Rahamedia

View Original

Onko asunto- ja tonttimarkkina rikki?

Kun toiveissa olisi uuden rakennusprojektin aloittaminen tai uuteen asuntoon muuttaminen, voikin olla, että muutosten tekeminen asuminen suhteen ei olekaan niin yksinkertaista, kuin itse ajattelisi. 

Meidän asumisen nykytilanne ja toiveet

Olemme asuneet nyt 2,5 vuotta nykyisessä paritalossa, jonka rakennutimme ystäviemme kanssa. Viime syksystä lähtien olemme mieheni kanssa etsineet uutta tonttia, johon voisi toteuttaa uuden hankkeen, mutta etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Joitakin tontteja olemme käyneet katsomassa, mutta harvassa ovat olleet sellaiset tontit, joissa olisi vähän enemmän tilaa ilman, että tontti olisi kuitenkin syrjässä metsän siimeksessä. 

Nyt alkuvuodesta laajensimme etsintöjä siten, että olemme katselleet myös valmiita asuntoja. Tässä vaihtoehdossa dilemmaksi on kuitenkin muodostunut se, että kerran talon rakennuttaneena, todella harva asunto läpäisee pintamateriaalien, asunnon pohjan ja muiden valintojen suhteen oman seulan. Näin ollen seuraavan hankkeen aloittaminen tai muuttaminen uuteen asuntoon ei olekaan ollut niin yksinkertaista. 

Olimme juuri muuttaneet rakennuttamaamme paritaloon vuonna 2021.

Onko asunto- ja tonttimarkkina rikki?

Asiat, joita olen erityisen paljon ihmetellyt liittyvät tonttien ja valmiiden perheasuntojen hintoihin. Harvassa on ne tontit (omilla hakukriteereillä tarkasteltuna Uudenmaan alueelta), joissa olisi jo alunperin hinta kohdillaan. Useimpien tonttien kohdalla kokonaisrakennusbudjetti alkaisi 600ke:sta, mikäli tontin ostaisi pyyntihinnalla, mikä on yllättänyt. Se on selvää, että sillä hinnalla, jolla rakennutimme nykyisen talon, ei taloa nykymarkkinassa rakenneta. Siitä huolimatta on mielenkiintoista, miten paljon pelkistä tonteista pyydetään tässä markkinassa, jossa talon rakentaminen on aikaisempaan verrattuna kallistunut. 


Samalla valmiiden perheasuntojen hinnat alkavat myös 500ke:sta ja monissa asunnoissa pitäisi tehdä jonkinlaista remonttia tai pintamateriaalit eivät täysin vastaa sitä, mitä itse toivoisi yli puolen miljoonan asunnolta. Näin ollen ‘‘laajentaminen’’ pelkkien tonttien etsimisestä myös asuntojen etsimiseen ei ole ainakaan vielä poikinut hyviä varteenotettavia vaihtoehtoja.

Meidän alkuperäinen suunnitelma oli, että asumme nykyisessä asunnossa kaksi vuotta, jonka jälkeen muutamme tai meillä olisi ainakin uusi hanke jo käynnissä. Nykyinen asunto- ja tonttimarkkina on kuitenkin yllättänyt. Muuttaminen tai uuden hankkeen aloittaminen ei olekaan ollut niin helppoa ja on pitänyt miettiä, miten paljon olemme valmiita nostamaan budjettiamme uuden hankkeen tai asunnon kohdalla.


Jatkosta

Jatkamme tonttien ja asuntojen etsimistä. Toivottavasti kesällä markkinat vilkastuisivat ja pääsisimme eteenpäin pohdinnoissamme. Onneksi nykyinen asuntomme on todella toimiva ja mieleinen, joten hoppua ei ole, mutta toisaalta mikäli lähtisimme rakennuttamaan uutta taloa, talon valmistumiseen menisi aikaa, jonka takia olisi hyvä päästä jo hankkeen pariin. Katsotaan miten käy.

Jaan elämäämme ja projektejamme Instagram-tilillämme, joten tervetuloa seuraamaan meitä myös sitä kautta.