiöt eivät kuitenkaan näytä hyviltä. Sijoittaja miettii kuitenkin, että “no olen pitkällä aikavälillä mukana, kyllä nämä jossain vaiheessa lähtevät nousuun.”

Voi kuitenkin olla, että kurssi junnaa pitkän aikaa, jopa useita vuosia, samoilla lukemilla. Tällöin et saa käytännössä sijoituksellesi mitään vastinetta. Mukaan ennättää varmasti siinä vaiheessa, jos ja kun todellinen käänne on tapahtumassa.

VALITSE MUUTAMA TUNNUSLUKU, JOITA SEURAAT

Tunnuslukujen on hyvä olla jollain tasolla hallussa. Se, mitä tunnuslukua seuraa ja minkä arvon niille antaa, riippuu siitä mikä on oma sijoitusstrategia. Esimerkiksi sijoittaako riskisiin kasvuyhtiöihin, onko arvosijoittaja vai etsiikö ainoastaan vakavaraisia osingonmaksajia.

Svennin luennon perusteella minun mieleeni jäi, että seuraavia tunnuslukuja analysoimalla pääsee jo aika pitkälle:

  • ROE%: oman pääoman tuotto, joka kuvaa kuinka paljon yhtiö saa liiketoiminnastaan tuottoa omalle pääomalleen. Laatuyhtiön merkkinä voi pitää pitkässä juoksussa yli 15 prosenttia tuottoa omalle pääomalle.

  • Gearing %: kuvaa yrityksen velkaantumisastetta eli velkojen suhdetta omaan pääomaan. Perushaamuraja on, että velkaantuneisuuden ei tulisi olla yli 60 prosenttia.

  • P/B: eli tasekerroin, joka mittaa yhtiön markkina-arvon ja oman pääoman tasearvon suhdetta. Käytännössä tarkoittaa sitä, kuinka paljon sijoittajat olisivat valmiita maksamaan yhtiössä olevasta yhdestä eurosta. Rajana arvo- ja kasvuyhtiön välillä on esitetty lukuja 1,5–2,5.

Tunnusluvuissa voi olla hajontaa suuresti eri yhtiöiden välillä johtuen esimerkiksi toimialasta. Kannattaakin hetki miettiä, mistä mahdolliset luvut voivat johtua. Esimerkiksi kovaa tulosta tekevällä Tokmannilla velkaantuneisuusaste on vuokrakiinteistöjen takia korkea. Metsä- ja energiayhtiöiden P/B voi olla matala, koska niillä on taseessa paljon varallisuutta, jonka liiketoiminnallista arvoa ei välttämättä osata tunnistaa.

Edellisiä tunnuslukuja voi myös käyttää yhdistelminä, esimerkiksi etsiä sellaisia yrityksiä, joilla on hyvä kasvuennuste ja korkea pääoman tuotto matalalla velka-asteella: tällaisella yrityksellä ei ole ongelmia saada uutta lainaa investointeja varten. Toinen hyvä keino voi olla etsiä matalaa P/B-lukua yhdistettynä korkeaan pääomaan tuottoon.

Tämän tyyppisiä tunnuslukutarkasteluja harva sijoittaja pystyy jatkuvasti tekemään. Realistista voisi olla muutaman kerran vuodessa katsoa oman salkun sisältöä läpi ja miten yritysten tilanne on kehittynyt.  

HAJAUTUS, HAJAUTUS, HAJAUTUS

Hajautuksen nimeen kaikki osakesijoittamisen kirjat ja gurut vannovat. Sinällään ei mitään uutta ja ihmeellistä. Hieman varmasti vaihtelee se, mitä tarkoitetaan termillä ’hajauttaminen’. Se voi olla esimerkiksi sitä, että valitsee osakkeita eri toimialoilta, ehkäpä maantieteellisiltä alueilta kuin myös keskenään eri vaiheessa olevia yrityksiä, kuten vakaata kassavirtaa tekeviä defensiivisellä alalla toimivia yrityksiä ja mausteeksi joku kasvuyritys.

Svenne suositti konkreettisesti noin 15–20 yhtiöön hajauttamista. Tämä varmasti saattaa tuntua todella suurelta määrältä yrityksiä, jos jokaisen toimintaa koittaa aktiivisesti seurata samalla kuin katselee uusia kohteita.

Itselläni on tällä hetkellä yli 20 yhtiön osakkeita salkussa. Tämä määrä on liikaa, muutamat osakkeet ovat jääneet ikään kuin vahingossa, kun on ollut tarkoitus vain hetken pitää. Tarkoitus on luopua muutamista osakkeista, koska huomaan, ettei aika riitä niiden seuraamiseen ja esimerkiksi sen analysoimiseen tulisiko positiota kyseisessä osakkeessa lisätä.

äLÄ PIHISTELE

Pihistely, tähän on houkutus sortua! Tulee pihisteltyä ostotoimeksiantoa tehtäessä, esimerkiksi asettaa ostohinnaksi muutaman kymmenen senttiä alemman hinnan kuin missä kurssi pyörii. Jos yhtiö valinta on tehty harkinnan perusteella ja asetettu selkeät tuottotavoitteet, joihin itsekin uskoo, niin miksi sitten pihistellä muutamien kymmenien senttien takia. Toisin sanoan, jos uskot, että osake tuplaa arvonsa, niin miksi sitten et ole valmis nostamaan ostohintaa.

Pihistelystä on tullut itsekin maksettua oppirahat, kun on menettänyt hyviä ostopaikkoja. Hissukseen osakkeen on saattanut lähteä tasaiseen, mutta varmaan nousuun, ja silloin on pihistelyt kaduttanut.  

**

Ps. Ota Sijoittajaleidin some-kanavat seuraantaan: Facebook ja/tai Insta.