Rahamedia

View Original

Miten toimin osakesijoittajana? 10 vinkkiä

Rahamedian porukan kanssa olemme paljon keskustelleet siitä, kuinka moni naissijoittaja saattaa aloittaa sijoittamisen rahastoista ja sieltä hiljalleen siirtyy suoran osakesijoittamisen pariin. Itse olen aina suosinut suoraa osakesijoittamista mm. sen takia, että koen itse pystyväni vaikuttamaan tuottoon enemmän ja tarvittaessa saan hyvinkin nopeasti käteistä osakkeita myymällä. Tähän olen kerännyt 10 vinkkiä kuinka toimia osakemarkkinoilla.

1. Perehdy

Ok, itse hyppäsin aikoinaan heti syvään päätyyn enkä juuri lukenut mitään peruseepoksia sijoittamisesta, kirjallisuutta, mutta vahvana pohja-ajatuksena oli, että osakkeet tuottavat hyvin pitkällä aikavälillä, eli aika tasoittaa mahdollisia tappioita. Eli, perinteisellä ’osta ja pidä’ –mentaliteetilla lähdin liikkeelle. Nyt kun teen aktiivisemmin osakekauppaa, ja pyrin kokeilemaan erilaisia strategioita, niin aikaa kyllä kuluu niin yhtiöihin, markkinoihin kuin myös eri sijoitustyyleihin perehtymiseen. Itse luen ennen kaikkea eri osakeanalyysejä, kuuntelen muutamia podcasteja per viikkoa (lenkkeillessä tämä käy huomaamatta, mutta ei joka kerta todellakaan jaksa) ja seuraan keskustelua eri foorumeista. Muutamia sijoituskirjoja on ilmestynyt kirjahyllyyn ja niitä käyn nykyään läpi säännöllisesti, aina jotain uutta ideaa saa itselle.

Hyvä on myös perehtyä uusiin yrityksiin, joita voisi lisäillä omaan salkkuunsa. Itse teen niin, että jos törmään mielenkiintoiseen yhtiöön, merkkaan sen Excel-tiedostooni ja perehdyn siihen paremmalla ajalla myöhemmin (ja joskus voi mennä paljon aikaa ennen kuin tämä parempi aika tulee, ja voi olla, että osake siinä ajassa todella paljon kallistunut, erityisesti nyt näinä aikoina, kun liikettä ja hypettä on paljon pörssissä). Itselläni on tällä hetkellä esimerkiksi listattuna suuri määriä jenkki REIT-yrityksiä, joita tässä hiljalleen käyn läpi.

2. Laita kalenteriin päivämääriä

Paljon käydään keskustelua myös siitä, että kuinka montaa yritystä on mahdollista seurata, sillä käytännössä piensijoittajalla tuskin riittää aika kymmenien yritysten seuraamiseen. Aktiivisen osakesijoittajan olisi hyvä tutkailla seurailla omistamiensa yritysten tulosjulkistuksia, osavuosikatsauksia. Itse merkkailen kalenteriin tiettyjen yhtiöiden tulosjulkistuspäivämääriä kuin myös  päivämäärän milloin osinko irtoaa.  Nämä päivät hyviä tilaisuuksia hyödyntää mahdollisia droppeja osakkeen hinnassa, tai jos olet ennakoinnut hyvää tulosta, niin osake voi lähteä kovaan nousuun. Nyt tältä talvelta hyvä esimerkki on Orionin osakkeen kova lasku heti tulosjulkistuksen jälkeen (-8%) ja vastaavasti Harvian noin +15% nousu. Myös osingon irtoamisen vaikutuksesta osakekurssin hintaan on kirjoitettu paljon. Yhä useampi Helsingin pörssin yhtiö on ruvennut maksamaan osinkoa useamman kerran vuodessa, joten voi olla, että efekti tulee laantumaan.

Joku voisi lisätä kalenteriinsa jopa Inderesin lupaamat tavoitehintamuutokset osakkeille esim. nyt tulosjulkistuskauden yhteydessä voivat sanoa, että ’päivitämme yhtiön tavoitehintaa ensi maanantaina’. Ja Helsingin pörssin pienemmillä yhtiöillä näillä Inderesin voi olla paljon vaikutusta. (HUOM! Ei (vielä) tieteellisesti todistettua, mutta somekeskustelujen perusteella tältä vaikuttaa).

