Rahamedia

View Original

Miten voin korottaa vuokraa?

Tänä vuonna monelle vuokranantajalle on inflaation ja korkojennousun vuoksi tullut tilanne, jossa vuokria on pakko korottaa. Itse ajattelin nollakorkojen aikaan - vuosia siis - etten mielelläni korota vuokraa vuokralaisen asuessa, vaan olen tehnyt korotukset aina, kun vuokralainen on vaihtunut asunnossa.

Nyt ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että vuokrankorotuksia on ollut pakko tehdä, jotta salkun nenä edes suurinpiirtein pysyy pinnalla. Vielä vuosi sitten asuntosalkkumme kassavirta oli pari tonnia plussalla, mutta nyt tuosta on sulanut korko- ja vastikekuluihin jo reilusti yli puolet. Tilanne elää, sillä osa yhtiökokouksista on vielä käymättä ja toisaalta kolmen kohteen korjauslainasta maksetaan tänä vuonna viimeiset erät.

Eihän se vuokran korottaminen mukavalta tunnu! Haluan olla hyvä vuokranantaja ja aina vuokralaisen puolella. Tiedostan hyvin, että vuokralaisilla ovat kaikki muutkin kustannukset nousseet samaan aikaan – kuten meillä kaikilla. Minullakin, joudun muistuttamaan itseäni.

Oulussa vuokrien kehitys on hyvä

Oulussa vuokrien kehitys on ollut ilokseni hyvä - koko maan tasolla jopa poikkeuksellisen hyvä. Tilastokeskuksen mukaan vuoden ensimmäisenä kvartaalina Oulun vuokrat ovat nousseet viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna toiseksi eniten koko maassa - peräti 2,9 prosenttia. Tämä ei prosentteina tunnu äkkiseltään huimalta, mutta luku on kolminkertainen vaikkapa pääkaupunkiseudun vuokrien kehitykseen verrattuna.

Omien päätelmieni mukaan tämä johtuu runsaasta uudistuotannosta. Uudet, yhtiölainalliset asunnot nostavat mukavasti koko kaupungin vuokria. Oulussa on myös suhteellisen alhainen vuokrataso muihin suuriin kaupunkeihin nähden, joten ehkäpä nyt nähdään hiukan nostetta? Lue myös aiempi blogitekstini Oulusta asuntosijoituskaupunkina.

Miten vuokraa korotetaan?

Vuokraa korotetaan aina sen mukaan, mitä sopimuksessa sanotaan. Siksi on ensinnäkin tärkeää kirjata korotusehto sopimukseen silloin, kun sopimusta tekee. Moni kirjaa sopimuksiinsa indeksikorotuksen, itse olen tykännyt mennä 2-6 prosentin korotuksilla. Makuasia!

Sopimuksessa on yleensä mainittu myös ajankohta, jolloin korotuksen voi tehdä. Itselläni se on aina sen kalenterikuukauden alusta, jolloin vuokralainen on muuttanut asuntoon. Tiedän, että jotkut kirjaavat korotusajankohdaksi esimerkiksi tammikuun ensimmäisen päivän, jolloin kaikkia vuokria pystyy korottamaan kerralla. Makuasia! Itse en tykkää laittaa asuntoja vuokralle helmikuussa (huono kuukausi ainakin opiskelijakaupunki Oulussa), joten olen pitäytynyt valitsemallani linjalla.

Miten vuokrankorotuksesta ilmoitetaan?

Vuokrankorotuksesta tulee ilmoittaa kirjallisesti. Itse olen ilmoittanut whatsapp-viestillä vähintään kuukautta ennen korotusta ja pyytänyt viestiin kuittausta. Miten vuokralaiseni sitten ovat suhtautuneet korotuksiin? Kukaan ei ole vielä ainakaan irtisanonut asuntoa! Olen saanut ymmärtäväisiä viestejä.

Pahin pelkoni on aiemmin ollut, että jos korotan vuokraa kesken vuokrasuhteen, vuokralainen menee helposti katsomaan, mitä muuta kyseisellä summalla on kaupungissa tarjolla. Voi tietysti olla, että näin on käynytkin, mutta yleinen vuokrien nousu näyttää vuokralaisillekin sen, että korotettu vuokrataso on aivan kohdallaan.

Takaako edullinen vuokra hyvän vuokralaisen?

Olen lukuisia kertoja saanut kuulla, että vuokranantaja haluaa pitää vuokran maltillisena, ”jotta saa hyvän vuokralaisen”. En allekirjoita tätä logiikkaa ollenkaan. Oma kokemukseni on, että kun esimerkiksi yksiön vuokra Oulussa ylittää euromäärältään tietyn satasen, loppuvat epämääräiset puhelut kuin seinään ja saan vain asiallisia yhteydenottoja maksukykyisiltä vuokralaiskandidaateilta. Ilmiöhän on tuttu myös monelle Airbnb-majoittajalle: kun yöhinta on kohdallaan, ongelmat vähenevät.

Pyrin pitämään asuntojemme vuokrat aina yleisen hintahaarukan yläpäässä, juuri edellä mainitusta syystä. Toki se tarkoittaa sitä, että asuntojen pitää olla tiptop-kunnossa ja mieluiten tarjota jotain lisäarvoa. Pyrin aina siihen, että kun se oikea vuokralainen löytyy, hän haluaa juuri tämän asunnon. Ja huom! Minä en tarvitse kuin yhden, juuri oikean vuokralaisen, joka tekee asuntooni kodin itselleen. Ehkäpä se vuokrankorotuskaan ei sitten tunnu niin pahalta, kun vuokralainen tietää, ettei samanlaista kotia ole toisaalla tarjolla.

Jos vuokrankorotuksesi perustuu indeksiin, tsekkaa Suomen Vuokranantajien uusi jäsenpalvelu, vuokran ideksikorotuslaskuri.