3. Säilytä kriittinen analysointi

Arvioi kriittisesti lukemaasi ja kuulemaasi. Tämähän on selvä. Tämä alkuvuosi jo hyvin tämän todistanut, jos miettii tätä Gamestop ja Reddit keissiä. Vastaavasti tietenkin yrityksiin omiin arviointeihin kasvunäkymistä kannattaa suhtautua varauksella. Mikäli mahdollista, tarkkaile yhtiön toimialaa laajemmin ja miten kilpailijoilla menee. Itse katson aina tulosjulkistuksista yrityksen itse mainitsemat riskit ja uhat.

4. Uskalla tarvittaessa luottaa omaan 'mutuun'

Voisiko sinulla olla jotain sellaista tietoa, jota ’suurella yleisöllä’ ei vielä ole? Esimerkiksi, jos työskentelet itse tietyllä toimialalla (esim. pienet lääkealan yhtiöt), harrastat jotain (vaikka sinulla olisi lemmikkejä ja sitä kautta olet bongannut, että Mustissa ja Mirrissä jonot kasvaneet) tai seuraat tiettyä maantieteellistä aluetta (esim. Kiina), niin sinulla voi olla jotain sellaista ’mutu’-käsitystä nousevasta trendistä tai menestyvästä yhtiöstä, jota ei vielä analyysitalot seuraa, joten suuri yleisö ei ole vielä kiinnittänyt huomiota. Tällöin omaa mutua- voi hyödyntää.

Itsellä aina ollut kiinnostuksen kohteena kehittyvät markkinat (Intia, Vietnam latinalainen Amerikka, Afrikan manner), joissa on tullut aikoinaan reissailtua ja työskenneltyä jonkin aikaa, joten vahva näkemys siitä miten siellä kansa vaurastuu ja elämäntavat ’länsimaalaistuvat’. Sijoittamismielessä mietin mitkä yritykset lopputuotteillaan tätä joukkoa palvelevat tai toisaalta mitkä yritykset ovat investoimassa näille markkinoilla. Viime vuonna puolestaan bongasin jenkkipörssiin listatun australiaisyhtiön Amcorin (kestävä pakkausteollisuus), joka yhä enemmän valtaa markkinaa kehittyviltä markkinoilta. Ja toki Helsingin pörssistä myös paljon löytyy yrityksiä, jotka näillä markkinoille toimineet pitkään.

5. Kokeile rohkeasti erilaisia tapoja

Itse olen jakanut selkeästi oman osakesalkun lyhyeen salkkuun. Pitkään salkkuun kerään niitä yhtiöitä, joiden näen kasvattavan vakaasti liiketoimintaansa ja joiden uskon olevan menestyviä myös 20v päästä. Lyhyessä salkussa sen sijaan ’harrastan’ erilaisia kokeiluja, ja koitan oppia niistä. Voi myös olla, että osa näistä yrityksistä siirtyy ’pitkään salkkuun’, mikäli kasvu näyttää tasaisesti kasvavan suhdanteista riippumatta.

Esimerkkinä voisin mainita, miten viime vuonna ostin Verkkokauppa.com, kun kävi ilmi, että se on yksi korona-ajan menestyjä ja ajattelin, jos siinä toteutuisi joulu- tai tammiralli-ilmiö. No, ei toteutunut mutta onneksi säilytin salkussa, sillä tulosjulkistuksen jälkeen osake ampaisi todella kovasti. (Tästä oman salkkuni koostumuksesta aion jossain vaiheessa kirjoittaa oman yksityiskohtaisemman blogin). Yhtä tärkeää kuin kokeilla eri tapoja, on myös oppia niistä; eli aika ajoin reflektoida omaa toimintaansa ja miten voisi kehittyä osakesijoittajana.

6. Älä vertaa muihin tai seuraa (liikaa) muiden tekemisiä

Tämä on tällä hetkellä aika ajoin äärimmäisen vaikeaa. Tuntuu, että sosiaalinen media on täynnä vertailuja siitä, kenen salkku on eniten plussalla. Tai hätäisiä suosituksia ja kyselyitä siitä, mitä nyt kannattaisi ostaa. Some-keskusteluissa joku saattaa hätääntyä, jos kurssi nyt laskenut muutamia prosentteja. Muiden esittämät tuottoprosentit taas saattavat laittamaan miettimään kannattaisiko ko.osakkeen mukaan vielä lähteä. Itse olen siinä mielessä onnekas, että otan nämä some-keskustelut lähinnä viihteenä. Yahoo Finance-keskustelujen kautta koitan ymmärtää jenkkisijoittajan mietteitä ja vastaavasti, jos joidenkin osakkeiden kohdalla ei ole mitään keskusteluja, se on itse asiassa mielenkiintoista ja saatan tutkailla voisiko tässä olla sellainen ’under radar’-osake.

7. Sijoita säännöllisesti

Tämä on jotain, jota itse olen nyt tietoisesti opetellut. Erityisesti taas korostuu nyt tänä aikana, kun ilmassa on paljon epävarmuuksia, kuten korona, rahan pumppaus markkinoille, osakkeet olivat jo yliarvostettua ennen koronaa. Ajoittaminen on erittäin vaikeaa: voi onnistua hyvin, jos seuraa teknistä analyysia ja markkinoiden toimintaa, tai sitten ihan tuurilla voi iskeä pohjiin.

Tämä tietenkin taas riippuu myös kuluista: omalla välittäjälläni kulut ovat sen 1% kertasummasta (tiettyyn rajaan) asti, eli ei ole käytännössä väliä, jos vaikkapa jopa saman päivän tekee useamman oston kurssiheilunnan mukaan.

8. Älä lottoa

Björn Wahlroos sanoi hyvin kurssillaan, sijoittaminen ei ole lottoamista. Toki, tuurilla voi käydä hyvä tsägä ja voi päästä ’once in a life time’ tilaisuuteen kiinni, mutta pääsääntöisesti sijoittaminen ei ole lottoamista, vaan pitkäjänteistä työtä. Tämä kulunut vuosi kyllä osoittaa, että moni näkee osakesijoittamisen lottona, ja osaketta voidaan ostaa ’lottorivinä’ toivoen hypen nostavan sen pilviin. Kukaan osakesijoittaja ei varmasti pane pahakseen äkkivaurastumista, mutta sen varaan ei kannata laskea mitään. Ja jos joku on siinä onnistunut, niin sehän ei ole itseltä pois (ellei itse vastaavasti menettänyt suuria summia mahdollisessa äkkiromahduksessa).

9. Aseta tavoitteet

tselläni on selkeästi lyhyt-  ja pitkäsalkku. Siinä missä pitkä salkku tähtää tasaiseen (varmaan) arvonluontiin, niin sitä en edes seuraa aktiivisesti, sillä ei ole oleellista, mutta saatan näitäkin osakkeita tankata hiljalleen lisää, jos sopivia ostopaikkoja tulee. Sen sijaan omassa ’lyhyessä salkussa’ on selkeät tavoitteet, vaikkakaan toiminen niiden mukaan ei ole niin helppoa (juuri tämä mielenhallinta jälleen). Eli, tarkoitus olisi myydä osakkeet, kun ne ovat saavuttaneet tietyn prosenttimääräisen nousun (noin 10%).

10. Innostu!!

Ja tämä on se kaikista tärkein: innostu! Mielestäni sijoituskirjailija Heikki Keskiväli sanoin hyvin eräässä haastattelussa, että sijoittamalla ja osakemarkkinoiden kautta hän myös oppii jatkuvasti lisää muun muassa psykologiasta, johtamisesta, politiikasta ja historiasta. Itsellenikin sijoittaminen, ja sen vaatima yhtiöiden ja osakemarkkinoiden johtuu aidosta kiinnostuksesta. Näen osakesijoittamisen hyvänä tapana seurata millaisia innovaatioita on tulossa, mitä trendejä nousee, miten kansantaloudet kehittyvät ja toisaalta vaikkapa nyt millaisilla strategioilla yritykset onnistuivat selviämään koronakriisistä. Eli, todella opettavaista toimintaa, jossa voi samalla myös tienata.